Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Uusi rikosnimike Oulun seksuaalirikosepäilyissä: Yhtä miestä epäillään myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta

Samaa miestä epäillään myös muun muassa törkeästä raiskauksesta tapauksessa, jossa on myös seitsemän muuta epäiltyä.

Poliisi.
Kuva: Paulus Markkula / Yle
Mari Jäntti,
Anna Leppävuori
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhtä Oulun seksuaalirikoksista epäiltyä epäillään myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta henkilöltä. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Mies on ollut vangittuna epäiltynä muun muassa törkeästä raiskauksesta, joka kohdistuu alaikäiseen.

Nyt hänet on vangittu epäiltynä myös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta henkilöltä.

Epäilty liittyy vyyhtiin, josta epäiltynä on yhteensä kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä.

Kyseessä on laaja ja paljon julkisuutta saanut tapaus, jossa kahdeksan ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään muun muassa törkeästi hyväksikäyttäneen yhtä alle 15-vuotiasta useiden kuukausien ajan. Neljää heistä epäillään myös törkeästä raiskauksesta. Kahta epäillään näiden nimikkeiden lisäksi vielä tytön pahoinpitelystä.

Oulun poliisin rikosylikomisario ja tutkinnanjohtaja Eveliina Karjalainen ei kommentoi sitä, onko epäily, että seksuaalisia palveluja olisi ostettu nimenomaan samalta alaikäiseltä, joka on muun muassa epäillyn törkeän raiskauksen uhri.

Karjalainen ei kommentoi myöskään sitä, epäilläänkö muita henkilöitä tässä vaiheessa myös seksuaalipalvelujen ostamisesta.

Lue myös:

Oulun seksuaalirikostutkinnoista puolet syyttäjälle helmikuussa – Näin Suomea järkyttäneet tutkinnat ovat edenneet

Tuhat tutkintaa, joista ei kerrota – Ylen selvitys kokoaa tietoa seksuaalirikosepäilyistä eri puolilta Suomea ja valottaa, mikä tekee Oulun tapauksesta “ilmiön”

Suosittelemme sinulle