Hyppää sisältöön

Erikoinen näky: Oodin hyllyt ammottavat lähes tyhjinä – syynä uuden keskustakirjaston hurja suosio

Helsingin uusi keskustakirjasto Oodi on ollut suursuosittu. Sieltä lainattiin joulukuun aikana yli 66 000 teosta.

Oodin hyllyjä tammikuun alussa. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

Joulukuun alussa avattu Helsingin keskustakirjasto Oodi on ollut niin suosittu, että kovaa vauhtia tyhjenevät hyllyt eivät ole siellä tavaton näky.

Käyntikohteeksi muodostuneesta kirjastosta on lainattu parhaimmillaan yli 5 000 aineistoa päivässä.

Tämä näkyy etenkin Helsingin kaupunginkirjaston logistiikkayksikössä Pasilassa. Siellä lajitellaan eri kirjastoihin palautetut kirjat. Käsittelyssä on aineistoa koko Helmet-alueelta eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kirjastoista.

Logistiikkayksikön läpi kulkee tuhansia kirjoja päivässä. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

– Nyt eletään hyvin mielenkiintoisia hetkiä sen takia, että Oodi on vasta avattu, sanoo logistiikkayksiköstä vastaava Jarko Jokinen.

Hän kuvailee yksikössä käsiteltyjä aineistomääriä todella suuriksi.

– Oodi on todella suosittu. Se tuntuu meillä kuormissa, määrät ovat olleet suuria.

Jo ennen Oodia logistiikkayksikön läpi kulki noin 15 000 aineistoyksikköä päivässä eli esimerkiksi kirjoja, cd-levyjä ja nuottivihkoja.

Oodista lainattiin joulukuun aikana yli 66 000 teosta. Palautettuja aineistoja oli noin puolet vähemmän.

Jokinen selittää tätä sillä, että ihmiset tykkäävät liikkua.

– He saattavat palauttaa aineistoa esimerkiksi työmatkallaan. Ehkä viikonloppuisin käydään enemmän lähi- ja kotikirjastossa.

Pasilassa lajitellaan kirjoja ympäri pääkaupunkiseutua. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

Etenkin lastenhyllyt ammottavat tyhjyyttään

Haastatteluhetkellä Oodissa ensimmäistä kertaa asioinut Leena Havas pohtii, ettei itse välttämättä palauta kirjaa samaan paikkaan, josta on sen lainannut.

– Se riippuu ihan siitä, missä sattuu liikkumaan. Useimmiten tulee palautettua lähikirjastoon, hän sanoo.

Keskustakirjasto Oodi avattiin joulukuun alussa. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

Myös Havas oli pannut käyntinsä aikana merkille Oodin tyhjältä näyttävät hyllyt.

– Ilmeisesti on ollut suuri suosio.

Helsinkiläiselle Matti Pasolle Oodi on jo tuttu paikka. Hän myös sanoo palauttavansa lainaamansa teokset useimmiten juuri Oodiin.

– Asun lähistöllä. Tämä on lukunurkkani. Käyn täällä monta kertaa viikossa, Paso kertoo.

Lasten kirjahyllyt ovat usein autioita. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

Oodissa etenkin lastenhyllyt ammottavat usein tyhjyyttään, kun pääkaupunkiseudun kirjaralli ei pysy lainaajien perässä.

Tästä huolimatta uusi keskustakirjasto saa siellä Janne Vuorenmaan kanssa asioineen nuoren Akseli Vuorenmaan hyväksynnän.

– Kyllä tämä ihan hauska kirjasto on. Mutta nyt täällä on aika paljon väkeä, kuuluu pojan arvio.

Parhaimmillaan Oodista on lainattu yli viisituhatta yksikköä päivässä. Kuva: Markku Pelkonen / Yle

Lue myös:

Oodi on uuden ajan kirjasto, jossa voi kolvata, soittaa rumpuja ja juoda viiniä – kurkista Oodiin ja näe omin silmin, mitä kaikkea Helsingin uudessa keskustakirjastossa voi tehdä (30.11.2018)

Kirjastolaitoksen lippulaiva avautui – kolmesta kerroksesta vain yksi on pyhitetty kirjoille (5.12.2018)

Kirjastojen lippulaiva Oodi avautuu ja vie meidät uuteen kirjastoaikaan – kirjastot ovat muuttuneet kirjavarastoista kohtaamispaikoiksi (5.12.2018)

Oodin toinen kerros on omistettu työlle ja harrastuksille (28.12.2018)

Suosittelemme sinulle