Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vatikaanin tiedotustoimiston johtaja ja apulaisjohtaja erovat tehtävistään – syytä ei kerrottu

Vatikaanin mukaan paavi Franciscus on hyväksynyt molempien lähtöilmoituksen.

Vatikaanin tiedotustoimiston apulaisjohtaja Paloma Garcia Ovejero, paavi Franciscuc ja tiedotustoimiston johtaja Greg Burke marraskuussa 2016.
Vatikaanin tiedotustoimiston apulaisjohtaja Paloma Garcia Ovejero, paavi Franciscuc ja tiedotustoimiston johtaja Greg Burke marraskuussa 2016. Kuva: L'Osservatore Romano / EPA
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vatikaani ilmoitti maanantaina, että sen tiedotustoimiston johtaja Greg Burke ja apulaisjohtaja Paloma Garcia Ovejero eroavat tehtävistään. Erojen syytä ei kerrottu.

Vatikaanin mukaan paavi Franciscus on hyväksynyt molempien eron ja nimittänyt väliaikaiseksi sijaiseksi Alessandro Gisottin. Ero tulee voimaan tiistaina tammikuun ensimmäisenä päivänä.

Yhdysvaltalainen Burke on konservatiivisen ja vaikutusvaltaisen Opus Dei -liikkeen jäsen. Tviiteissään Burke vahvisti oman ja Garcia Ovejeron eron.

- Tässä Vatikaanin viestinnän muutosvaiheessa katsoimme parhaaksi, että Pyhällä Isällä (paavilla) on täysi vapaus koota uusi tiimi, Burke kirjoitti maanantaina.

59-vuotias Burke työskenteli aiemmin Roomassa National Catholic Reporter -viikkolehdelle, Time-aikakauslehdelle ja yhdysvaltalaiselle Fox News -uutiskanavalle.

Espanjalainen, 43-vuotias Garcia Ovejero oli ensimmäinen nainen, joka toimi Vatikaanin tiedotustoimiston apulaisjohtajana. Hän on aiemmin ollut radiotoimittajana espanjalaisella radiokanavalla.

Vatikaanin viestintäpäällikkö Paolo Ruffini kertoi kunnioittavansa Burke- ja Garcian päätöstä. Hän kehui heidän ammattitaitoaan ja sanoi olevansa täysin luottavainen Gisottiin, joka oli pitkäaikainen toimittaja Vatikaanin radiossa ja toiminut viime aikoina Vatikaanin sosiaalisen median johtajana.

– Tuleva vuosi on täynnä tärkeitä tapaamisia, jotka vaativat mahdollisimman paljon viestintää, Ruffini sanoi.

Roomalaiskatolinen kirkko on ollut viime aikoina yhä laajenevan pedofiilikohun keskellä. Pappien hyväksikäyttötapauksia on paljastunut eri puolilta maailmaa.

Molemmat eroavat kaksi viikkoa sen jälkeen, kun paavi Franciscus nimitti henkilökohtaisen ystävänsä, italialaisen toimittajan Andrea Torniellin kaikesta Vatikaanin viestinnästä vastaavaksi viestintäjohtajaksi. Hän on entisen katolisen televisiokanavan päällikkö.

Burke lähetti useita viestejä Twitterissä. Hän muun muassa kertoi uudesta vuodesta ja uusista tuulista, mutta myös kiitti ajastaan vatikaanissa.

Suosittelemme sinulle