Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tänään tehtiin suomalaista jääkiekkohistoriaa! Nuorten Leijonien tähti siteerasi voitonhuumassa Juhani Tammista: "Huomenna kaasu pohjaan alusta lähtien"

Suomi jyräsi vastustamattomalla tavalla jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-välierän voittoon.

Suomifanit
Kuva: AOP
Sami Laine,
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voitti nuorten MM-turnauksen välierässä Sveitsin tylysti 6–1. lauantaina.

Samalla joukkue tuli tehneeksi suomalaista jääkiekkohistoriaa, sillä Suomi ei ole koskaan aikaisemmin pelannut nuorten MM-finaalissa Pohjois-Amerikassa järjestetyissä MM-kisoissa.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kapean kaukalon peikko on selätetty. Suomi on pudottanut Kanadan ja Sveitsin pudotuspeleissä. Sunnuntain MM-loppuottelussa vastassa on Yhdysvallat.

Sveitsiä vastaan Nuoret Leijonat aloitti vakuuttavasti. Suomi oli 4–0-johdossa jo kahdeksan peliminuutin jälkeen.

– Aloimme eilisestä asti pumppaamaan renkaita tähän otteluun. Meillä on hyvä henki tuossa joukkueessa, sanoi Suomen neljännen maalin tehnyt Henri Jokiharju.

Nuorten MM-välierän Suomi-Sveitsi maalikooste

Nuorten Leijonien turnaus on tehnyt muutamassa päivässä täyskäännöksen. Vielä alkusarjan jälkeen joukkueen menestysmahdollisuuksiin suhtauduttiin skeptisesti.

– Mennään Juhani "Tami" Tammisen kliseisellä kommentilla, että win the right games. Näin se menee. Otimme alkusarjassa kuokkaan Ruotsilta ja Jenkeiltä, mutta sillä ei ole mitään väliä, Jokiharju totesi.

Joukkueen varakapteeni kuitenkin myönsi, että vielä alkusarjassa joukkueen peli ei ollut huippukunnossa.

– Joissain peleissä ei ollut työmoraali ihan tapissa. Nyt kun olemme saaneet työmoraalin ja rohkeuden tappiin, niin silloin se on tuon näköistä.

Sunnuntain MM-finaaliin Jokiharjulla on yksinkertainen resepti.

– Huomenna kaasu pohjaan alusta lähtien.

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen MM-loppuottelu alkaa varhain sunnuntaina klo 3 Suomen aikaa. Ottelu näkyy suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Lue myös:

Nuoret Leijonat marssi MM-finaaliin mykistävällä tavalla! Ykkösketju kuritti Sveitsiä olan takaa

Kommentti: Suomen tähdet olivat tähtiä vasta MM-välierässä – juuri siksi Nuorilla Leijonilla on loistava mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus ensi yönä Yhdysvaltoja vastaan

Suosittelemme sinulle