Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Syvältä kaivoksesta paljastunut salainen kaatopaikka ei ehkä koskaan puhdistu täysin, selviää Dragon Miningin papereista – "Se jää nähtäväksi"

Oriveden kultakaivoksen uumenista löytyi luvattomasti dumpattuja jätteitä. Yhtiön mielestä puhdistaminen on vaarallista.

Kaksi ihmistä kävelee poispäin kaivoksessa
Yle Tampere vieraili Oriveden kaivoksessa juhannusviikolla. Kuva: Antti Eintola / Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oriveden kultakaivoksessa olevaa luvatonta kaatopaikkaa ei ehkä koskaan saada kokonaan puhtaaksi.

– Se jää nähtäväksi vielä, Pirkanmaan Ely-keskuksen ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Tuija Sievi-Korte sanoo Ylelle.

Ely-keskuksen mukaan kaivos puhdistetaan turvallisuus huomioiden.

Orivedellä sijaitsevasta kaivoksesta löytyi syksyllä 66 metrin syvyydestä jätteitä. Kaivostunnelissa on ollut kuvausten mukaan öljytynnyreitä, räjähdelaatikoita, muovia ja metallia. Jätteitä voi olla myös syvemmällä.

Pirkanmaan Ely-keskus kehotti Dragon Miningin tekemään siivoussuunnitelman lokakuun lopussa. Louhos pitää tyhjentää 66 ja 85 metrin tasoista.

Ala-Jalkajärvi
Oriveden kaivoksen vieressä olevan järven kalakanta kärsi kaivostoiminnasta, mutta on Dragon Miningin mukaan elpymässä. Kuva: Elina Nieminen / Yle

Yhtiön vastauksesta Ely-keskukselle selviää, että 66 metrin syvyydessä on arviolta 30–50 kuutiota jätettä. Tämän siivoamisessa kuluu yhtiön mukaan muutama viikko, jos sortumariskiä saadaan vähennettyä.

Kaivosyhtiö Dragon Mining jatkaa kullan kaivamista ja malminetsintää Orivedellä, vaikka sen uusi lupahakemus hylättiin. Kaivos toimii vanhalla luvalla.

"Epävarmaa ja riskialtista"

66 metriä syvemmällä oleva jäte on Dragon Miningin mukaan hankalasti poistettavissa. 85 metrin taso on osin täyttynyt liejusta ja vedestä, eikä sinne ole pääsyä. Puhdistaminen on yhtiön mukaan vaarallista.

Yhtiön mukaan kokemuksia näin vanhojen louhosten tyhjentämisestä ei ole.

Voi olla, että siivotessa pitäisi tehdä räjäytyksiä, jotka voivat johtaa sortumiin. Jos taas kauko-ohjattava lastauskone tekisi lastauksen ja louhos sortuisi, kone öljyineen ja polttoaineineen jäisi louhokseen.

– Toiminnanharjoittaja esittää ensisijaisena vaihtoehtona, että louhoksesta lastataan pois vain tasolla -66 m oleva näkyvä jäte, sillä töiden onnistuminen kokonaisuudessaaan on hyvin epävarmaa ja riskialtista, Dragon Mining kertoo siivoussuunnitelmassa.

Dragon Mining vetoaa myös siihen, että 85 metrin syvyydessä olevia jätteitä on sijoitettu jo ennen Dragon Miningia. Sen mukaan jätteiden käsittelylle on löydettävissä turvallisuuden ja ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin tuoda niitä maanpinnalle.

Siivoussuunnitelmasta kertoi ensin Suomen Kuvalehti.

Ely-keskus valvoo

Pirkanmaan Ely-keskus on hyväksynyt yhtiön siivoussuunnitelman. Päällikkö Tuija Sievi-Korte sanoo, että siivous tehdään osissa.

– Valvomme, mihin kuntoon kaivos jätetään, Sievi-Korte sanoo.

– Vielä ei ole lopullisesti voitu ratkaista, miten paljon muuta siivotaan kuin tasoa 66. Työn edetessä siivouksen toteuttamisen edellytykset ja aikataulu tarkentuvat. Siivoukseen liittyvistä asioista päätetään yhteistyössä kaivoksen turvallisuutta valvovan viranomaisen Tukesin kanssa, jolle kaivoslain mukaiset valvontatehtävät kuuluvat, Sievi-Korte lisää.

Sievi-Kortteen mukaan vaikka kaivos suljettaisiin, sitä valvotaan tarkastuksilla.

Ilmakuva kaivosalueesta
Kultakaivos sijaitsee Orivedellä. Kuva: Antti Eintola / Yle

Koska jätteiden laittaminen on aloitettu Ely-keskuksen mukaan jo 1990-luvulla, ei tiedetä tarkkaan, mitä kaivoksesta vielä löytyy.

Jätteiden laiton varastointi kaivostunneliin on poliisin arvion mukaan alkanut jo kaivoksen edellisen omistajan, Outokumpu Oy:n aikana.

Outokumpu Oy toimi Orivedellä vuoteen 2003 saakka. Australialaisomistuksessa oleva Dragon Mining aloitti kullan louhinnan Oriveden kaivoksella vuonna 2007.

Poliisin mukaan kaivoksen nykyinen johto on lopettanut väärän käytännön vuonna 2016.

Kultakaivosta vastustetaan Valkeakoskella

Oriveden kaatopaikan siivoaminen alkoi Ely-keskuksen asiakirjojen mukaan vuoden loppupuolella.

Kunnostamisen ensimmäisessä vaiheessa uusitaan sähköt, jotta 66 metrin taso saadaan tuuletettua. Siivousta ennen sortumariskiä pitää vähentää esimerkiksi rappauksella.

Oriveden kultakaivoksen omistaja Dragon Mining on ollut otsikoissa viime aikoina myös Valkeakoskella. Siellä mielenosoittajat vastustivat kultakaivoksen aloittamista tällä viikolla. Valkeakosken kohutusta kultakaivoksesta on tehty myös kirjallinen kysymys.

Korjaus klo 12.39 Kuvatekstissä luki virheellisesti, että järven rapukanta olisi kärsinyt kaivoksesta. Dragon Miningin mukaan järvessä ei ole ollut rapukantaa.

Lue lisää:

"Vielä ei tiedetä, kuinka syvällä jätteitä on" – Viranomaiset vaativat kaivosta siivoamaan laittoman kaatopaikan Orivedellä ja se ei ole pieni operaatio

Kaivosyhtiö jatkaa kullan kaivamista ja malminetsintää Orivedellä, vaikka sen lupahakemus hylättiin jo vuosia sitten – syynä valitukset, joita voidaan käsitellä vielä pitkään

Kaivosyhtiö Dragon Mining: Jätteiden dumppaus Oriveden kaivoksen tunneliin oli vanha käytäntö

Luvaton kaatopaikka löytyi 66 metrin syvyydestä: Poliisi ja syyttäjä käyvät tarkastamassa paikan Orivedellä

Ely-keskus löysi tarkastuksessa luvattoman kaatopaikan Oriveden kultakaivoksesta – ”Ei voinut mennä tonkimaan, mitä siellä on”

Suosittelemme sinulle