Seinäjoella kilpailtiin tänään torstaina jo 15. kertaa puhetaidossa. Keskiasteen Opinlakeus-messuilla puhetaidossa mittelivät eteläpohjalaisten lukioiden ja ammattioppilaitosten opiskelijat.
– Puhetaito on tärkeä ja työelämässä arvostettu taito, sanoo puhetaitokilpailun tuomariston puheenjohtaja Iina Åman.
Aamupäivällä pidetystä semifinaalista selvisi finaaliin viisi kilpailijaa, joista voittajaksi tuomaristo valitsi kurikkalaisen Fiia Isoahon. Muut finalistit olivat Kaapo Havuluoto, Neea Rintala, Roosa Haapamäki ja Salla Maijala.
Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuuston edustajat valitsivat suosikikseen Kaapo Havuluodon.
Tuomariston mukaan kilpailu oli kovatasoinen ja piste-erot finalistien välillä jäivät lopulta pieniksi.
Rakennetta ja sisältöä
Tuomariston puheenjohtaja Iina Åman muistuttaa, että hyvä puheviestintä lähtee aitoudesta. Siitä, että puhuja voi olla oma itsensä.
Onnistuneeseen puhesuoritukseen kuuluu monia eri seikkoja puheen teknisestä rakenteesta ja sisällöstä vuorovaikutukseen.
– Esimerkiksi ujo ihminen saattaa olla hyvin lahjakas sosiaalisesti. Hyväpuheinen ja paljon puhuva ei olekaan ehkä sosiaalisesti lahjakas. Ei olekaan ehkä lahjakasta, että on paljon äänessä, Åman sanoo.
Nuorten maailmassa puhetaidot ovat läsnä toisella tavalla kuin vanhemmillaan esimerkiksi YouTube-kanavien kautta. Väitettä siitä, että nuorten kielenkäyttö olisi köyhtynyt, Åman ja tuomaristossa monta vuotta ollut Yle Pohjanmaan toimittaja Elina Niemistö eivät allekirjoita.
– Kyllä siellä rikasta kieltä kuulee, Niemistö sanoo.
– Toisaalta se, että on lyhyttä kieltä ja tiivistetään, vaatii myös taitoa, Åman toteaa.