Vuonna 2007 Sirkka-Liisa Anttila oli Suomen maatalousministeri. Se oli vuosi, jolloin Oikeutta Eläimille -järjestö julkisti salaa kuvaamansa materiaalin erään sikalan tiloista. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseessä on ministeri Anttilan suvun tila, jota silloin pyöritti hänen tyttärensä. Kuvat järkyttivät, koska niissä näkyi eläinten pahoinvointia ja huonokuntoisuutta.
Näistä kuvista on kulunut yli kymmenen vuotta, ja sittemmin on nähty lisää todistusaineistoa niistä olosuhteista, joissa tuotantoeläimet Suomessa elävät. On hyvin hoidettuja tiloja ja huonommin hoidettuja, mutta toistaiseksi, mainosten lupaamia eläinten onneloita ei ole missään kuvissa näkynyt – paitsi mainoskuvissa.
Jotta voisimme ymmärtää ihmisten valintoja, meidän pitää ymmärtää konteksti, jossa valintoja tehdään. Millaisissa olosuhteissa me teemme päätöksiä, siitä mikä päättyy ruokakoriimme ja keittiöömme?
Syön itsekin lihaa vastoin parempaa tietoani, koska se on aina ollut helppoa. “Valintani” on usein ollut tiedostamaton. Tarjolla ollut ruoka on sisältänyt lihaa, mutta sitä ei tarvinnut ajatella. Kasvisruuan valintaan kuluu enemmän aikaa ja se valinta tapahtuu jokaisella kerralla, kun ohitan lihaa sisältävät ruuat etsiäkseni kasvisruokaa tai kysyessäni, saako jonkun annoksen lihan korvattua lihattomalla vaihtoehdolla. Lihasta kieltäytyminen on usein askel pois normista. Ja normista poikkeamista pitää usein pyydellä anteeksi. Liharuokaa ottaessa harvemmin tulee pahoiteltua kenellekään valintaansa. Tämä on konteksti, jossa elämme ja toimimme näennäisten valintojen äärellä. Muutos vaatii rakenteiden muuttamista ja se on vaikeampaa.
Ostamalla suomalaisen tuotteen, ostan kuluttajana myös mielenrauhan, koska luotan siihen, että tässä yhteiskunnassa toteutuu oikeudenmukaisuus.
Meillä on tapana suhtautua kaikkeen kotimaiseen tuotantoon niin, että se olisi moraalisesti ja eettisesti tuotettua. Ajattelemme, että ongelmat ja väärinkohtelut kuuluvat köyhempiin maihin; suomalainen ei voi olla eettisesti arveluttavaa. Ostamalla suomalaisen tuotteen, ostan kuluttajana myös mielenrauhan, koska luotan siihen, että tässä yhteiskunnassa toteutuu oikeudenmukaisuus. Tämä pitää varmasti usein paikkansa. Eläintuotannon kohdalla ei. Eläintuotanto hyötyy epäreilusti mielikuvista suomalaisen tuotannon eettisyydestä.
Oikea tarina on tämä: Hedelmöitämme, kasvatamme ja tapamme eläimiä ihmisen nautinnon vuoksi.
Tiedämme yhä enemmän lihantuotannon ja sen kulutuksen riskeistä ja haitoista niin ihmisen hyvinvoinnille kuin planeetallekin. Ihmisen terveyteen liittyvät perustelut sille, miksi lihankulutusta tulisi vähentää tai lopettaa, tuntuvat silti moraalisen vastuun välttelyltä.
Tietokirjailija Yuval Noah Hariri kirjoittaa Sapiens – ihmisen lyhyt historia -teoksessaan tuotantoeläimistä: ”Viime vuosina tietoisuus olosuhteista joissa eläimet elävät ja kuolevat sekä niiden kohtalo saattaa osoittautua ihmiskunnan historian suurimmaksi rikokseksi. Mikäli rikosta mitataan pelkästään olennoille aiheutetun kärsimyksen ja tuskan perusteella, väitettä ei ole vaikea uskoa”.
Kulutamme lihaa ja ylläpidämme tuotantolaitoksia ja kerromme tarinaa lihasta, vaikka oikea tarina on tämä: Hedelmöitämme, kasvatamme ja tapamme eläimiä ihmisen nautinnon vuoksi.
Kauhistelemme videoita Yulinista Kiinasta, jossa koiria kidutetaan ja teurastetaan ravinnoksi ihmisille. Tuomitsemme yhden eläimen väkivaltaisen murhaamisen ruoaksi, kun toisen tappaminen on meistä hyväksyttävää. Olemme sokeita tekopyhyydellemme.
Länsimaisen lihankulutuksen asema on uhattuna, oikeutetusti. Toivoisin, että se olisi nimenomaan moraalikäsityksemme, joka saisi meidät lopettamaan eläinten kasvatuksen tehostetusti tappamista varten. Toki terveyssyytkin kelpaavat – kunhan hulluus lopetetaan.
Eläinoikeusaktivistien salaa kuvaamat videot näyttävät meille todellisuuden, josta emme haluaisi tietää. Tästä kertoo sekin, että usein syytteiden kohteina ovat juuri kuvaajat, eivät tilojen pitäjät.
Maryan Abdulkarim
Kolumnisti on kulttuurin ja median sekatyöläinen, joka aina uudelleen hämmentyy kissanhiekkavalikoiman laajuudesta. Tamperelaistaustainen vapaa kirjoittaja asuu Helsingissä.
Keskustelu teollisesta eläintuotannosta oli auki 29.1. klo 22.00 asti.