Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo tuomittiin tiistaina sakkoihin ja ehdolliseen vankeustuomioon Espanjassa.
Sakkoja portugalilainen joutuu maksamaan yhteensä 18,8 miljoonaa euroa.
Ronaldoa syytettiin verojen kierrosta. Syyttäjän mukaan Ronaldo oli kätkenyt tulojaan veroparatiisiin vuosina 2011–2014 ja jättänyt maksamatta veroja 14,7 miljoonan euron edestä.
Juventukseen täksi kaudeksi siirtynyt supertähti edusti espanjalaisseura Real Madridia 2009–2018.
Supertähti hyväksyi tuomion. Hän pääsi Espanjan viranomaisten kanssa sopuun asiasta jo viime vuonna.
Espanjan lakien mukaan alle kahden vuoden tuomiot voidaan suorittaa ehdollisena, joten Ronaldo välttää vankilan.
Tuomio ei ole ainut laatuaan. Esimerkiksi Ronaldon entinen seurakaveri Marcelo sai syyskuussa 750 000 euron sakot sekä neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Myös Barcelonan Lionel Messi tuomittiin vuonna 2016 vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja kahden miljoonan euron sakkoihin.
Lue myös:
Cristiano Ronaldolle kahden vuoden ehdollinen vankeustuomio ja jättisakot veronkierrosta
Espanjalaislehti: Cristiano Ronaldo halutaan vangita – supertähti vastasi viiltävällä lapsikuvalla
Espanjalaismedia: Cristiano Ronaldo haluaa veropetostutkinnan takia siirtyä Englantiin
Cristiano Ronaldo saapui oikeuden eteen: "En ole koskaan salaillut mitään"
Cristiano Ronaldo oikeudessa Espanjassa – Syytetään lähes 15 miljoonan euron veronkierrosta
Miksi jalkapallon supertähtien veropetokset ovat nyt pinnalla? – tässä kolme syytä