Vuosien 2000 ja 2002 maailmanmestari Marcus Grönholm, 51, starttaa Ruotsin MM-ralliin Tommi Mäkisen tarjoamalla Toyotan WRC-tehdastallin autolla. Tutun kartturinsa Timo Rautiaisen kanssa kisaava Grönholm on nähty MM-sarjan osakilpailussa viimeksi vuonna 2010, silloinkin länsinaapurin lumilla.
Yle Urheilun asiantuntija Riku Tahko ei yllättynyt Grönholmin päätöksestä lähteä ajamaan vielä kerran maailman huippujen sekaan.
– “Bosse” on ollut näistä vanhoista kuskeista aktiivisimmin mukana moottoriurheilussa tietysti osittain poikansakin (Niclas Grönholm) kautta, ja hän on testannut muun muassa Volkswagenia sekä Toyotaa. Hänellä on ollut hyvä tuntuma moneen muuhun verrattuna.
– Lisäksi tämähän on ollut trendi, että suomalaiset ajavat 50-vuotisjuhlakilpailun. Luulen, että Grönholm olisi halunnut ajaa kisan jo viime vuonna, mutta silloin Mäkisellä ei ollut vielä tarpeeksi autoja, jotta Grönholm olisi saanut kalustoa.
Syy siihen, miksi Grönholm palaa kisoihin Suomen sijaan Ruotsissa liittyy Tahkon mukaan ajettavuuteen sekä historiaan. Grönholm on voittanut Ruotsissa ennätyksellisesti viisi kertaa, ja se on ollut aina inkoolaiselle kuin toinen kotikisa.
– Hän on viihtynyt Ruotsissa hyvin ja voittanut siellä monta kertaa. Hänellä on vanhan erikoiskokeen (Sågen) mukaan nimetty ravintolakin kauppakeskuksessaan, ja on tavallaan luontevaa, että hän valitsi Ruotsin.
– Lisäksi Suomen ralli on todella vaikea ajaa näillä uusilla WRC-autoilla, ja sielllä mennään törkeän kovaa puiden välissä pienillä marginaaleilla. Ruotsissa on ehkä hieman helpompi ajaa kovaa verrattuna kärkikuskeihin kuin Suomessa.
Pois penkoista
Toyota on tehnyt paljon testejä lumella, ja suomalainen tietotaito tallissa takaa sen, että japanilaisautolla voidaan ajaa varmuudella voitosta tänä viikonloppuna. Tahkon mukaan Grönholmin meno ei jää kalustosta kiinni.
– Toyota on lumiolosuhteissa vahva, ja vaikka hän on sanonutkin menevänsä nauttimaan ilman tulostavoitteita, kaikki pelimerkit ovat sen puolella, että jos meno alkaa maistua, ei se ainakaan autosta jää kiinni. Kaikki on siinä mielessä otettu huomioon.
Pitkän tauon jälkeen kilpaileminen tuo haasteita etenkin nuotituspuolelle.
– Vaikka sitä on tehty aktiiviaikoina kymmeniä vuosia, sellainen hyökkäys siihen omaan nuottiin ja sen kuuntelemiseen sekä sisäistämiseen on haastavaa. Näillä autoilla mennään kovaa, ja jos arvot, häviät luokattoman paljon verrattuna sellaiseen kuskiin, joka menee täysillä koko ajan.
– Lisäksi kärjessä on se 5–6 kuskin porukka, joka ajaa noilla autoilla koko ajan joko testejä tai kisoja. Heillä on koko ajan se viimeisin puristus päällä.
Grönholmin kokemuksesta Ruotsissa voi olla kuitenkin hyötyä.
– Kisa on pitkä, ja jos hän pysyy ulkona penkoista, odotan että varsinkin vanhoilla tutuilla pätkillä hän pystyy varmasti ajamaan säväyttäviä aikoja. Ei ajorytmi sillä lailla varmasti ole mihinkään hävinnyt.
Tahko uskoo, että maailmanmestarin statuksella ei kisoihin edelleenkään tulla jäähdyttelemään. Vaikka tarkoitus onkin pitää hauskaa, se ei sulje pois täyttä yrittämistä.
– Olisihan hän voinut lähteä jollain vanhalla N-ryhmäläisellä, jos hän haluaisi vain ajella, mutta eihän sellainen sovi kaksinkertaiselle maailmanmestarille. Jyväskylässäkin kaikilla on ollut näissä 50-vuotisjuhlaralleissa kilpailukykyinen kalusto ja töitä on tehty, että sellainen saadaan alle. Grönholm ei voisi saada Toyotaa parempaa autoa tuonne lumelle.
Loeb myös mukana
Tehdastallit eivät perinteisesti ole juuri panostaneet Ruotsin ralliin, vaan auton kehitystyö on tehty ensisijaisesti asfaltille ja soralle lumen sijaan. Nyt tilanne on muuttunut.
– Sen näkee siitä, miten WRC-tiimit ovat valmistautuneet Ruotsiin. Nyt on tehty perusteellisemmin töitä tätä kisaa silmällä pitäen, kun taas aiemmin Ruotsi on ollut sellainen ohikisa, Tahko toteaa.
Tämänkertaisessa kisassa olosuhteet näyttävät muodostuvan sellaisiksi, että kärjessäkin lähtevillä on kovavauhtinen baana. Kisakeskuksena toimivassa Torsbyssa on ollut päivisin plusasteita, ja lumipenkat ovat hieman sulaneet. Yöllä tosin käydään taas pakkasen puolella.
– Lähtöpaikan merkitys hieman pienenee. Jos tiet ovat kovassa ja tosi nopeassa kunnossa, se ei palvele “Bossea” tai muitakaan takaa lähteviä. Viime vuonna sijalta 10 lähtevä olisi voinut ajaa vaikka pohja-aikoja, kun kärki hävisi olosuhteiden takia sekunteja, mutta tänä vuonna sitä ei ole odotettavissa.
Erityisellä mielenkiinnolla viikonlopun kisassa tullaan seuraamaan Grönholmin ja yhdeksänkertaisen ranskalaismestarin Sebastien Loebin kaksintaistelua. Grönholm tyynnytteli rallin aattona kaksikon keskinäistä kilpailuasetelmaa muistuttamalla, että Loeb on ajanut aktiivisesti koko sen yhdeksän vuoden ajan, jolloin Grönholm on ollut sivussa.
Vanhat mestarit kohtaavat toisensa heti torstai-iltana raviradalla parikisana ajettavalla avauserikoiskokeella. Hyundain rattia tällä kaudella kääntävä Loeb ei näyttänyt Tahkon mukaan ainakaan Monte Carlossa pääsevän vielä sinuiksi uuden ajokin kanssa.
– Jotenkin hänellä on jo nyt etukäteen lyhyempi tikku. Tallin ykköskuski Thierry Neuville pystyy ajamaan kovaa, mutta auto on ilmiselvästi haasteellinen ajaa ja se on rakennettu nimenomaan Neuvillelle niin voimakkaasti, että muut joutuvat vähän passailemaan.
– Vaikka Neuvillekin on ajanut Ruotsissa hyvin aiemmin, tämä ei ole tallille vahva kisa ja sitä kautta sanoisin, että lumisten teiden tietotaito ja säädöt ovat varmasti parempia Toyotalla. Grönholmille löydetään varmasti helpommin mieleiset asetukset kuin Loebille.
Yle näyttää Ruotsin rallin laajasti kanavillaan torstaista sunnuntaihin. Ennakkolähetys tulee torstai-iltana kello 19.45 TV2:ssa, ja avauserikoiskoetta voi seurata suorana Yle Areenassa kello 21 alkaen. Uusinta avauserikoiskokeesta on vuorossa kello 22.45 TV2:ssa.
Lue myös: