Liikkuuko lapsesi riittävästi? Vaikka perheessämme on kaksi ammattivalmentajaa, jotka uskovat tietävänsä jotain liikkumisen merkityksestä ihmisen hyvinvoinnin kannalta, en ole varma, uskallanko itse vastata rehellisesti tuohon kysymykseen.
Lasten ja nuorten liikuntaan käyttämä aika lähti laskuun 1970-luvun jälkeen, ja käyrä on ollut tasaisen laskeva reilut 30 vuotta. Lukemattomat tutkimukset kertovat seurauksista: diabetes, tuki- ja liikuntaelinongelmat, ylipaino, masennus ja ahdistuneisuus, merkityksettömyyden tunne ja syrjäytyneisyys. Laskurin lukema raksuttaa ja viulut kasautuvat yhteiskunnalle.
Kyse ei ole vain lapsesi terveydestä tai edes kansanterveydestä. Liikunta on apuväline, jonka avulla opettelemme käyttämään ja ymmärtämään omaa kehoamme. Siis sitä, millaisia ainutlaatuisia yksilöitä me olemme. Liikunnan tuoma terveysvaikutus on vain bonus, jonka suuren merkityksen ymmärrämme usein vasta, kun sitä ei ole.
Vielä muutama vuosikymmen sitten liikunta oli luonnollinen osa arkeamme. Kouluun ja harrastuksiin pyöräiltiin tai hiihdettiin, vanhempia autettiin pellolla ja navetassa. Telkkarista näkyi vain pari kanavaa eivätkä sen ohjelmat niin kiinnostavia olleet, että olisivat ajaneet uintireissujen, pihapiriin jalkapallopelien tai muun höntsäilyn tielle.
Teollisuus, autoistuminen ja digitalisaatio ovat kaikki maailman mahtavimman voiman, markkinatalouden, aikaansaannoksia. Markkinatalous hallitsee myös ihmisten alati lisääntyvää vapaa-aikaa. Piilaakson puolijumalat ovat värvänneet maailman parhaat neurologit, psykologit ja sosiologit luomaan tuotteita, jotka koukuttavat ihmisiä kuin parhaatkin huumeet. Lisääntynyt vapaa-aika ei ole lisännyt liikkumista ja oman kehon hoitoa vaan päinvastoin passivoinut meitä ruutujen ääreen: Tilastot ovat karua kertomaa.
On turha kuvitella, että saisimme kasvavaa enemmistöä länsimaiden ihmisistä muuttamaan elintapojaan syyllistämällä, sormenheristelyllä tai kurittamalla. Lapset ja nuoret eivät ole hylänneet kirkonrottaa tai hiihtämistä laiskuuttaan vaan laajamittaisten rakenteellisten kehityskulkujen seurauksena.
Asiantuntijapiireissä lasten, nuorten ja kasvavassa määrin aikuistenkin liikkumattomuus on tiedostettu. Suhtautuminen ongelmaan on toistaiseksi ollut varovainen ja konservatiivinen, jopa pelokas.
Poliitikot ja lobbarit eivät mieluusti puutu terveyden ja hyvinvoinnin kaltaisiin henkilökohtaisuuksiin. He puhuvat mieluummin yksilönvapaudesta ja sysäävät liikkumisen vastuun yhteiskunnan kolmannelle sektorille sen sijaan, että korostaisivat muutoksen välttämättömyyttä.
Osittain tämä toimii. Suurimmassa osassa urheiluseuroista onkin tapahtunut vuosikymmenessä merkittävä edistysaskel. Eri lajien suomalaiset huipputoimijat kestävät kansainvälisen vertailun. Ärsykkeitä tarjotaan sekä huipulle pyrkiville että omasta kunnostaan huolehtiville. Tämä kaikki on kovin tervetullutta.
Samalla liikuntakulttuurissa on syntymässä kehityskulku, joka vie ajatukset kohti sadan vuoden takaista Suomea: varakkaampien perheiden lapset nauttivat entistä ammattimaisemmista urheilu- ja liikuntapalveluista, kun syrjemmällä kasvaa vähemmän hyvinvoiva, ulkopuolisuutta kokeva uusköyhälistö, jota liikuttaa korkeintaan burnoutoireista kärsivä vapaaehtoistyöntekijä. Keskitiellä puolestaan liikkumattomuuden ansaan on tipahtanut kasvava joukko nuoria, joille ei ärsykeviidakossa synny tervettä suhdetta kehoonsa.
Laskujen mukaan liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle jopa seitsemän miljardin euron vuosittaisen kustannuksen. Samalla olen kuullut asiantuntijoilta arvion, että noin kolmensadan miljoonan vuosi-investointi riittäisi takaamaan kohtuulliset (tunti päivässä) liikkumisolosuhteet kaikille Suomen oppivelvollisille. Vain täysin yksisilmäinen sijoittaja ei ymmärrä tämän investoinnin kannattavuutta.
Suomen 101-vuotisen historian ajan olosuhteiden räjähdysmäinen parantuminen on ollut vahvasti kytköksissä koulutustasoomme. Suomi on maailmalla poikkeuksellinen menestystarina. Harvaan asuttu, ilmastoltaan sietämätön maa vailla merkittäviä luonnonvaroja. Tästä surkeudesta huolimatta olemme kasvaneet mallikelpoiseksi maaksi ja kansaksi millä tahansa globaalilla standardilla arvioituna.
