Terveyspalveluyritys Esperi Caresta on kirjoitettu paljon viime päivinä, eikä se ole ihme. Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valvira kertoi perjantaina, että se keskeyttää yrityksen toiminnan Kristiinankaupungissa.
Harvinaisen päätöksen taustalla ovat useat epäkohdat yksikön toiminnassa, eivätkä ongelmat koske pelkästään Kristiinankaupungin yksikköä. Julkisuuteen levisi myös tieto, että yhden henkilön epäillään kuolleen hoitovirheen takia.
Asian vastuuministeri on perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.), joka vastasi Ylen kysymyksiin aiheesta.
1) Esperi Carella on ollut vaikeuksia aiemmin täyttää velvoitteitaan ja yhden henkilön epäillään kuolleen hoitovirheen takia – Miksi ongelmiin ei ole puututtu aiemmin?
– Kristiinankaupungin tapauksen, joka nyt on tikunnokassa, valvontaviranomainen tutkii perusteellisesti. Heillä on paljon muutakin selvitettävää Esperi Caren kanssa.
– Valvonnan ketju on kolmiosainen. Ensiksi on omavalvonta sekä julkiselle että yksityiselle hoivakodille. Tällaiset tapaukset rapauttavat luottamusta siihen.
– Toinen taso on palveluiden tilaajan ja maksajan valvonta, eli tässä tapauksessa Kristiinankaupungin oma vastuu.
– Valvontaviranomainen, Valvira valtakunnallisesti ja avi (aluehallintovirasto) paikallisesti, on valvonnan järein muoto, joka on nyt käyttänyt valvojan terävintä asetta eli yksikön sulkemista. Tähän toimenpiteeseen on ryhdytty varmasti hyvistä syistä, mutta monen yrityksen jälkeen.
– Valvonnan ketju on moniportainen ja lähtee siitä perusluottamuksesta, että jokainen palvelutuottaja noudattaa lakia, mutta tämä tapaus osoittaa, että näin ei ole.
2) Kenellä on vastuu asiasta?
– Lähtökohtaisesti vastuu on Kristiinankaupungilla. Kunta on vastuussa asukkaidensa palveluista.
– Kukaan ei voi, totta kai, väistää vastuutaan. Valvontaviranomainen on vasta viimesijainen ratkaisu. Olemme ministeriönä vastanneet laatusuosituksista. Eduskunta on hyväksynyt vanhuspalvelulain. Totta kai reunaehdoista kantavat vastuun eduskunta ja maan hallitus, mutta yksittäisestä, Kristiinankaupungin hoivakodista kantaa vastuun kunta.
– Tämän vuoksi pidän erittäin tärkeänä, että maakuntapohjainen sote (sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus) kyettäisiin tekemään, koska se takaisi vahvemmat järjestäjät.
3) Pitäisikö yrityksille, joilla on vaikeuksia täyttää velvoitteitaan, ottaa kovemmat keinot käyttöön?
– Puolet palveluista hankitaan yksityisiltä yrityksiltä, ja minua harmittaa tämä kohu sellaisten yritysten puolesta, jotka tuottavat hyvää laatua. Pitää muistaa, että myös julkisella palveluilla on ollut ongelmia. Edellinen iso kohu valvontaviranomaisella liittyi Kupittaan sairaalaan. On epäreilua leimata koko yksityinen toimiala.
– Kovin mahdollinen keino on otettu Kristiinankaupungissa käyttöön, valvontaviranomainen on sulkenut yksikön. Ehkä kaikkein kovin on se, että kunta tekisi ratkaisun ettei enää hanki palveluita tällaiselta toimijalta, mutta Suomessa on vapaus yrittää.
4) Onko hoidon valvonnassa ongelmia?
(Kertaa kolmiportaisen ketjun.)
– Ei Suomi voi muuttua sellaiseksi maaksi, että ajattelemme kaikkien ongelmien ratkeavan valvojia lisäämällä.
5) Onko mahdollista, että vastaavia tapauksia on enemmän?
– Kaikki se mitä julkisuudessa nyt on, ei herätä minussa luottamusta, ja suututtaa varmasti monia suomalaisia, myös minua.
– Valvontaviranomainen kertoo, että heillä on paljon selvitettävää Esperi Caren kanssa, joten tästä voi päätellä... Missään nimessä emme voi ajatella, että Kristiinankaupunki on yksittäinen tapaus. Vastaus on kyllä, näitä voi olla enemmänkin.
6) Valvira on siis keskeyttänyt yrityksen yksikön toiminnan. Pitäisikö siihen olla matalampi kynnys?
– Luotan valvontaviranomaiseen. He tietävät, missä kohtaa näin pitää menetellä. Kannatan oikeusvaltiota, jossa julkiselle tai yksityiselle toimijalle annetaan ensin mahdollisuus korjata virheensä. Näin on tapahtunut monissa paikoin valvonnan seurauksena.
7) Kuinka vakavana pidät rikkomuksia, joita Esperi Caren toiminnassa on ollut? (Liian vähän henkilökuntaa, lääkehoitoon osallistuneilla ei ole ollut tarvittavia lupia, vanhuksia kohdeltu kaltoin ja hoitopaikoissa on ollut likaista)
– Valvontaviranomaisella on tutkinta kesken, mutta se kaikki mitä tiedän julkisuuden kautta pidän täysin hyväksymättömänä. Mennään ikäihmisten hoivan ytimiin, potilasturvallisuuteen ja ihmisarvoon.
– Erityisenä kipukohtana näen keskustelun haamuhoitajista, eli harhaanjohtavan raportoinnin siitä minkä verran henkilöstöä todellisuudessa on vanhusten kanssa. Uskon, että löydämme ratkaisun ilmiön pois kitkemiseen. Olen kutsunut perjantaiksi koolle kaikki keskeiset toimijat.
8) Esperi Care on kamppaillut kannattavuuden ja tuottovaatimusten kanssa – Ajatteletteko, että tässä on kyse laajemmasta rakenteellisesta ongelmasta, kun yritykset tulevat sosiaali- ja terveysalalle?
– Ovat jo tulleet, puolet vanhusten ympärivuorokautisesta hoivasta on yksityisten toteuttamaa.
– Vanhusten hoiva ei ole mitä tahansa bisnestä. Emme voi kieltää vastuullista voiton tavoittelua. Se kirittää parhaimmillaan laatua, kun muodostuu vertailukohtia.
– Mutta ahneutta en voi hyväksyä. Jos samalla on tehty merkittäviä voittoja sijoittajille sekä omistajille, poljettu hintoja ja toteutettu huonolaatuista hoivaa, yhtälö on täysin kestämätön.
9) Sote-uudistus lisää yritysten painoarvoa alalla. Pitäisikö uudistuksessa ottaa takapakkia?
– Uudistus pitää hyväksyä, jotta sisältökysymyksiä päästään vihdoin käymään läpi. Rakenteista on riidelty kymmenen vuotta.
– Kuten aiemmin sanoin, isommat vastuunkantajat, maakunnat vahvistavat valvontaa.
– Olisiko tällainen toiminta voinut jatkua Kristiinankaupungissa valinnanvapauden ollessa voimassa, vai olisivatko omaiset äänestäneet jaloillaan ja siirtäneet vanhuksensa omatoimisesti muualle?