Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Oulu hakee tukea ministeriöiltä uusien seksuaalirikostapausten takia – rahaa halutaan muun muassa kriisityöhön

Perjantaina poliisi ilmoitti tutkivansa neljää uutta seksuaalirikostapausta, joissa uhrit ovat alle 15-vuotiaita tyttöjä ja epäillyt tekijät ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Kävelykatu Rotuaari Oulussa.
Kävelykatu Rotuaari Oulussa lauantaina. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva
Emma Hinkula
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupunki aikoo pyytää kriisitukea sosiaali- ja terveysministeriöltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja sisäministeriöltä uusien seksuaalirikosepäilyjen vuoksi.

Perjantaina poliisi ilmoitti tutkivansa neljää uutta seksuaalirikostapausta, joissa uhrit ovat alle 15-vuotiaita tyttöjä ja epäillyt tekijät ulkomaalaistaustaisia miehiä. Viime vuoden lopulla Oulussa tuli julki viisi muuta epäiltyä seksuaalirikoskokonaisuutta.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala sanoo, että kaupunki tarvitsee rahaa asiantuntijoiden palkkaamiseen, sosiaali- ja nuorisotyöhön, kriisitukeen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Hallitus yrittää ratkaista tilannetta tukemalla Oulun viranomaisia ja ehdottamalla kiristyksiä maahanmuuttolakeihin, sillä kaikki epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.

Sisäministeri Kai Mykkänen ja pääministeri Juha Sipilä tapasivat lauantaina Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajalan Oulun epäiltyjen seksuaalirikosten tiimoilta.

Lue koko juttu: "Tämä on kriisitilanne" – Järkyttynyt kaupunginjohtaja vaatii Oulun seksuaalirikosepäilyjen jälkihoitoon valtion tukea

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme!

Suosittelemme