Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Trumpin ex-kampanjapäällikkö joutumassa vankilaan 19-24 vuodeksi

Paul Manafort sitoutui syksyllä avustamaan Muellerin tutkintaa lyhyemmän tuomion toivossa, mutta Muellerin tiimin mukaan tämä kuitenkin valehteli tutkinnassa. 

Paul Manafort
Paul Manafort Kuva: Shawn Thew / EPA
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort on joutumassa vankilaan 19-24 vuodeksi, käy ilmi oikeuden asiakirjoista.

Manafort sai viime vuoden elokuussa tuomion useista talousrikoksista mutta joutuu vielä ensi kuussa uudelleen oikeuden eteen. Hän on jäänyt kiinni valehtelusta niin sanotussa Venäjä-tutkinnassa.

Laskelman tuomion pituudesta esitti oikeusministeriö, ja erikoissyyttäjä Robert Muellerin toimisto on asettunut sen kannalle.

Mueller tutkii Venäjän sekaantumista vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja sitä, juonitteliko Trumpin kampanjakoneisto Venäjän kanssa.

Manafort sitoutui syyskuussa avustamaan Muellerin tutkintaa lyhyemmän tuomion toivossa. Muellerin tiimi kuitenkin kertoi marraskuussa Manafortin valehdelleen tutkinnassa.

Manafort on ollut telkien takana heinäkuusta lähtien.

Suosittelemme