Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Elinkeinoministeri Lintilä: Kaivoksien vakuutusmaksun ja kaivosveron käyttöönottoa voi pohtia

Ministeri Mika Lintilän mukaan mahdollisen veron pitäisi kohdistua nimenomaan rikasteeseen, koska kaivoksien malmiesiintymät vaihtelevat paljon toisistaan.

Kaivostoiminnan ympärillä kuohuu
Hannu Tikkala
Avaa Yle-sovelluksessa

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on valmis miettimään kaivoslakiin ja kaivoksien toimintaan muutoksia. Lintilän mukaan toimia voitaisiin tehdä sekä kaivoksien vakuutusmaksuihin että kaivosveroon.

– On selvä, että kaivostoiminta aiheuttaa aina vaikutuksia ympäristöön. Ne pitää olla hallittavissa ja ne pitää minimoida. Varmasti yksi asia, jota pitää pohtia, on ympäristönsuojelun vakuutusmaksut. Pitäisikö maksut laittaa esimerkiksi luonnonvarainrahastoon, josta ne olisivat käytettävissä jonkin verran joustavammin, Lintilä sanoi aamu-tv:n haastattelussa.

Yksi esimerkki tästä olisi kaivosyhtiön konkurssi. Rahastosta voitaisiin ottaa yhtiöiden tilittämiä rahoja jo siinä vaiheessa, kun kaivosyrityksen konkurssi näyttää väistämättömältä.

Kaivoksien toiminta on noussut julkiseen keskusteluun sen jälkeen, kun Iltalehti uutisoi Valkeakoskelle avattavasta kaivoksesta. Lehden mukaan kaivoksen australialainen omistaja Dragon Mining oli vakuuttanut Hongkongin pörssissä, että yhtiö ehtii tyhjentää kaivoksen ennen viranomaisvalitusten käsittelyä.

Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö pitää Lintilän suunnitelmaa kannatettavana.

– On hyvä, jos asia etenee. Rahastosta tehtiin minun hallituskauden aikana selvitys ja sitä ei ole vain pantu toimeen, Niinistö sanoi.

Niinistö toimi ympäristöministerinä vuosina 2011–2014. Louhintaveroa Lintilä pitää vaikeana, mutta mahdollisena asiana.

– Jos tällaiseen lähdettäisiin, niin silloin vero pitäisi kohdistua rikasteeseen. Louhintamäärä on vaikea, koska on olemassa eriarvoisia mineraaleja, joita louhitaan.

Sekä Niinistö että Lintilä uskovat, että kaivosasiat nousevat esille seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Suosittelemme