Ruotsin MM-rallin osallistujalista on suomalaisille rallin seuraajille suorastaan nostalgista luettavaa: Grönholm, Rovanperä, Lindholm...
Nimet huokuvat menneiden menestysvuosien kaikuja, vaikka kaksi jälkimmäistä nimeä ovatkin Harrin ja Sebastianin sijaan näiden pojat, Kalle ja Emil. Nimen Grönholm edessä lukee kuitenkin Marcus – kaksinkertainen maailmanmestari "Bosse" palaa ralliteille. 51-vuotias Grönholm nimittäin antaa itselleen myöhäisen syntymäpäivälahjan syöksymällä Ruotsin lumille Tommi Mäkisen Toyotan WRC-ohjuksen ratissa.
Grönholm ei omien sanojensa mukaan lähde ajamaan voitosta, vaan puhtaasta ajamisen ilosta. Silti tuskin kukaan yllättyisi perinpohjaisesti, jos Ruotsin rallin viisinkertainen voittaja kellottaisi muutaman vertailukelpoisen huippuajan. Olihan Grönholm vielä tammikuun lopussa ainoa Toyotan kuljettajista, joka oli ehtinyt testata sarjan nopeimman auton tuoreinta kehitysversiota.
Suomalaisille Ruotsin ralli on kuin toinen kotikisa. 2000-luvulla MM-kalenterin ainoa puhdas lumiralli on ajettu 18 kertaa. Tässä ajassa vain kuudesti voittajaksi on kruunattu joku muu kuin sinivalkoinen rattimies.
Tulevan kilpailun osalta kaikki on pedattu häikäisevää suomalaistykitystä varten. Ruotsissa MM-pisteistä kisataan tuttuun tapaan ykkösluokan eli WRC:n lisäksi myös alemmissa WRC2 Pro - ja WRC2 -luokissa.
Suomalaiset kuuluvat voittajasuosikkien joukkoon kaikissa luokissa.
Latvalan, Lapin ja Sunisen on iskettävä alusta lähtien
MM-rallikausi alkoi Monte Carlossa tutulla tavalla, kun Citroenin Sebastien Ogier ajoi jo kuudenteen peräkkäiseen Monten voittoon. Kärkikolmikko oli odotettu, kun toiseksi kaasutteli Hyundain Thierry Neuville ja kolmanneksi eniten pätkäpohjia kellottanut Toyotan Ott Tänak.
Tänak on Ruotsin rallin ylivoimainen ennakkosuosikki. Virolainen ei ole vielä lumisia teitä voittoisasti valloittanut, mutta edelliskauden loppu ja Monte Carlon hetkittäinen dominointi nostavat Tänakin kisan ykkösratsuksi. Etenkin rallin alussa Toyotan tähti saa etua lähtöpaikastaan suhteessa aura-autojen roolissa puurtaviin Ogieriin ja Neuvilleen.
Lisäksi Toyotoihin päivitetään Ruotsia varten tuorein kehitysversio iskunvaimentimista. Auto onkin suurella todennäköisyydellä lumilla se nopein auto, vaikka Neuville ja Hyundai viime vuonna Ruotsissa juhlivatkin.
Jari-Matti Latvalalle Ruotsin ralli näyttää monella tapaa suuntaa koko kaudelle. Montessa Latvala sai tallipäällikkö Tommi Mäkiseltä kurinpalautuksen, sillä tuurilainen ei missään vaiheessa ennättänyt Tänakin ja Kris Meeken vauhtiin. Etenkään Ruotsissa Latvalalle ei riitä vain turvallinen pisteille ajaminen, vaan rallin kolme kertaa valloittaneen suomalaisen on ajettava vain ja ainoastaan ykkössijasta.
Paineet ovat kovat myös muilla suomalaiskuskeilla. Vuosi takaperin Ruotsin Power Stagelta täyden pistepotin saavuttaneen Esapekka Lapin on oltava etenkin rallin alussa selvästi tallikaveriaan Ogieria nopeampi. Montessa keskeyttänyt Lappi saa lähtöpaikastaan selvän edun ranskalaismestariin nähden.
Teemu Suninen osoitti Monte Carlon päätöserikoiskokeella, että M-Sportin Fordilla on yhä mahdollista ajaa kärkiaikoja. Sunisen vähimmäistavoite on olla selvällä erolla paras Fiesta-kuljettaja. Eflyn Evansille tai kotiyleisönsä edessä ajavalle Pontus Tidemandille Sunisella ei ole ilman ongelmia varaa hävitä. MM-sarjassa kuuden parhaan joukkoon tähtäävälle Suniselle Ruotsi on ennakolta yksi niistä kilpailuista, joissa tämän on tavoiteltava tosissaan paikkaa palkintokorokkeella.
Vain voitto kelpaa Rovanperälle
Tehdastalleille tarkoitettu uusi WRC2 Pro -luokka ei vielä Monte Carlossa sykähdyttänyt, sillä MM-pisteistä ajoivat ainoastaan Kalle Rovanperä ja Gus Greensmith. 18-vuotias nuorukainen lipsautti ulos jo avauserikoiskokeella, joten Greensmith sai kurvailla vailla paineita uransa ensimmäiseen luokkavoittoon.
Ruotsissa viivalle asettuu jo viisi kuljettajaa. Kuskimäärä ei vieläkään päätä huimaa, mutta voitosta käydään varmasti häkellyttävän tasainen taisto. Montessa hetkittäin WRC-kuljettajiakin ajoissa lyönyt Rovanperä on Skodallaan luonnollinen suosikki, vaikka tuoretta kokemusta lumelta toisen polven rallitähdellä on vain yhden testipäivän edestä. Haastajat janoavatkin superlupauksen päänahkaa.
Heistä kovin on WRC-veteraani Mads Östberg. Norjalainen tavoittelee Citroenillaan luokan maailmanmestaruutta, sillä viime kaudella Suomen MM-rallissa toiseksi ajanut konkari tähtää yhä lajin korkeimmalle huipulle. Kenraaliharjoitus Norjan kansallisessa rallissa ei tosin vielä lupaillut suuria, sillä Östberg jätettiin kisan toiseksi.
Norjalainen joutuu kuitenkin Ruotsissa rajuun suomalaispuristukseen, sillä SM-sarjan hallitseva mestari Eerik Pietarinen avaa Skodallaan oman WRC2 Pro -kautensa.
Koko kolmikko saa kuitenkin tehdä kaikkensa, mikäli he mielivät pitää yksityistallien kuljettajat takanaan. WRC2 -luokan MM-pisteistä Pro -luokan menopelejä vastaavalla kalustolla ajaa nimittäin myös kovia nimiä. Nimekkäin on varmasti norjalainen veteraani Henning Solberg, mutta tätä hurjempaa kyytiä tykittää todennäköisesti maanmies Ole Christian Veiby, joka kukisti Norjan kansallisessa kisassa Solbergin lisäksi myös toiseksi sijoittuneen Östbergin. WRC2-luokan voitti viime vuonna Japanin suurin rallilupaus Takamoto Katsuta, joka saapuu Ruotsiin puolustamaan voittoaan.
Suomalaisia ei voi kuitenkaan unohtaa luokkavoittotaistelusta. Toissa vuonna WRC2 -luokan voittoon Suomessa ajanut Jari Huttunen palaa Hyundain kehitysohjelmasta Skodan rattiin. Huttusen kovin haastaja on SM-rallikauden avauskisan Rovaniemellä ylivoimaiseen tapaan voittanut Emil Lindholm.
Kumpi vie vanhojen mestareiden taiston?
Viikonlopun ehdottomasti kiinnostavin kaksintaistelu nähdään kuitenkin paluun ralliteille vielä kertaalleen tekevän Grönholmin ja tämän vanhan kiistakumppanin, täksi kaudeksi Hyundaille siirtyneen, Sebastien Loebin välillä. Vanhojen mestareiden välienselvittelyissä Grönholm jäi maailmanmestaruuksien osalta ranskalaisen varjoon, mutta juuri Ruotsin rallissa Grönholm oli lähes pitelemätön.
Näin siitäkin huolimatta, että vuonna 2004 Loeb nappasi Ruotsista historiallisen voiton – tätä aiemmin ykköseksi olivat päästelleet vain joko ruotsalaiset tai suomalaiset kuljettajat. Ruotsin erikoisuudesta kertoo kuitenkin se, että kyseinen kisa on ainoa, jonka Loeb on onnistunut länsinaapurin teillä saalistamaan.
Viimeisimmät voittonsa Ruotsista Grönholm saavutti vuosina 2006–2007. Molemmilla kerroilla toiseksi kaasutteli Loeb. Kuljettajien lähtökohdat kisaan ovat toki aivan erilaiset, sillä MM-rallireiteille viime kaudella palannut Loeb saavutti heti voiton Kataloniassa. Suurmestarilla on muutenkin Grönholmia huomattavasti enemmän kisakokemusta uusista WRC-tykeistä.
Toisaalta Loeb ei ole ajanut lumella sitten vuoden 2013, eikä lämmittely kohti Ruotsia sujunut aivan putkeen – Loeb nimittäin kaatoi autonsa Hyundain lumitesteissä.
Grönholm ei itse myönnä lähtevänsä Ruotsissa ajamaan edes Loebia vastaan, mutta kaikki voi muuttua, kun konkari ensimmäistä kertaa asettelee kilpailumielessä kypärän päähänsä. Grönholmin saavutukset Ruotsin teillä kun ovat sellaisia, mihin edes Loeb ei ole käsittämättömällä urallaan yltänyt.
Yle Urheilun rallilähetykset Ruotsin MM-rallista
Torstai 14.2.
19.45-21.10 Ennakkolähetys TV2
21.00-22.00 Erikoiskoe 1, suora lähetys Areena
22.45-23.45 Erikoiskoe 1, jälkilähetys TV2
Perjantai 15.2.
22.20-22.50 Koostelähetys päivän tapahtumista TV2
Lauantai 16.2.
10.30-11.30 Erikoiskoe 11, suora lähetys TV2
22.00-22.30 Koostelähetys päivän tapahtumista TV2
Sunnuntai 17.2.
13.00-14.30 Power Stage, suora lähetys TV1
21.00-21.30 Kooste päivän tapahtumista TV2
Maanantai 18.2.
19.00-20.00 Power Stage, jälkilähetys TV2
21.00-21.30 Kisakooste, TV2
Sunnuntai 24.2.
21.00-22.00 Kisakooste, TV2
Jokaisen erikoiskokeen parhaat palat voi katsoa Yle Urheilun verkkosivuilta ja Yle Areenan Rallin MM-sarja -sivulta hetki erikoiskokeen päättymisen jälkeen.
Lue lisää: