Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Lähes kaikkia Oulun seksuaalirikoksista epäiltyjä miehiä on kuultu – osaa uhreista on houkuteltu tapaamisiin esimerkiksi Snapchatin ja Instagramin kautta lupaamalla tupakkaa ja alkoholia

Poliisin mukaan jokainen kuulusteltu on kiistänyt syyllistyneensä joko rikoksiin ylipäätään tai ainakin niihin rikosnimikkeisiin, joista heitä epäillään

Poliisiin logo poliisi univormussa
Tällä hetkellä Oulun poliisi tutkii jopa viittä erillistä alaikäiseen kohdistunutta seksuaalirikostapausta. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Kirsi Karppinen,
Mari Jäntti
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulussa poliisi on saanut kuulusteltua yhtätoista ulkomaalaistaustaista miestä, joita epäillään useista alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen kertoo, että jokainen kuulusteltu on kiistänyt syyllistyneensä joko rikoksiin ylipäätään tai ainakin niihin rikosnimikkeisiin, joista heitä epäillään

Tekoja tutkitaan tapauksista riippuen pääosin lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä, raiskauksina tai niiden törkeinä tekomuotoina.

Tällä hetkellä esitutkinnassa on kaikkiaan viisi erillistä seksuaalirikostapausta, joissa epäiltyjä tekijöitä on yhteensä 12. He ovat pääosin 20–30-vuotiaita, kaksi epäillyistä on yli 30 vuotta.

Yhtä miehistä ei ole vielä pystytty kuulustelemaan, sillä hän on poliisin mukaan paennut ulkomaille. Epäilty ehti poistua Suomesta ennen kuin poliisi sai hänet kiinni.

Aiemmin Oulun poliisi tiedotti, että epäilty olisi otettu kiinni Saksassa, mutta myöhemmin kävi ilmi, että näin ei ollutkaan.

Markus Kiiskisen mukaan tapauksessa tehtiin Oulun poliisin päässä tulkintavirhe.

– Meille tuli tieto hallinnon sisältä eräästä ulkomaalaistutkintaan käytettävästä rekisteristä, joka tulkittiin siten, että henkilö on Saksassa poliisin kiinniottamana. Asia vaikutti selvältä ja varmalta, joten tiedotimme, että epäilty on tavoitettu Saksasta. Sitten kävi ilmi, ettei henkilö olekaan kiinni.

Rikosylikomisarion mukaan poliisissa selvitetään parhaillaan, miten vastaavalta vältytään jatkossa.

Kateissa olevasta epäillystä tekijästä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus. Oulun käräjäoikeus on vanginnut henkilön poissaolevana todennäköisin syin epäiltynä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen.

Tästä jutusta voit lukea tarkemmin sen, mitä epäillyistä henkilöistä tiedetään tällä hetkellä.

Yhteys tyttöihin somen kautta

Myös epäiltyjä uhreja on kuultu. Heitä on yhteensä viisi. Poliisi vahvistaa Ylelle, että he ovat kaikki 12–15-vuotiaita kantasuomalaisia tyttöjä.

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen sanoo, että joissakin medioissa on ollut esillä, että yksi uhreista olisi noin 10-vuotias, mutta tämä ei hänen mukaansa pidä paikkansa.

Viidestä Oulussa tutkinnan alla olevasta tapauksesta yksi on erityisen poikkeuksellinen. Siinä kahdeksan miehen epäillään syyllistyneen törkeään alaikäisen hyväksikäyttöön, ja neljää heistä epäillään myös tytön raiskauksesta. Kahta miestä epäillään näiden lisäksi vielä tytön pahoinpitelystä. Tekojen epäillään tapahtuneen useiden kuukausien ajan yksityisasunnoissa.

Kiiskinen kertoo, että tämä tapaus tuli poliisin tietoon koulun ja sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kautta.

Onko vielä uhreja, joista emme tiedä?

Markus Kiiskinen

Esitutkinnan perusteella ainakin osaa tytöistä on lähestytty muun muassa Facebookin, Instagramin ja Snapchatin kautta.

– Lisäksi mukana on ollut eräitä muita nuorten käyttämiä keskustelupalveluita ja -palstoja, jotka eivät ole aivan näin tunnettuja. Näitä en kuitenkaan avaa tarkemmin, Markus Kiiskinen kertoo.

Rikosylikomisarion mukaan osassa tapauksista tyttöjä on houkuteltu paikalle lupaamalla heille esimerkiksi tupakkaa ja alkoholia.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viime päivinä huhuja, joiden mukaan yksi epäiltyjen seksuaalirikosten uhreista olisi tehnyt itsemurhan. Kiiskinen kuitenkin sanoo, ettei poliisilla ole tutkinnan alla oleviin tapauksiin liittyen tällaista tietoa.

Oulun seksuaalirikostapausten esitutkinta kestää tämänhetkisen arvion mukaan pitkälle ensi kevääseen. Poliisi pitää edelleen mahdollisena myös sitä, että uusia tapauksia tulee vielä ilmi.

– Onko vielä uhreja, joista emme tiedä? Tällaisissa rikoksissa vain jäävuoren huippu tulee poliisin tietoon, oli epäilty tekijä sitten ulkomaalaistaustainen tai kantasuomalainen, Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen uskoo.

Oulun seksuaalirikosepäilyt ovat saaneet poliisin antamaan myös harvinaisen varoituksen: poliisi kehotti viime vuoden lopulla erityisesti nuoria tyttöjä tarkkaavaisuuteen sosiaalisessa mediassa.

Lue myös:

Poliisi: Oulun seksuaalirikoksista epäilty otettu kiinni Saksassa

"Herättää jo kysymyksiä siitä, mistä nyt on kysymys" – Kertaamme, mitä tiedämme Oulun seksuaalirikosepäilyistä

Mistä syystä joku raiskaa lapsen? Voiko ihminen syyllistyä hyväksikäyttöön vain kulttuuritaustan takia? Psykologit pohtivat, miksi jotkut päätyvät hirveisiin tekoihin

Yle selvitti: Tällaisia ovat Oulun seksuaalirikoksista epäillyt

Suosittelemme