Jokainen suomalainen käyttää talousvettä keskimäärin 140 litraa (Motiva) päivässä. Ruoanlaittoon, peseytymiseen ja wc:n huuhteluun kuluu vettä siis vajaa sadevesitynnyrillinen.
Ei tunnu valtavan suurelta määrältä. Mutta kun mukaan otetaan niin sanottu piilovesi, on tulos aivan toista luokkaa.
Piilovesi, tai toiselta nimeltään virtuaalivesi, tarkoittaa erilaisten kulutustuotteiden valmistuksen vaatimaa vettä. Kun lasketaan yhteen tuotteen kaikkiin valmistusaineisiin käytetty vesi, saadaan tulokseksi vesijalanjälki (WWF).
Otetaan esimerkiksi vaikkapa saunakalja. Suomessa oluen valmistamiseen käytetään vettä, ohraa, humalaa, ja hiivaa. Kaikkien niiden valmistaminen tuo oman osuutensa oluen vesijalanjälkeen.
Yle lähetti tiedustelun suurimmille suomalaisille panimoille oluen vesijalanjäljestä, mutta kukaan ei osannut sitä kertoa. Yrityksillä on tarkasti selvillä oma vedenkulutus, mutta vesijalanjälki on useimmille vielä vieras käsite.
Vesijalanjäljen laskentatavan on kehittänyt alankomaalaisen Twenten yliopiston professori Arjen Y. Hoekstra vuonna 2009.
Vihreä, sininen ja harmaa jälki
Vesijalanjäljellä voidaan mitata tuotteen, yrityksen, valtion tai vaikkapa yksilön vedenkulutusta. Vesijalanjälki koostuu kolmesta erilaisesta lähteestä: vihreästä, sinisestä ja harmaasta.
Vihreä vesijalanjälki syntyy alkutuotannossa ja sillä tarkoitetaan sadevettä, joka kuluu vaikkapa viljan kasvattamiseen.
Vihreä vesi voi olla sitoutunut tuotteeseen, esimerkiksi rehunurmeen, jyviin tai hedelmiin. Vihreään vesijalanjälkeen sisältyy myös kasvattamisen aikana haihtunut vesi.
Useimmiten valtaosa tuotteen vesijalanjäljestä tulee alkutuotannosta.
Oluen vesijalanjäljestä noin 85 prosenttia on vihreää vettä, sillä pelkästään yhden ohrakilon tuottaminen vaatii noin 1 400 litraa vettä.
Sinisellä vesijalanjäljellä tarkoitetaan jokien ja järvien pintavettä sekä pohjavettä, jota on käytetty tuotantoketjussa esimerkiksi peltojen kastelemiseen tai teollisuuden prosesseihin. Myös sininen vesi voi olla sitoutunut tuotteeseen tai haihtunut tuotannon aikana.
Oluen vesijalanjäljestä arviolta 9 prosenttia on sinistä vettä.
Harmaa vesijalanjälki kuvaa puhtaan veden määrää, joka tuotantolaitoksissa on kulunut huuhteluihin ja pesuun. Lisäksi puhdistuslaitokset joutuvat laimentamaan jätevesiä puhtaalla vedellä noudattaakseen päästörajoja.
Harmaata vettä syntyy muun muassa maataloudessa torjunta-aineiden ja lannoitteiden laimentamisesta sekä elintarviketehtaissa huuhtelu- ja pesuvesistä.
Oluen valmistuksessa harmaa vesijalanjälki on noin 6 prosenttia kokonaisuudesta.
WWF:n julkaisu suomalaisten vedenkulutuksesta kertoo, että yhden olutlitran valmistamiseen käytetään yhteensä 298 litraa vettä. Puolen litran tuoppi olutta on tämän mukaan kuluttanut vesivaroja 149 litraa, eli noin kylpyammeellisen verran.
Tuhansien järvien maahan valuu piilovettä riskialueilta
Suomalaisen päivittäinen vesijalanjälki on keskimäärin 3 874 litraa eli 20 sadevesitynnyriä. Liki puolet tuosta vesimäärästä kuluu maamme rajojen ulkopuolella.