Ahkeruuden lisäksi yksi merkittävä tekijä menestystarinassamme on ollut peruskoulu. Vaikeuksien kautta ymmärsimme, että yhtäläinen mahdollisuus kouluttautua vanhempien tulo- ja koulutustasosta riippumatta on paras tapa taata kansallinen yhtenäisyys. Kohtaamistaan haasteista huolimatta suomalainen koulujärjestelmä ja erityisesti opettajien osaaminen on 2020-luvulle mennessämme yhä maailman parhaita.
Menneitä on turha haikailla, mutta historiasta voi oppia ja hyvin toimivien rakenteiden päälle kannattaa rakentaa vieläkin parempaa tulevaisuutta. Miksi emme katsoisi kouluihin, joissa lapset ja nuoret viettävät valtaosan elämän arjesta, yrittäessämme etsiä ratkaisua liikkumattomuuden ongelmaan?
Talousviisaat peräänkuuluttavat 75-80 prosentin työllisyysastetta nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi. Tämän kehityksen myötä yhä harvemman alkuiltapäivällä koulusta palaavan lapsen huoltaja on kotona. Lapsilta ja nuorilta vaaditaan yhä suurempaa itseohjautuvuutta alueilla, joihin heillä ei ole valmiuksia. Huoltajan kotiinpaluun jälkeen alkaa puolestaan hermoja ja aikaa vaativa kuskausrumba, kun lapsia ajetaan ympäri maita ja mantuja pallopelien, viulunsoiton ja teatterikerhon perässä.
Lapsen itseohjautuva liikkumisen aktivointi on kaunis teoria, joka ei toimi todellisuudessa.
Liikuttamis- ja kuskausvastuun sysääminen kolmannelle osapuolelle kuten isovanhemmille, naapurille tai vapaaehtoistyön voimin toimiville seuroille on pidemmän päälle kestämätöntä. Isovanhemmat ovat jo työuransa tehneet ja ansainneet vapaa-aikansa siirtolapuutarhan istutuksilla tai Kanarialla roséviinilasi kädessään. Vapaaehtoisvoimin toimivien seurojen kuormittaminen lisää lähinnä harvalukuisten, ylikuormitettujen ihmisten taakkaa.
Vastaus on koululiikunnan ja taideaineiden laajamittainen reformi tai ehkä mieluummin renessanssi yhdistettynä iltapäivätoiminnan perinpohjaisiin uudelleenjärjestelyihin.
Koulupäivän päätteeksi oppilaat syövät välipalan ja jatkavat levon ja läksyjen jälkeen suoraan liikunnan ja taideohjelmien pariin. Koulupäivä ja harrastukset ovat näin taputeltu iltapäivän päätteeksi. Lapset ja nuoret saisivat arki-iltoihinsa rauhaa ja vanhemmatkin voivat ajorumban sijaan osallistua vaikkapa läksyjentekoon. Moni huomaa, kuinka loistava hetki tämä on aikuisille oppia ymmärtämään nuorten maailmaa ja ehkä oppia itsekin jotain uutta.
Toisin kuin vallalla olevassa nykytrendissä, taideaineet kohotetaan niille kuuluvaan asemaan. Aivan kuten liikunta, musiikki ja kuvaamataide auttavat oppilaita käyttämään ja ymmärtämään kehoaan ja kehittämään mielikuvitustaan. Loogismatemaattista oppimista tapahtuu koko ajan, mutta leikin varjolla – useimmiten niin, ettei oppilas edes huomaa oppivansa.
Koko koululiikunnan käsite tarvitsee täysremontin. Liian moni tuntemani aikuinen on kertonut alkaneensa harrastaa liikuntaa vasta koululiikunnan traumoista päästyään. Parhain keino kääntää trendiä on oppilaiden jakaminen taso-, ikä- ja sekaryhmiin niin, että jokaiselle löytyy motivoiva ympäristö, jossa liikkuminen on haastavaa ja hauskaa.
Tämä ei tarkoita kaikesta vanhasta luopumista vaan vanhan hyvän päälle rakentamista. Yleisurheilu, pallopelit ja telinevoimistelu kuulukoot edelleen valikoimaan, mutta samalla valinnanmahdollisuuksia kannattaa laajentaa. Jooga, trampoliinihyppely, Pokémon Go, Ninja Warrior -radat ja tanssimattopelit käyvät yhtä lailla liikunnasta, kunhan lapsi ja nuori pääsee nauttimaan ja hyötymään liikkumisen, jatkuvan oppimisen ja hyvinvoinnin yhteydestä.
Parhaassa tapauksessa kouluissamme syntyy oppimisen renessanssi, joka ehkäisee syrjäytymistä ja sairauksia, takaa perheille lisää yhteistä aikaa, vapauttaa huoltajat kuskausrumbasta ja antaa yhä useammalle turvallisen, motivoivan ympäristön, jossa toteuttaa luonnollista liikkumisviettiään sekä valmiuksiaan parempaan oppimiseen.
Henrik Dettmann on koripallomaajoukkueen päävalmentaja ja Radio Suomessa joka maanantai kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vakiovieras.
Lue myös:
Henrik Dettmannin kolumni: Näin vierestä, miten perinteinen saksalainen jalkapallo tuhoutui
Lisää lasten ja nuorten liikunnasta:
Osa suomalaislapsista on niin heikkokuntoisia, että pelkkä kuntotestien yrittäminen on vaikeaa – "Tulokset ovat huolestuttavia" Tänäkin iltana moni perhe väsyy lasten harrastuksiin, siksi liikuntaa viedään nyt jo koulupäivien yhteyteen – "Hirveän tärkeä lasten hyvinvoinnille"