Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vuonomaan kultasaldo hiihdon MM-kisoissa häikäisee – Norjassa päiväkotilapsetkin hiihtävät yli 10 kilometrin lenkkejä

Norjalaiset ovat hulllaantuneita reippailusta ulkoilmassa. Siitä huipentuma ovat ulkoilmapäiväkodit, joista yhteen pääsimme tutustumaan Lillehammerissa.

Hiihtohullu Norja – lapset ja nuoret
Roope Visuri
Avaa Yle-sovelluksessa

Käynnissä olevat Seefeldin MM-hiihdot ovat olleet norjalaisurheilijoiden juhlaa. Kisojen ollessa vielä kesken Norjalla on jo 15 mitalia, joista seitsemän kultaisia. Mitalitaulukon toisena olevalla Saksalla mitaleja on kasassa kuusi.

Yhdeksi syyksi norjalaisten menestykseen hiihdossa on esitetty hyvää toimintaa lasten ja nuorten liikunnan parissa.

Huipentumana tälle on jopa muutama ”frilufts barnhage” eli suomeksi ulkoilmapäiväkotikin on perustettu.

Yksi tällainen päiväkoti löytyy Lillehammerin hiihtostadionin viereisestä metsästä. Mukana on yhteensä 27 lasta, iältään kolmesta kuuteen vuotta. Kuka tahansa lillehammerilainen on voinut toivoa lapselleen paikkaa tänne. Vanhemmat tuovat lapset paikalle aamuseitsemältä. Hoitaja Aino on yöpynyt kodassa, lämmittänyt sen ja laittanut kaiken valmiiksi, kun Ylen kuvausryhmä saapuu paikalle.

– Lapset viihtyvät täällä. Toivomme, että heistä tulee iloisia ja he pitävät luonnosta, Aino kuvailee

Kaupungista saapuu lähes päivittäin eläkeläisiä, jotka opettavat lapsille asioita eläimistä ja kasveista. Lapset saavat käyttää päiväkodissa myös sahaa, puukkoa ja kirvestä.

– On hienoa, että he leikkivät. Me aikuiset yritämme olla siellä, missä lapset ovat. Lapset kiinnostuvat täällä asioista. He oppivat paljon luonnosta, matematiikasta, kielestä ja kaikesta elämässä, hoitaja iloitsee.

Lapset siis viettävät koko päivän ulkona. He tietävät itse, miten kauas metsään saa mennä.

– On hyvä, ettei täällä aja autoja, mutta täällä törmää kaivinkoneisiin ja rullahiihtäjiin, hoitaja avaa.

Lapset ulkoilmapäiväkoti Norja
Kuva: Yle

Norjassa ulkona reippailulla on pitkät perinteet. Historioitsija Thoor Gotaasin mukaan sana friluftsliv mainittiin historiassa ensimmäisen kerran vuonna 1859.

– Vaikka asuisit missä tahansa kaupungissa, silti kukaan ei ole 15 minuuttia kauempana polulta, merestä, metsästä tai tunturista. Luonto on kaikkialla Norjassa ja siksi on hyvä hyödyntää sitä mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Päiväkodeissa ja kouluissa harrastetaan ulkoilmaelämää. Se on siis osa norjalaista perintöä, Gotaas korostaa.

Norjassa voi tehdä jopa kandidaatin tason korkeakoulu-opinnot friluftsliv-aineessa, kertoo Norges idrettshøgskolessa vaihto-opiskelijana ollut Emma Toura. Tällainen opiskelu ei ole mahdollista Suomessa.

– Meillä sisältyy tähän vaihtojaksoon neljä leiriä, joista käytännön opetus koostuu. Lisäksi olimme esimerkiksi viime viikolla metsässä keräämässä sieniä. Teimme itse polttopuut, nuotion ja sienistä ruokaa, Jyväskylän opistossa liikuntatieteellisessä opiskeleva Toura kertoo.

Hitaasti ja monipuolisesti hiihtohuipuksi

Lillehammerilaisessa päiväkodissa lapset hiihtävät jo 11–12 kilometriä, kun on hiihtopäivä. Mutta vaikka Norjassa ulkoillaan paljon hiihtämällä, nuorille ei tuputeta hiihtoa. Tähän tehtiin muutos vuonna 2011. Lapsia kannustetaan mieluummin harrastamaan useampia urheilulajeja kuin pelkkää hiihtoa. Erikoistuminen tapahtuu vanhempana.

