STRASBOURG Euroopan kiinnostavin poliittinen jakolinja kulkee Euroopan parlamentin pyöreän toimistorakennuksen kuudennessa kerroksessa, huoneiden T06048 ja T06044 välissä.
Vierekkäiset työhuoneet kuuluvat Nicolas Baylle ja Manfred Weberille parlamentin Strasbourgin-toimipisteessä. Toimistonaapurukset ovat poliittisesti valovuosien päässä toisistaan.
Weber johtaa parlamentin suurinta ryhmää, keskustaoikeiston EPP:tä. Bay taas pienintä, laitaoikeiston ENF:ää.
Työhuoneessaan Bay kertoo, miksi hänen puolueensa ei aja Ranskan eroa EU:sta. Enää.
– En usko että eroaminen on enää tarpeen. Koska joka puolella Eurooppaa näkyy tahto muuttaa EU:n toimintatapaa. Liittolaisemme La Lega on vallassa Italiassa. Vapauspuolue on vallassa Itävallassa. Ideoitamme pannaan toimeen muuallakin, kuten Puolassa ja Unkarissa, Bay sanoo.
Bay edustaa Ranskan Kansallinen liittouma -puoluetta. Marine Le Penin johtama puolue tunnettiin viime syksyyn asti nimellä Kansallinen rintama.
Viime eurovaaleissa vuonna 2014 puolue jyräsi yllätysvoittoon: Se sai liki 25 prosenttia äänistä ja 24 paikkaa Euroopan parlamenttiin. Lisäystä tuli 21 paikkaa ja ääniä 800 000 enemmän kuin toiseksi jääneellä konservatiivipuolueella.
Todellinen eurojytky, siis.
Sama suuntaus nosti EU-kriittisiä puolueita monissa muissakin maissa. Yhteensä kansallismieliset populistipuolueet nostivat paikkamääränsä Euroopan parlamentissa noin 170:een, joista satakunta edusti Kansallisen rintaman tavoin hyvin kriittistä laitaa.
Eurovaalit järjestetään taas toukokuussa, ja kansallismielisillä on jälleen myötätuulta purjeissaan. Bayn mainitsemien Italian, Itävallan, Puolan ja Unkarin lisäksi samanhenkiset puolueet ovat parantaneet asemiaan esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa ja Espanjassa.
On hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, mitä vuoden 2014 jytkystä on jäänyt käteen. Ovatko kansallismieliset onnistuneet muuttamaan EU:n suuntaa, kuten vaaleissa lupasivat?
– Emme ole asemassa, jossa voisimme suoraan vaikuttaa päätöksiin, joita tehdään, Bay myöntää.
Hänen mukaansa tämä johtuu siitä, että perinteiset valtapuolueet EPP, sosiaalidemokraatit ja liberaalien Alde ajavat enemmistönsä turvin asiat läpi haluamassaan muodossa, eikä laitaoikeistoa näissä neuvottelupöydissä kuunnella.
Kyse ei ole kuitenkaan vain siitä, että kansallismieliset jäävät määränsä puolesta oppositioon. Euroopan parlamentissa kun ei ole perinteistä hallitus-oppositio -asetelmaa vaan liittoumat vaihtelevat asiakohtaisesti. Millä tahansa ryhmällä voi periaatteessa olla mahdollisuus vaikuttaa.
Keskustaoikeisto ja -vasemmisto pitävät laitaoikeistoon kuitenkin myös periaatteellista hajurakoa. Esimerkiksi sosiaalidemokraatit eivät periaatesyistä koskaan äänestä ENF:n tekemien esitysten puolesta, vaikka kannattaisivatkin niiden sisältöä.
– Se on osoitus heikkoudesta. Heillä on nurkkakuntainen asenne. Se on äänestäjien halveksuntaa, Bay lataa.
Toisaalta monet EU-vastaiset euroedustajat eivät haluakaan osallistua parlamentin työskentelyyn, kertoo tutkija Nathalie Brack.
– He eivät halua olla osa valtaapitävää eliittiä ja pyrkiä kompromissiin. Parlamentti toimii kompromissien pohjalta, eivätkä he halua olla niissä mukana, Brack sanoo.
Hän on kirjoittanut kirjan euroskeptikkojen toiminnasta Euroopan parlamentissa ja haastatellut ison osan parlamentin laitaoikeiston edustajista. Brack vietti myös paljon aikaa heidän tilaisuuksissaan.
Euroskeptikkoja on monenlaisia, hän sanoo.
– Jotkut heistä eivät oikeastaan ole mukana: He eivät ole paikalla eivätkä osallistu valiokuntatyöhön. He käyvät joskus Brysselissä tai Strasbourgissa, mutta haluavat vain kampanjoida kansallisella tasolla, Brack sanoo.
Brackin tutkimuksessa eräs haastatelluista EU:n vastustajista kiteytti asenteensa näin: "Vaikka istuisimme täällä puhaltelemassa saippuakuplia, sillä ei ole merkitystä, koska he ajavat lakiesityksensä läpi joka tapauksessa. Osallistun niin vähän kuin mahdollista, sillä minusta tämä on hirveä paikka."
Tyhjää äänestäminen on yksi protestoinnin keino. Kauden alkupuoliskolla useimmiten tyhjää äänestivät kreikkalaiset kommunistit ja Britannian itsenäisyyspuolue Ukipin euroedustajat.
Toiset taas käyttävät Euroopan parlamenttia puhujapönttönä: He pitävät puheita täysistunnoissa mutta eivät juuri osallistu valiokuntiin. Sellaisiakin on, jotka ovat täysillä mukana lainsäädäntötyössä: EU:n vastustaminen ei ole heille ykkösasia.
Mutta toistaiseksi EU:n vastustaminen Euroopan parlamentista käsin on tuottanut siis kovin vähän tuloksia. Paradoksaalista kyllä, Brackin mielestä eurovaalit eivät olekaan paras tilaisuus purkaa turhautumista unioniin.
– On enemmän järkeä äänestää euroskeptisiä puolueita kansallisissa vaaleissa. Sitten ne voivat uudistaa unionia jäsenmaiden muodostaman neuvoston kautta, Brack sanoo.
Isot ratkaisut unionin suunnasta tehdään jäsenmaiden kesken. Europarlamentissa suuriin linjauksiin on niukemmin mahdollisuuksia vaikuttaa, sillä siellä kyse on enemmänkin EU:n jokapäiväisen lainsäädännön tahkoamisesta.
Esimerkiksi perussopimusten uudistaminen ei lähde parlamentista.
– Sen sijaan että Euroopan parlamentissa voisi äänestää EU:n puolesta tai vastaan, pitää ottaa kantaa muovin laatustandardeihin, kiteyttää komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.
Toisaalta miljoonat eurooppalaiset äänestivät vuoden 2014 vaaleissa kansallismielisiä populisteja, monet heistä oletettavasti protestina. Tyytymättömyyden purkaus ei ole tällä vaalikaudella johtanut siis juuri mihinkään konkreettiseen muutokseen parlamentin lainsäädäntötyössä.
Brackin mukaan demokratian kannalta arvokasta on sekin, että nämä äänet kuullaan parlamentissa edustajien kautta. Ja toisaalta kansallismielisten ryhmien vaalimenestys on saanut aikaan muutosta mutkan kautta.
– 10–15 vuotta sitten oikean laidan euroskeptismi oli radikaalia. Nyt heidän kantansa ovat valtavirtaa: Laitaoikeiston puolueita on vallassa, ja heidän puheensa esimerkiksi maahanmuutosta tai muutosten vaatimisesta Euroopan suuntaan vaikuttavat yhä normaalimmilta, Brack sanoo.
Seuraavan kerran näiden puheiden tenho mitataan toukokuun lopun eurovaaleissa. Uutta eurojytkyä pidetään lähes varmana. Joidenkin arvioiden mukaan kansallismieliset laitaoikeiston puolueet voivat saada jopa kolmanneksen parlamentin paikoista.
Tähän asti EU-kriittisiä on heikentänyt se, että he ovat jakautuneet kolmeen eri ryhmään ja lisäksi joukkoon ryhmien ulkopuolisia edustajia. ENF:ssä on Ranskan Kansallisen liittouman lisäksi Italian La Lega, Alankomaiden ja Itävallan vapauspuolueet sekä sekalainen joukko yksittäisiä meppejä eri maista.
Toisen kansallismielisen ryhmän EFDD:n isoimmat puolueet ovat Italian Viiden tähden liike ja Britannian itsenäisyyspuolue Ukip, joka on tosin pitkälti hajonnut puolueen sisäisten erimielisyyksien takia.
Salonkikelpoisin kansallismielinen porukka on konservatiivinen ECR, jossa ovat mukana muun muassa perussuomalaiset, brittikonservatiivit ja Puolan Laki ja oikeus -puolue.
Kohtalon kysymys on se, onnistuvatko sekalaiset porukat kokoamaan voimansa vaalien jälkeen yhdeksi isoksi ryhmäksi, jolla olisi huomattava painoarvo parlamentin toiminnassa.
– Teemme töitä sen eteen, että saamme luotua vaalien jälkeen hyvin suuren poliittisen voiman, joka on samaa mieltä keskeisistä asioista, ENF-ryhmän Nicolas Bay sanoo työhuoneessaan.
Näitä asioita ovat hänen mukaansa esimerkiksi valtioiden aseman kunnioittaminen, taloudellinen protektionismi ja suojautuminen maahanmuutolta.
Bay on itse tärkeässä asemassa neuvotteluissa uudesta ryhmästä. Hänen läpimenonsa eurovaaleissa on käytännössä liki varmaa Ranskan listavaalijärjestelmän takia. Hän on seitsemäntenä puolueensa listalla, josta valitaan luultavasti ainakin parikymmentä edustajaa.
Nykysäännöillä ryhmän perustaminen europarlamenttiin edellyttää vähintään 25 edustajaa seitsemästä eri maasta.
Bay kertoo käyneensä keskusteluja esimerkiksi perussuomalaisten kanssa, joka on tätä nykyä ENF:ää maltillisemmassa konservatiiviryhmässä ECR:ssä. Bayn kanssa samoilla linjoilla on hänen mukaansa myös Tanskan kansanpuolue ja ruotsidemokraatit.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho myöntää keskustelleensa myös ranskalaisten kanssa. Mutta se, mihin ryhmään kukakin päätyy, nähdään hänen mukaansa vasta vaalien jälkeen.
– En halua nimetä mitään puoluetta jonka kanssa ehdottomasti ja kategorisesti emme missään tapauksessa sijoittuisi samaan ryhmään, Halla-aho sanoo.
Hänen mukaansa perussuomalaiset haluaa samaan ryhmään Tanskan kansanpuolueen ja ruotsidemokraattien kanssa. Mutkikkaan palapelin kokoamista rajoittaa se, että monet puolueet pelkäävät oman imagonsa puolesta, jos samaan ryhmään päätyy huonomaineinen porukka.
Toisaalta puolueet eivät halua toistaa vuoden 2014 tilannetta, jolloin kansallismieliset hajosivat useaan ryhmään.
– Sellainen näkemys on, että pitäisi ehkä vähän vähemmän nirsoilla yhteistyökumppanien valinnassa tulevien vaalien jälkeen ja pyrkiä muodostamaan mahdollisimman suuri ryhmä, Halla-aho sanoo.
Perinteisissä keskustaoikeiston ja -vasemmiston riveissä kansallismielisten nostetta mielipidemittauksissa on seurattu huolestuneina.
Nicolas Bayn työhuonenaapuri Manfred Weber valittiin puolueensa kärkiehdokkaaksi EPP:n puoluekokouksessa Helsingissä. Hän on siis ryhmänsä ehdokas komission seuraavaksi puheenjohtajaksi. Populistien vastustaminen on yksi Weberin vaaliteemoista.
– Meidän vastustajiamme ovat ne, jotka haluavat tuhota EU:n, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, että kumppanuus ja yhteistyö ovat Euroopan ytimessä. Meidän on kamppailtava heitä vastaan, Weber sanoo.
– Emme voi tehdä töitä sellaisten kanssa, joilla on toisenlaiset mielipiteet kuin meillä. Emme tee töitä anti-eurooppalaisten kanssa.
Weber on kehunut onnistuneensa pitämään populistit sivussa päätöksenteosta Euroopan parlamentin päättyvällä kaudella. Hän ei näe demokratian kannalta ongelmallisena näiden puolueiden sulkemista ulos yhteistyöstä.
– Ihmisille on kerrottava, että Euroopan vastaiset äänet ovat vaarallisia ääniä, Weber sanoo.
Hänen mukaansa tulevat EU-vaalit ovat sikäli historialliset, että vaalien jälkeen suurin osa parlamentin uusista jäsenistä voi olla yhteistyötä vastaan.
Weber lupaa vaalien jälkeen jatkoa EPP:n ja sosiaalidemokraattien liittoumalle, täydennettynä liberaaleilla. Tarkoitus on pitää Euroopan integraatio raiteillaan.
– Jos seuraa nationalisteja, päätyy Eurooppaan joka on syvissä vaikeuksissa, Weber sanoo.
Keskustaoikeiston ja -vasemmiston kannalta populisteilla pelottelu on toki myös tapa saada omia äänestäjiä liikkeelle. Eurovaalien äänestysprosentti oli viimeksi koko EU:ssa 42,5. Matala aktiivisuus suosii protestipuolueita.
Weberin ja muiden pelko on, että tarpeeksi iso kansallismielisten ryhmä voisi heittää niin paljon hiekkaa integraation rattaisiin, että EU:n lainsäädäntökoneisto menisi kokonaan jumiin.
Tutkija Brack pitää kansallismielisillä pelottelua ylimitoitettuna. Hänen mukaansa samaa on kuultu kaikkien vaalien edellä vuodesta 2009 saakka. Kansallismielisten voitolla voi hänen mukaansa olla myönteisiäkin seurauksia.
– Euroopan parlamentissa on ollut tapana vain tehdä suuria koalitioita keskustan ympärille ja sivuuttaa radikaalipuolueiden äänet. Mielestäni siellä pitäisi kuunnella, mikä tällaista tyytymättömyyttä aiheuttaa, Brack sanoo.
Euroopan parlamentin kahvilassa Strasbourgissa demarikaksikko Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri kertovat suomalaistoimittajille ajankohtaisista EU-asioista.
Jaakonsaaren mukaan kansallismielisten suhteen pitää valita Suomen tai Ruotsin malli: Joko puolueita otetaan mukaan päätöksentekoon tai suljetaan jatkossakin ulkopuolelle.
Täydellinen boikotti ei kummankaan mielestä ole hyvä idea.
– Tahallaan ei anneta heidän uhriutua sen takia että heitä hyljeksitään, Jaakonsaari sanoo.
Hän pitää vaarallisena sitä, että kansallismieliset puolueet ovat muuttaneet linjaansa: Ne eivät enää vastusta EU:ta, vaan haluavat muuttaa sen kaltaisekseen.
Kuten vaikka Ranskan Kansallinen liittouma, joka tavoittelee EU:n muuttamista "kansakuntien eurooppalaiseksi liitoksi", neuvotteluiden kautta.
– Puolustamme Eurooppaa, joka suojelee ulkorajojaan, pystyttää sisärajatarkastuksia tarpeen tullen, ja lopettaa totaalisen vapaakaupan logiikan, Kansallisen liittouman Nicolas Bay sanoo työhuoneessaan.
Kaksi ensimmäistä ajatusta eivät ehkä olekaan niin kaukana naapuritoimiston Weberin luotsaaman perinteisen valtapuolueen EPP:n ajamasta linjasta.
Lue myös: