Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Reuters: EU harkitsee kiinalaisten yritysten sulkemista pois 5G-markkinoilta vakoiluriskin vuoksi

Euroopan unionia huolestuttaa, että Kiinan valtio voisi käyttää kiinalaisten teknologiayhtiöiden verkkolaitteita vakoiluun.

Huawein kyltti
Huawein sanktiot lykkääntyvät kolmella kuukaudella. Kuva: Wu Hong / EPA
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroopan unioni harkitsee ehdotuksia, jotka käytännössä kieltäisivät kiinalaisten teknologiayhtiöiden kuten Huawein laitteiden käytön seuraavan sukupolven mobiiliverkoissa.

Asiasta kertoi uutistoimisto Reutersille neljä nimettömänä esiintyvää korkea-arvoista EU-virkamiestä.

Virkamiesten mukaan yksi harkinnassa oleva vaihtoehto on muuttaa vuoden 2016 kyberturvallisuuslakia, joka velvoittaa kriittisen infrastruktuurin kanssa työskenteleviä yrityksiä tekemään riittäviä turvallisuusjärjestelyjä.

Laissa kriittisen infrastruktuurin määritelmään voitaisiin sisällyttää myös 5G- eli viidennen sukupolven mobiiliverkot.

Silloin laki estäisi EU:n jäsenvaltioiden yrityksiä käyttämästä verkkolaitteita valmistajalta, jonka epäillään käyttävän tuotteitaan vakoiluun tai sabotaasiin, virkamiehet kertovat.

Kielto ei koskisi kiinalaisyhtiöiden kuluttajatuotteita kuten älypuhelimia ja tablettitietokoneita.

Eurooppalaiset teleoperaattorit valmistautuvat ottamaan käyttöön 5G-teknologian, joka mahdollistaisi nopeammat verkkoyhteydet.

Kiinan harjoittama vakoilu huolestuttaa EU:ta

Reutersin mukaan EU:ssa harkinnassa olevat ehdotukset viittaavat siihen, että unionin suhtautuminen kiinalaisvalmisteisiin laitteisiin on muuttumassa samalla, kun huoli Kiinan aiheuttamista turvallisuushuolista kasvaa länsimaissa.

Länsimaiset turvallisuusasiantuntijat arvioivat, että Kiinan hallitus voisi käyttää kiinalaisten teknologiayhtiöiden laitteita vakoiluun. Huawei ja Kiinan hallitus ovat kiistäneet tällaiset epäilyt.

Huawein tiedottajan mukaan yritys aikoo maaliskuussa avata uuden kyberturvallisuuskeskuksen Brysseliin.

– Huawei toimii avoimesti ja on sitoutunut työskentelemään eurooppalaisten instituutioiden kanssa kyberturvallisuusstandardin kehittämiseksi Euroopalle, tiedottaja sanoi.

Yhdysvaltojen hallitus on pyrkinyt estämään amerikkalaisia yrityksiä hankkimasta Huawein laitteita. Samalla Yhdysvallat on painostanut liittolaisiaan tekemään samoin.

Yhdysvallat ja Australia ovat rajoittaneet Huawein pääsyä seuraavan sukupolven mobiiliverkkojen markkinoille. Myös Saksa harkitsee vastaavanlaisia toimia.

Lue myös:

Onko Huawei oikea turvallisuusriski vai osa kauppasotaa? "Vaikea sanoa, koska näyttöä vakoilusta ei ole"

Yhdysvalloilta rikossyytteitä Huaweita vastaan liikesalaisuuksien varastamisesta ja Iran-pakotteiden rikkomisesta

Huawei antoi potkut myyntipäällikölleen, jota epäillään vakoilusta Puolassa

Suosittelemme sinulle