Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Käräjäoikeus on vanginnut miehen epäiltynä alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta Raahessa – ei liity Oulun tapauksiin

Epäilty on vuonna 1999 syntynyt ulkomaalaistaustainen mies.

Poliisi.
Poliisi kaipaa havaintoja. Kuvituskuva. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Mari Jäntti,
Jarno Virtanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Raahessa on paljastunut alaikäiseen kohdistunut seksuaalirikosepäily. Asiasta kertoi ensin Kaleva.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan epäilty on ulkomaalaistaustainen mies. Kalevan tietojen mukaan Oulun käräjäoikeus on vanginnut parikymppisen miehen epäiltynä kahdesta törkeästä seksuaalirikoksesta.

Vuonna 1999 syntynyt mies vangittiin perjantaina aamulla todennäköisin syin epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oulun poliisista vahvistettiin Ylelle perjantaina alkuillasta, että Raahen tapaus ei liity aiemmin Oulussa esiintulleisiin, seksuaalirikosepäilyihin, joista on epäityinä ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Oulun poliisi tutkii lukuisia seksuaalirikosepäilyjä kesän ja syksyn 2018 ajalta. Ensimmäiset tapaukset tulivat julkisuuteen joulukuun alussa. Tammikuussa poliisi tiedotti uusista epäilyistä.

Juttua korjattu 25.1.2019 klo 14.16: Asiasta kertoi ensin Kaleva, ei Ilta-Sanomat.

Lue myös:

Tuhat tutkintaa, joista ei kerrota – Ylen selvitys kokoaa tietoa seksuaalirikosepäilyistä eri puolilta Suomea ja valottaa, mikä tekee Oulun tapauksesta “ilmiön”

Suosittelemme sinulle