Lappeenrannan Raatihuoneen korttelin ideakilpailu on ratkennut.
Kilpailun voittivat arkkitehdit Harri Humppi ja Tatu Rekola Tarina-nimisellä ehdotuksellaan. Voittajat saivat palkinnoksi 20 000 euroa.
Kilpailuun tuli yhteensä 63 ehdotusta. Kolme parasta ehdotusta palkittiin, kaksi ehdotusta ostettiin ja kaksi sai kunniamaininnan.
Raatihuoneen korttelin ideakilpailulla haettiin ehdotusta, jolla Koulukadun ja Kauppakadun kulmauksessa sijaitsevan seurakuntakeskuksen paikalle saataisiin asuin- ja liikerakentamista. Kokonaisuuteen kuuluu myös Lappeenrannan suojeltu, vanha raatihuone puistoineen.
Uusi asemakaava tulee olemaan monen ehdotuksen sekoitus
Lappeenrannan kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä painottaa, että kyseessä oli nimenomaan ideakilpailu. Palkittuja kilpailuehdotuksia käytetään alueen tulevan asemakaavamuutoksen pohjana.
–Toteutus ei tule olemaan suoraan yhdenkään palkitun ehdotuksen mukainen, sanoo Pimiä.
Kilpailijat saivat myös esittää uudisrakentamista Raastuvankadun puolella olevan entisen virastotalon paikalle ja ottaa kantaa korttelia reunustavien katualueiden kehittämiseen.
Pimiän mukaan voittanut ehdotus onnistui siinä hyvin.
– Koulukadun varteen ideoitu kapearunkoinen rakennuskokonaisuus antaa hienosti tilaa vanhalle raatihuoneelle, sanoo Pimiä.
Humppi ja Rekola ovat tuomariston mukaan ammentaneet onnistuneesti ideansa korttelin vanhoista rakennuksista ja umpikorttelista, ja saaneet aikaan tasapainoisen ja harkitun kokonaisuuden.
Kilpailun järjestivät Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan seurakuntayhtymä. Ne ovat myös korttelin suurimmat maanomistajat. Koulu- ja Kirkkokadun kulmassa sijaitsevan kiinteistö on yksityisomistuksessa.
Raatihuoneen korttelin uutta kaavaa aletaan suunitella välittömästi Lappeenrannan kaupunkisuunnittelussa. Maarit Pimiän mukaan kaavaluonnos pyritään saamaan nähtäville kesällä.