Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yhä useampi riitajuttu sovitellaan ennen oikeudenkäyntiä

Eniten Vantaan rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistossa ratkotaan pahoinpitelyjä.

Läheltä
Kuva: Yle
Ari Tuhkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime vuonna Vantaalla soviteltiin riitoja ennätyksellisen paljon. Sovittelutoimistossa käsiteltiin yhteensä noin 1400 aloitetta.

Taustalla on Vantaan sovittelutoimiston ja Itä-Uudenmaan poliisin yhteistyö.

Tyypillisiä soviteltavia tapauksia olivat pahoinpitelyt tai vahingonteot. Ne sovitellaan yleensä anteeksipyynnöllä tai rahakorvauksella. Aiheutettu vahinko saatetaan korvata myös työllä.

Sovittelussa tehdyistä sopimuksista pidetään hyvin kiinni, sillä vain kolme prosenttia sopimuksista jäi toteutumatta.

Sovittelu on vaihtoehto rikosprosessille. Sovittelussa konfliktin osapuolet pyrkivät sovintoon puolueettomien sovittelijoiden ohjauksessa.

Suosittelemme sinulle