Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Vihreät lähtee vaaleihin kolmella kärjellä: Ilmasto, koulutus ja köyhyyden voittaminen

Vihreät tavoittelee huhtikuun eduskuntavaaleissa merkittävää vaalivoittoa ja paikkaa seuraavassa hallituksessa.

Heidi Hautala seuraa vierestä kun Marja Ohisalo halaa puheenjohtaja Pekka Haavistoa.
Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo tervehti puoluejohtaja Pekka Haavistoa vihreiden vaalistartissa Helsingissä. Kuvassa mukana myös europarlamentaarikko Heidi Hautala. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Pekka Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Marraskuussa vihreiden puheenjohtaksi palannut Pekka Havisto asettaa yhdeksi tavoitteeksi, että vihreät on Helsingin vaalipiirissä suurin puolue. Haavisto on yksi vihreiden ehdokkaista pääkaupungissa.

Puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan valtakunnallisena tavoitteena on 13,5 prosentin ääniosuus, kun vuoden 2015 vaaleissa ääniosuus oli 8,5 prosenttia.

Vihreiden vaalistartissa Helsingissä Haavisto lupasi muutosta politiikan suuntaan.

– Ei ole varmaan yllätys, että vihreät tulevat menemään kolmella kärjellä, jotka liittyvät ilmastonmuutoksen torjuntaan, koulutuksen kunnian palautukseen ja köyhyyden voittamiseen Suomessa. Näiden teemojen alle kerätään kaikki vihreille tärkeät asiat, Haavisto listasi vihreiden vaaliteemoja.

Haaviston mukaan vihreät on erityisesti huolissaan ammatillisen koulutuksen tilanteesta. Vihreiden vaalilupausten listalla on toisen asteen koulutuksen muuttaminen maksuttomaksi.

Vihreiden vaaliohjelma julkistetaan helmikuun puolivälissä.

Ministereistä puolet miehiä ja naisia

Haavisto valittiin marraskuussa vihreiden pätkäpuheenjohtajaksi, kun Touko Aalto joutui uupumuksen vuoksi luopumaan tehtävästä.

Haavisto johtaa vihreät kevään eduskunta- ja eurovaaleihin sekä hallitusneuvotteluihin.

– Jos vihreät on mukana seuraavassa hallituksessa, niin vihreiden ministeriryhmässä toteutuu tasa-arvo. Puolet vihreiden ministereistä on naisia ja puolet miehiä, Haavisto lupasi.

Haavisto ei ottanut kantaa siihen, mitä tapahtuu, jos vihreillä on pariton määrä ministerin salkkuja.

Suosittelemme sinulle