– Vasta 13–14-vuotiaana aletaan panostaa yhteen lajiin. Silloin on myös todennäköisempää, että pärjätään, ja siinä lajissa pysytään kauemmin mukana. Norjassa tosi moni harrastaa urheilua tai hiihtoa ainoastaan liikunnan riemun ja kunnon ylläpitämisen takia, mikä on hieno asia, Gotaas havainnollistaa.

Meråker on erittäin tunnettu hiihtolukio Norjassa. Sen kasvatteja ovat lukuisat hiihtotähdet Johannes Hösflot Kläbosta Marit Björgeniin ja Petter Northugiin. Olympiavoittajan ja nykyisen Merårkerin lukion päävalmentajan Frode Estilin mukaan harjoitusfilosofia on ollut avain norjalaismenestykseen hiihdossa.

– Luulen, että meidän harjoitusfilosofiamme on ollut menestystekijä ja se, että vuodesta toiseen on löytynyt punainen lanka harjoittelussa. Periaate on ollut “hitaasti mutta varmasti” eli juniorina ei pidä harjoitella liikaa, vaan askel askeleelta, Estil sanoo.

Monille norjalaisurheilijoille on kuitenkin ennen 20 ikävuotta tullut tutuksi jo ahkera harjoituspäiväkirjan täyttäminen. Jonas Austand on yksi lukuisista nuorista, joka haaveilee pääsystä maajoukkueeseen. Nyt 22-vuotiaan Austandin harjoitusmäärät kasvoivat nopeasti. 17-vuotiaana harjoitustunteja oli 625, kun 20-vuotiaana sama lukema oli 820 tuntia.

Jonas Austand
Jonas Austand Kuva: Yle

– Koin silloin, että se oli paljon ja olen edelleen sitä mieltä, että määrä nousi paljon. Mutta luulen, että Norjassa ja muuallakin on yhä tavallisempaa harjoitella kovaa, ja tämä on suhteellisen normaalia, Austand pohtii.

Maailmanmestari Matti Heikkinen harjoitteli samanikäisenä 400 tuntia. Aikuisiällä huiput treenaavat 800–900 tuntia vuodessa.

– En osaa verrata, kun en tiedä miten paljon muualla harjoitellaan, mutta nykyiset norjalaiset juniorit harjoittelevat paljon enemmän nykyään kuin 20 vuotta sitten. Melkein tuplasti omaan aikaani verrattuna. Minä harjoittelin itse 18–19-vuotiaana noin 500 tuntia vuodessa, mutta tämän päivän parhaat nuoret harjoittelevat jopa 800 tuntia vuodessa, Estil miettii.

Mutta ainakin tällä hetkellä Norjassakin näyttää paremmalta kuin vielä hetki sitten. Maassa oltiin huolestuneita, kun 1990-luvun lopussa harrastajat olivat siirtymässä uusien talvilajiien, kuten lumilautailun pariin. Salt Lake Cityn olympiavuonna Norja jäi kahdessa hiihtokisassa ilman mitalia. Liitto tarttui toimeen. Maa on yhä hiihtohullu.

– Todellakin. Norja on hulluna hyviin suorituksiin urheilussa ja etenkin maastohiihdossa. Maastohiihto on täällä osa kulttuuria ja kaikki harrastavat hiihtoa jollain tasolla. Pienet lapset haluavat mielellään olla yhtä hyviä kuin esikuvansa, maastohiihtolegenda Tor Arne Hetland vahvistaa.

– Tärkeää on, että huipulle kiivetään askel kerrallaan, eikä portaita jätetä väliin.

Katso jakso lasten ja nuorten liikunnasta jutun kuvaa klikkaamalla.

Katso kaikki Hiihtohullu Norja -sarjan jaksot Yle Areenasta täältä.

Lue lisää:

Iivo Niskasen norjalaisen kilpakumppanin pitkä odotus palkittiin – luuli taistelevansa pronssista ja alkoi uskoa MM-kultaan vasta viimeisessä mäessä

Johaugille jälleen MM-kultaa, Pärmäkoski jäi täpärästi neljänneksi – katso tästä jännittävän kilpailun puhuttavimmat tapahtumat ja videot Tänä viikonloppuna kisataan hiihtomaailman Hollywoodissa – omassa kotimaassaan hämmennystä herättävä hiihtäjä yllättyi, kun loikkasi supertähtien keskelle

Isä avautui Ylelle hetkestä, jolloin norjalaisperheen elämässä kaikki muuttui – Petter Northugin kohujen värittämä tähteys alkoi yhtä lujaa kuin se sammuikin

Suosittelemme