Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Luukkosen uskomaton peli takasi voiton Suomelle: "Piti hakea vihaa viime vuodesta"

Suomella oli torstain puolivälierävoitossa kaksi jatkoaikasankaria – yksi molemmissa päissä kenttää.

Ukko-Pekka Luukkonen torjui Kanadan kapteenin rankkarin
Tommi Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

VANCOUVER. Harvoin on jatkoajalla ottelun voittaneella joukkueella kaksi sankaria ylitse muiden. Toki ilman Toni Utusen tärkeää maalia, Suomi ei pelaisi lauantain MM-välierässä Sveitsiä vastaan. Mutta samaan aikaan on muistettava, että ilman Ukko-Pekka Luukkosen jatkoajalla torjumaa rangaistuslaukausta, Utunen ei koskaan olisi päässyt tekemään voitto-osumaa.

Kanada sai rangaistuslaukauksen, kun Aarne Talvitie menetti läpiajon arvoisesti kiekon hyökkäysalueen siniviivalla. Eeli Tolvanen joutui rikkomaan läpi karannutta Evan Bouchardia, minkä jälkeen tuomari nosti kädet päänsä päälle rangaistuslaukauksen merkiksi.

Luukkonen myöntää sykkeiden käyneen tilanteessa korkealla.

– Oli siinä sykkeet aika korkealla ja varsinkin, kun siinä alettiin kikkailla pelaajien kanssa. Mulla oli hieman hajua siitä, mitä Bouchard olisi yrittänyt, mutta kun laukojaa vaihdettiin, se hieman sekoitti pakkaa. Ei siinä kuitenkaan voi kauheasti alkaa jännittämään, on vain luotettava itseensä. Menin vain ja torjuin, Luukkonen kertasi rangaistuslaukausta.

Luukkonen oli muutenkin torstain puolivälierässä hirmuiskussa.

Sudburyssa, Kanadan Ontariossa, juniorijääkiekkoa pelaava Luukkonen ei viime vuonna Buffalossa yltänyt parhaimpaansa, mutta kuluvan vuodenvaihteen turnauksessa suomalaisveskari on ollut fantastisessa lyönnissä. Kanada-ottelussa Luukkonen esitti useita ottelun pelastaneita torjuntoja, joita ilman Suomi ei olisi välierävaiheeseen edennyt.

Nuorukainen sanoi ammentaneensa vuoden takaisista kokemuksista.

– Piti hakea pientä vihaa viime vuodesta tähän peliin. Tämä oli sitä taustaa vasten koko joukkueelle iso näytön paikka. Piti vain luottaa itseensä ja jokaiseen pelaajaan tässä joukkueessa. Henkilökohtaisesti en tiedä, oliko tämä mun paras peli, mutta tärkeään paikkaan tuli kova onnistuminen, ottelussa 24 kertaa torjunut Luukkonen hehkutti.

Voitto oli Suomelle erityisen maukas alkulohkovaiheessa koettujen vaikeuksienkin vuoksi. Joukkueena Suomi ei saanut lohkovaiheessa itsestään missään vaiheessa parasta irti, mutta kun panokset olivat kovimmillaan, joukkue – mukaan lukien Luukkonen – iski pöytään parasta. Ottelun jälkeen Vancouverin NHL-areenan käytävillä parveilikin vapautuneen iloisia suomalaisnuorukaisia.

– Tuossa pelissä oli jänniteet aika korkealla, Luukkonen viittasi todella vauhdikkaaseen ja värikkääseen peliin.

– Tuollaisen voiton jälkeen fiilis on erittäin vapautunut.

Seuraavaksi Nuoret Leijonat kohtaavat Sveitsin. Mikäli voitto Sveitsistä irtoaa, Suomi kohtaa sunnuntain loppuottelussa todennäköisesti Yhdysvallat tai Venäjän. Vaikean alkulohkovaiheen jälkeen jättimäinen Kanada-voitto nostaneen Suomen joukkueen itseluottamustason taivaaseen.

– Tämä antaa valtavan itseluottamusruiskeen koko joukkueelle. Varsinkin, kun Utusen onnistumisen kautta saatiin onnistumisia laajalta rintamalta. Todella hieno tunnelma on juuri nyt pukuhuoneessa, Luukkonen maisteli lopuksi.

Maalikooste: Kanada-Suomi

Lue myös:

Nuorten Leijonien kapteeni kertasi Kanada-puolivälierän kauhunhetkiä: "Se oli ihan järkyttävää"

Tolvasen epätoivoinen yritys miinuskulmasta kimpoili maaliin, Nuoret Leijonat yllätti Kanadan! Katso dramaattisen ottelun maalikooste

Nuoret Leijonat järjesti Kanadalle kaikkien aikojen nöyryytyksen: "Halusimme todistaa, kuinka vahva joukkue oikeasti olemme" Nuoret Leijonat nousi uskomattomaan voittoon Kanadasta! Tolvasen roiskaisu toi tasoituksen viime hetkellä, Utunen sankari jatkoajalla

Suosittelemme sinulle