Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Oulu ei poikkea seksuaalirikosten osalta muista kaupungeista – Katso taulukosta oman kuntasi tilanne

Sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan Oulun erityistuki on tarpeen, vaikka ongelmia on muuallakin.

Poliisiauto Oulussa.
Poliisin tilastoista ei löydy selitystä Oulun seksuaalirikosvyyhdille. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva
Päivi Köngäs,
Teemo Tebest
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oulussa esille tulleet lasten seksuaaliset hyväksikäyttöepäilyt ovat luoneet mielikuvaa, että Oulussa kyseisiä rikoksia tapahtuisi erityisen paljon. Poliisin tuoreiden tilastojen mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Tilastojen valossa Oulu ei juuri poikkea muista isoista kaupungeista seksuaalirikollisuuden osalta.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen vahvistaa tilastoista ilmikäyvän asian.

– Oulu ei poikkea valtakunnallisesti muista kaupungeista, eikä tilastoista löydy piikkiä, joka selittäisi ilmitulleet seksuaalirikosepäilyt.

Poliisin ennakkotilastojen mukaan seksuaalirikosten määrä on Suomessa kasvussa.

Kävelykatu Rotuaari Oulussa.
Oulu on saamassa hallitukselta 1–2 miljoonan euron tukipaketin seksuaalirikostapausten jälkihoitoon. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Oulussa poliisi kirjasi viime vuonna 99 alaikäisiin kohdistunutta seksuaalirikosilmoitusta. Vuonna 2017 vastaava luku oli 86.

Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella rikosilmoitusten määrä on kasvanut Oulua nopeammin. Helsingissä ilmoitettiin 305 alaikäiseen kohdistuvaa seksuaalirikosepäilyä vuonna 2018, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 207. Tampereella vuonna 2018 tehtiin 102 rikosilmoitusta, kun vuonna 2017 kirjattiin 80 rikosilmoitusta.

Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen muistuttaa, että tilastoista ei käy ilmi tekijöiden tai uhrien määrä. Kyseessä ovat tehdyt rikosilmoitukset ja tutkintanimikkeet, joita voi yhdessä tapauksessa olla useita.

Onko Oulun tuki perusteltua?

Oulu on saamassa hallitukselta 1–2 miljoonan euron tukipaketin seksuaalirikostapausten jälkihoitoon. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Oulu on oikeutettu tukeen, vaikka sen seksuaalirikosmäärät eivät poikkea muista isoista kaupungeista.

Mykkänen pitää Oulussa ilmitullutta vyyhtiä poikkeuksellisen pöyristyttävänä ja turvallisuuden tunteeseen iskevänä.

– Emme voi osoittaa kylmyyttä oululaisille. On yhteinen asia, että turvallisuuden tunne pysyy hyvänä koko maassa ja sen vuoksi Oulua täytyy tukea erityisesti.

Ministerin mukaan Oulussa tehtävä työ seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisemiksi palvelee myös muita kaupunkeja.

Helsinki nousee esille raiskaustilastoissa

Poliisihallituksen tilastojen mukaan viime vuonna Oulussa lapsen seksuaalisista hyväksikäyttötapauksista viidennes oli ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiä. Määrä on noussut parissa vuodessa, mutta edelleenkään Oulu ei tilastollisesti poikkea muista alueista.

Sen sijaan tilastoista käy ilmi, että Helsingin poliisilaitoksen alueella ilmoitetuista raiskauksista yli puolessa epäillään ulkomaalaistaustaista henkilöä.

Poliisiauto Pasilan poliisitalon edustalla.
Seksuaalirikokset keskittyvät Suomessa isoihin kaupunkeihin ja etenkin Helsinkiin. Kuva: Yle

Pekka Heikkisen mukaan asiaa olisi syytä tutkia enemmän.

– Julkisessa keskustelussa on tuotu esille, että ulkomaalaisten osalta kynnys tehdä ilmoitus olisi matalampi, mutta faktaa tästä ei ole olemassa.

Seksuaalirikoksissa korostuu, että tekijänä on yleensä uhrille ennalta tuttu henkilö, mutta erinäisten syiden vuoksi niistä ei koskaan tehdä ilmoituksia. Nämä tapaukset eivät näy myöskään tilastoissa.

Seksuaalirikokset keskittyvät Suomessa isoihin kaupunkeihin ja etenkin Helsinkiin, jossa on paljon ulkomaalaisia ja vilkas ravintolaelämä.

– Ravintolasta lähdetään jatkoille pitämään hauskaa, ja ei-sana ei olekaan kaikille ei. Näistä näitä tapauksia syntyy, poliisitarkastaja Heikkinen arvioi.

Heikkisen mukaan Helsingin poliisilla on kädet täynnä töitä seksuaalirikosten kanssa, mikä on hyvin huolestuttavaa.

Sisäministeri Kai Mykkästä Helsingin kasvaneet seksuaalirikosluvut eivät yllättäneet.

– Kasvuluvuissa voi näkyä myös se, että ilmoituskynnys on viime vuosina madaltunut ja se on hyvä asia.

Mikä nosti Oulun esille?

Mutta miksi Oulun seksuaalirikostapaukset nousivat esille, vaikka samankaltaista rikollisuutta tapahtuu ympäri Suomea?

Pekka Heikkisen mukaan asiaa selittää osaltaan se, että Oulussa hyväksikäyttöepäilyt tulivat ilmi ryppäänä. Lisäksi yhteen tapauksista epäillään liittyvän useita tekijöitä, mikä tekee teosta erityisen törkeän, Heikkinen muistuttaa.

Hänen mukaan poliisilla on tälläkin hetkellä ympäri Suomea useita seksuaalirikoksia tutkinnassa, mutta Oulun kaltaisia ryppäitä ei toistaiseksi ole tiedossa.

– Osa tutkinnassa olevista tapauksista on sellaisia, että ne voivat laajeta.

Oulun tapaukset ovat nousseet esille osittain poliisin aktiivisen tiedottamisen ansiosta. Sitä ennen niitä on kuitenkin ehditty puida laajalti sosiaalisessa mediassa.

Heikkinen sanoo, että lähtökohtaisesti poliisi tiedottaa sen takia, että se edistäisi jollakin tavalla rikosten selvittämistä ja epäiltyjen kiinni saamista, mutta syitä voi olla myös muita.

– Monesti lähtee kaikennäköisiä huhuja liikkeelle, ja nopea viestintä katkaisee niiltä siipiä, arvioi poliisitarkastaja Pekka Heikkinen.

Ilmoitetut alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset

Tapaukset yhteensä kunnittain vuosina 2016–2018. Mukana tapaukset, joissa asianomistaja on alle 18-vuotias.

Yhteensä koko maassa:
Vuonna 2016: 1 840
Vuonna 2017: 1 863
Vuonna 2018: 2 215
Yhteensä vuosina 2016–2018: 5 918.

Lähde: Poliisihallitus

Jos taulukko ei näy lataa sivu uudelleen.

Suosittelemme sinulle