Yle Areenan asema maan arvostetuimpana verkkobrändinä on entistä vankempi.
Palvelu on jo pitkään pitänyt kärkipaikkaa Taloustutkimuksen kotimaisten verkkobrändien vertailussa. Areena on arvostetuin kotimainen verkkobrändi kuudetta kertaa peräkkäin. Kärkikolmikossa on myös Ilmatieteen laitos ja kansalaisten terveyspalvelu Kanta.fi. Yle.fi -nettisivusto on listalla neljäntenä. Yle on ainoa mediatalo kymmenen kärjessä.
Uutta on se, että Yle Areena nousi kakkossijalta kärkipaikalle myös kansainvälisessä vertailussa.
– Se on ihan käsittämätöntä, puuskahtaa Yle Areenan ohjelmapäällikkö Cilla Lönnqvist ja luettelee Googlen ja Whatsappin kaltaisia kilpailijoita.
Kaikkiaan brändivertailussa oli mukana oli 146 ulkomaista ja kotimaista brändiä.
Lisäksi Yle Areena nousi arvostetuimmaksi brändiksi, kun asiaa kysyttiin erikseen palvelujen käyttäjiltä. Käyttäjät arvostivat Yle Areenan ykköseksi niin kotimaisessa vertailussa kuin kansainvälisestikin.
– Syyt menestykseen ovat varmaankin moninaisia. Olimme aikaisin liikkeellä, Yle Areena perustettiin jo vuonna 2007. Lisäksi Yle Areena on ilmainen palvelu. Ja ehkä suomalaiset arvostavat yhteistä omaisuutta, Cilla Lönnqvist pohdiskelee.
Yle Areena on myös varsin suosittu verkkosivusto. Palvelua käyttää 78 prosenttia suomalaisista ainakin silloin tällöin. Yle Areenan tuntevat lähes kaikki suomalaiset: Taloustutkimuksen mukaan brändi on tuttu 92 prosentille suomalaisista.
Juttua on täydennetty 13.2. kello 15.00.