Vesi on elämän edellytys, eikä veden käyttöä voi ympäristösyistä lopettaa. Vesi kiertää luonnossa ja ihmisen vedenkäyttö on yksi välietappi suuremmassa kierrossa.
Oleellista on se, missä vedenkäyttö tapahtuu ja millaiset ovat toiminnan vaikutukset. Millä tolalla on tuotantoalueen vesiensuojelu ja vesivarojen hallinta? Käytetäänkö vettä sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästi?
Maailman vesivarat ovat jakautuneet jokilaaksojen mukaisesti valuma-alueittain (valuma-aluekartta). Joillakin alueilla vesivaroja käytetään kestämättömästi ja hallitaan puutteellisesti.
Suomeen tuodaan paljon riskialueilla tuotettuja tarvikkeita muun muassa riisiä, maissia, puuvillaa ja oliiveja. Ruokapöydistämme löytyy siis päivittäin esimerkiksi intialaisten, kiinalaisten ja syyrialaisten vettä.
Pitääkö ulkomaisten tuotteiden käyttäminen siis lopettaa, jos haluaa säästää maailman vesivaroja? Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, sanoo WWF Suomen ekologisen jalanjäljen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula.
– Ostamatta jättäminen toki vähentää tuotteiden kysyntää ja siten myös pienentää painetta vedenkäyttöön. Toinen mahdollisuus on vaatia tuotantoketjulta vesivastuullisuutta.
Kuluttajan kannattaa suosia tuotteita, joissa on kansainvälinen AWS-sertifionti (Alliance for Water Stewardship). Sertifikaatin saavat yritykset, jotka ovat sitoutuneet kehittämään alueensa vesivarojen hallintaa paremmalle tasolle.
Kotimainen vai ulkomainen olut?
Suomessa teollisuuden vedenkäyttö on pääosin kehittynyt hyvään suuntaan eikä pulaa vedestä juurikaan ole. Ilmastonmuutos tuo kuitenkin omat kommervenkkinsä veden hallintaan ja myös Suomessa joudutaan varautumaan sään ääri-ilmiöihin entistä useammin.
Kotimaiset olutpanimot ovat veden säästämisen huippuosaajia. Suurimmissa panimoissa olutlitran valmistamiseen kuluu vettä noin 2,5 litraa. Se on litra vähemmän, mitä maailmalla keskimäärin.
Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola kertoo, että yhtiö on sitoutunut Together Towards ZERO -kestävän kehityksen hankkeeseen (Sinebrychoff), jonka vesitavoite on jopa puolittaa litrat vuoteen 2030 mennessä.
– Sinebrychoffin tavoite on 1,7 litraa vettä per valmis juomalitra. Siihen pääseminen on haastavaa, mutta sitä kohti mennään, toteaa Mikkola.
Vesijalanjäljen suuruus on merkittävä asia, mutta vähintään yhtä merkittävää on se, missä tuote on tehty ja millaisia vaikutuksia valmistamisella on ollut. Vesijalanjäljellä voi olla jonkin verran kokoakin, jos tuotanto on vastuullista ja kestävää.
Hyvä vesivarojen hallinta kaikkialla on elintärkeää maailman ruoantuotannon turvaamiseksi.
Oman vesijalanjäljen kuivattelu
Ihmisen täytyy syödä ja juoda elääkseen, siitä on kenenkään turha kantaa huonoa omaatuntoa.
Jokaisen suupalan ja maito- tai oluthörpyn taustoja on hankalaa lähteä tutkimaan. Jotain käsitystä muutamien tuotteiden vesijalanjäljistä voi saada interaktiiviselta Water Footprint Network -sivustolta.
Vähäisten vesivarojen säilymisen eteen voi kuitenkin tehdä joka päivä pieniä valintoja, lohduttaa Jussi Nikula.
– Yksinkertaisimmillaan veden säästämisessä on samanlaiset periaatteet kuin kaikkien ympäristömyönteisten valintojen tekemisessä: välttää hukkaa ja ylikulutusta sekä suosii kasviksia lihan sijaan.