Naisleijonat hävisi eurooppalaisjoukkueelle ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Venäjä oli EHT-loppuottelussa vahvempi luvuin 3–2.
Venäjä sai loppuotteluun loistavan alun. Suomen puolustaja Minnamari Tuominen menetti kiekon alimpana pelaajana karvaamaan tulleelle Alyona Starovoitovalle, joka laukoi kiekon varmasti ohi Noora Rädyn reilun kolmen minuutin pelin jälkeen.
Ensimmäisen erän puolivälin jälkeen Venäjä lisäsi johtoaan, kun Anna Shokhina pääsi hyvään maalintekopaikkaan Alevtina Shtariovan loistavan esityön jälkeen.
Suomi pääsi maalin päähän vielä aivan ensimmäisen erän lopussa. Michelle Karvinen lähetti kiekon kohti maalia. Maalin edustalla päivystivät Jenni Hiirikoski ja Susanna Tapani, joista jälkimmäinen upotti pelivälineen maaliin.
Toinen erä oli maaliton, mutta aiheutti sydämentykytyksiä suomalaiskatsojille. Sekä Tapani että Karvinen talutettiin ulos kaukalosta epäonnisten tilanteiden seurauksena. Molemmat pelaajat kuitenkin palasivat päätöserässä peliin, vaikka tilanteet näyttivät pelottavilta.
Karvinen linkutti jalkaansa ottelun jälkeen, mutta rauhoitteli kyselijöitä tilanteestaan.
Päätöserässä Venäjä meni jo kahden maalin johtoon. Sanni Hakala sutaisi omalla alueella ohi kiekosta, ja takana vaaninut Jekaterina Dobrodejeva pääsi kiekkoon. Paikastaan Dobrodejeva ei erehtynyt, vaan teki joukkueensa kolmannen maalin.
Suomi otti loppukirin vielä ilman maalivahtia ottelun lopussa. Tämä tuotti tulosta, kun reilut 20 sekuntia ennen päätössummeria Rosa Lindstedt laukoi irtokiekon maaliin. Syötön maaliin sai Linda Välimäki.
Ennen Venäjä-tappiota Suomi oli voittanut kaikki pelinsä eurooppalaisjoukkueita vastaan tällä kaudella.
Naisleijonat voitti kaksi ensimmäistä EHT-turnausta, mutta Venäjä vei kotimaassaan pelatun viimeisen EHT-turnauksen voiton. Suomi sijoittui toiseksi.
Naisten MM-kisat pelataan Espoossa ensi huhtikuun alussa. Naisleijonat kokoontuvat seuraavaksi MM-leireille, joista ensimmäinen alkaa maaliskuun puolivälin jälkeen.
Lue myös:
Naisleijonat jatkoi vahvaa menoaan EHT-turnauksessa: "Olemme menossa hyvää suuntaan"
Loukkaantunut Räisänen jää pois Naisleijonien Venäjän turnauksesta
Pitkä jatkopesti – Pasi Mustonen luotsaa Naisleijonia Pekingin olympialaisiin saakka