Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus putosi ensi kerran alle 70 prosenttiin suomalaisista. Kirkkoon kuului viime vuoden loppuun mennessä 3 848 035 ihmistä eli 69,7 prosenttia koko kansasta.
Luku perustuu Kirkon tutkimuskeskuksen sekä Tilastokeskuksen ennakkotietoihin.
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on laskenut melko tasaisesti kymmenen viime vuoden aikana.
Kirkosta eroamista on helpottanut vuonna 2003 perustettu eroakirkosta.fi-verkkopalvelu, jossa on tähän mennessä eronnut lähes 680 000 kirkon jäsentä. Sivustoa ylläpitää VATA eli vakaumusten tasa-arvoa ajava yhdistys yhdessä Vapaa-ajattelijain liiton kanssa.
Palvelun kautta eronneiden määrässä näkyy kuusi selkeää piikkiä:
Talvella 2008 eroakirkosta.fi-sivusto kertoi julkisuuteen, että palvelun kautta on eronnut 100 000 kirkon jäsentä. Uutinen aiheutti piikin vuonna 2003 avatussa palvelussa.
Seuraava käännekohta liittyi Ylen Ajankohtaisen kakkosen homoiltaan, jossa erityisesti Päivi Räsäsen (kd.) kommentit aiheuttivat raivoa.
Kolmas piikki selittyy kristillisen Nuotta-nuortenlehden Älä alistu -kampanjalla vuonna 2011. Siinä väitettiin, että homoseksuaalisuudesta voi parantua uskon avulla.
Seuraavan kerran ovi heilahti kesällä 2013, kun silloinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) totesi Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen kesäpäivillä Kankaanpäässä, että Raamattu ajaa vaikeissa ristiriitatilanteissa Suomen lain ohi.
Vuoden 2014 eropiikki johtuu todennäköisesti useasta eri asiasta. Lokakuussa pidettiin seurakuntavaalit, joka näkyy perinteisesti eroakirkosta.fi-palvelun lisääntyneessä käytössä. Samassa kuussa Vantaan seurakunnista osallistui työntekijöitä helsinkiläisille seksimessuille. Lisäksi Päivi Räsänen (kd.) ilmoitti, ettei kristillisdemokraatit ole hallituksessa, joka tekisi lakiesityksen samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
Edellinen piikki oli loppuvuonna 2014, kun eduskunta äänesti sukupuolineutraalista avioliittolaista.
Kirkosta eroaminen toimii molempiin suuntiin. Konservatiiviset ulostulot vaikuttavat vapaamielisemmin ajatteleviin, ja päin vastoin.
Lisää aiheesta: Sodat, lama ja homo-ilta saivat kirkon ovet paukkumaan – "Ihmiset reagoivat pienestäkin kimmokkeesta"