Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Fitch Ratings pitää Suomen luottoluokituksen ennallaan, mutta laskee arviota viime vuoden talouskasvusta

Tulevaisuudennäkymät ovat luokittajan mukaan myönteiset.

Luottoluokittaja Fitchin konttori New Yorkissa.
Luottoluokittaja Fitchin toimipiste New Yorkissa. Kuva: Justin Lane / EPA
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Luottoluokittaja Fitch Ratings pitää Suomen luottoluokituksen ennallaan luokassa AA+. Suomen tulevaisuudennäkymät ovat luokittajan mukaan myönteiset.

Fitchin mukaan myönteisten tulevaisuudennäkymien taustalla on muun muassa kehitys, jonka ansiosta Suomen julkinen velkasuhde on laskenut alle 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Ennusteiden mukaan velkasuhde on lisäksi laskusuunnassa.

Fitch on muuttanut arviotaan Suomen viime vuoden talouskasvusta. Fitch arvioi, että Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia. Elokuussa luottoluokittaja arvioi talouskasvuksi 2,7 prosenttia. Suomen talous saavutti syklisen huippunsa vuonna 2017 ja vuonna 2018 talouskasvu hidastui odotettua nopeammin, Fitch katsoo raportissaan.

Fitchin mukaan Suomen talouskasvu hidastuu tänä ja ensi vuonna. Tänä vuonna Fitch arvioi Suomen talouden kasvavan 1,5 prosentilla ja ensi vuonna 1,2 prosentilla.

Luokittaja kiittelee kikyä, mutta on huolissaan väestön ikääntymisestä

Luokittajan mukaan vahva työllisyyden kasvu, kotitalouksien tulojen nousu ja hallinnon menojen kasvu tukivat kotimaista kysyntää ja auttoivat kompensoimaan alhaista investointiaktiviteettia.

Luokittajan mukaan Suomen keskipitkän aikavälin kasvumahdollisuudet ovat parantuneet viime vuosina. Sen mukaan Suomen kilpailukykypaketti on auttanut tehostamaan työllisyyttä, alentamaan työvoimakustannuksia ja palauttamaan Suomen viennin kilpailukykyä.

Luokittaja kuitenkin sanoo raportissaan, että ikääntyvä väestö ja rakenteelliset ongelmat työmarkkinoilla hidastavat potentiaalista kasvua.

Sen sijaan luottoluokittaja Moody's ei tehnyt ennakkoilmoituksensa mukaista päätöstä Suomen valtion luottoluokituksesta. Päätös piti tulla 1. helmikuuta.

Edellisen luokituksen mukaan Moody's on antanut valtion pitkäaikaisella velalle luokan Aa1. Näkymiä se kuvaa vakaiksi.

Suosittelemme