Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on joutunut keskeyttämään yksityisen hoivakodin toiminnan Pohjanmaalla sijaitsevassa Kristiinankaupungissa. Valvira kertoi asiasta tiedotteessa perjantaina.
Aluehallintovirasto sai lyhyen ajan sisällä useita asiakasturvallisuuteen liittyviä yhteydenottoja Esperi Caren toiminnasta. Asiakkaat eivät ole kuitenkaan joutuneet lähtemään, sillä kaupunki on ottanut toiminnan hoidettavakseen.
Aluehallintoviraston mukaan epäkohdat liittyivät muun muassa riittämättömään hoitohenkilökunnan määrään, puutteelliseen perushoitoon, lääkehoidon asianmukaisuuteen, asiakkaiden hoitoisuustietojen puutteellisuuteen sekä toimintayksikön lähiesimiestyöhön.
Helsingin Sanomien mukaan yhden asiakkaan epäillään kuolleen viime syksynä hoitovirheen takia ja kolme asiakasta on toimitettu joko terveyskeskushoitoon tai kuntoutusosastolle. Hoivakodissa on hoidettu vanhuksia ja muistisairaita.
Valviran lakimies Reija Kauppi kertoo Helsingin Sanomissa, että hoivakodissa on havaittu "vakavia laiminlyöntejä" ja siellä on ollut "akuutti kriisitilanne". Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Valvira määrää yksityisen hoivantarjoajan keskeyttämään toimintansa.
Kristiinankaupungin ja aluehallintoviraston edustajat tekivät tarkastuskäynnin hoivakodissa tiistaina ja keskiviikkona. Kaupunki on ottanut toiminnan hoidettavakseen toistaiseksi ja nyt siellä työskentelee kaupungin työntekijöitä Esperin työntekijöiden lisäksi. Valviran mukaan tällä toimintatavalla asiakkaille koituu tilanteesta mahdollisimman vähän haittaa.
– Pääosa asiakkaista asuu edelleen toimintayksikössä ja kunta on työnjohdollisessa vastuussa toiminnasta. Kunta on tehnyt Esperin työntekijöiden kanssa henkilöstönvuokraussopimuksen, Kauppi kommentoi Ylelle perjantai-iltana.
Kauppi kertoo, että aluehallintovirasto on ollut tiiviisti yhteistyössä kuntaan, jotta hoivakodin toiminta on asianmukaista lähipäivien ajan.
Kaupunki aikoo neuvotella maanantaina Esperi Caren kanssa jatkotoimista. Reijan Kaupin mukaan valtakunnallisesti toimivan Esperi Caren toiminta on laajemminkin selvityksessä. Ongelmatapauksia on tullut Valviran tietoon kymmenistä eri yksiköistä usean aluehallintoviraston alueelta.