Hyppää sisältöön

Pikkukaupungin kaduilla matkakassaa kerännyt teini on maailman iloisin hiihtäjä – Jessica Diggins uskaltaa tarttua hanakasti myös hiihtopomon löysiin puheisiin

Jessica Diggins valitsi ilmaisen yliopistokoulutuksen sijasta unelman ammattihiihtäjänä. Nyt unelma on totta.

Jessica Diggins.
Kuva: Getty Images
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Juttu on julkaistu vuonna 2019. Nostettu uudelleen, kun Jessica Diggins voitti historiallisen MM-kullan vuonna 2023. Diggins voitti Planican MM-kisoissa vapaan hiihtotavan 10 kilometrin väliaikalähdön. Digginsistä tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen henkilökohtaisen matkan arvokisavoittaja.

Afton on kaikin puolin vaatimaton kaupunki Minnesotan itälaidalla. Alle kolmen tuhannen asukkaan kylä ei itsessään ole erityisen tunnettu maailmalla.

Pikkukaupungin henki välittyy kuitenkin kauas Eurooppaan Jessica Digginsin kautta. Hän on nostanut Aftonin otsikoihin – mikä on sopiva vastapalvelus kaikelle, mitä kaupunki on tehnyt hänen hyväkseen.

Vuosikymmenen alussa teinityttö kiersi Aftonia kotitekoisen rahalippaan kanssa. Moni asukas oli tuttu, ja hiihtourallaan seuraavaa askelta tavoitellut Diggins toivoi heidän auttavan häntä eteenpäin.

Jotta ura huipulla olisi mahdollinen, pitäisi lähteä Minnesotasta. Ja siihen tarvittaisiin sievoinen summa rahaa.

Siinä kohtaa Afton oli kullanarvoinen. Kaupunki asettui kasvattinsa taakse. Pelkkä kolehti ei riittänyt, vaan Digginsille järjestettiin kunnon varainkeruutapahtuma. Se lähetti hänet maailmalle tavoittelemaan todellista läpimurtoa.

Sama toistui vuotta myöhemmin, ja jälleen seuraavana vuonna. Kerta toisensa jälkeen aftonilaiset olivat valmiita kantamaan kortensa kekoon, amerikkalaisittain pienen lajin harrastajalla kun ei ollut liikaa tukijoita.

Jessica Diggins.
Kuva: AOP

Viime talvena kaikki myös palkittiin. Kukaan amerikkalaisnainen ei ollut voittanut olympiamitalia maastohiihdossa, mutta Diggins ja Kikkan Randall olivat valmiita tekemään historiaa. Eivätkä he pokanneet mitä tahansa mitalia, vaan kaksikko kiri naisten parisprintin sensaatiomaiseen kultaan.

Afton hullaantui – totta kai. Digginsin kunniaksi tehtiin banderolleja ja kylttejä. Kaupungissa alkoi paraatin valmistelu olympiavoittajan kotiinpaluun kunniaksi. Myös merkkipäivän nimeämistä Digginsin mukaan kaavailtiin. Kultamitalistille kyhättiin jopa nimikkoannos kaupungin tunnetuimpaan jäätelöbaariin.

Ilon kautta

Aino-Kaisa Saarinen ehti ystävystyä sekä Digginsin että Randallin kanssa kilpavuosinaan. Kolmikko muun muassa leireili yhdessä.

– "Jessie" on todellinen kantrityttö. Hän on todella positiivinen ja mukava tyttö, joka on silti kova kilpailija. Kun on tosi kyseessä, hän saa täyden raivon päälle, Saarinen kuvailee joukon nuorinta. 

Kysyi keneltä tahansa, vastaus on todennäköisesti samanlainen.

– Hän suhtautui lajiin hyvällä tavalla leikinomaisesti. Hän osasi ottaa harjoitukset vakavasti, mutta ei nähnyt tarvetta tehdä niitä hampaat irvessä. Se jätti todella positiivisen kuvan, Saarinen sanoo naisesta, jonka mukaansatempaava persoona sai kokeneemman suomalaisenkin tanssilattialle.

Digginsistä on helppo pitää. Osin siksi, että hän näyttää itsekin pitävän kaikista.

Lähes jokaisessa kilpailussa Digginsin poski on koristeltu glitterillä. Tapa on lähtöisin jo lapsuusvuosilta, jolloin naisen hiihtourakin sai alkupotkunsa.

Diggins oli vasta vauva, kun hän oli mukana vanhempiensa hiihtolomilla. Isä hiihti, Diggins katseli maisemia tämän selässä. Silloin kipinä alkoi syttyä.

Jessica Diggins.
Kuva: AOP

Varsinainen harrastaminen alkoi neljävuotiaana. Sitten Diggins lähti mukaan juniorikilpailuihin. Lukiolaisena hän oli jo Minnesotan osavaltion parhaita ja voitti useita mestaruuksia.

Silloin tultiin ensimmäiseen risteykseen.

Tarjolla oli täysi stipendi yliopistoon. Toinen vaihtoehto oli löytää jostain rahaa, joka mahdollistaisi kalliin kansainvälisen kilpailukauden.

Tässä vaiheessa on toki jo selvää, kumman Diggins valitsi.

Jotta onnelliset nuoruusvuodet koko perheen intohimon parissa eivät hiipuisi muistista, laittaa Diggins yhä kimalletta kasvoihinsa.

– Arvokisat ovat stressaavia, mutta jännittäviä. Siitä glitterissä on kyse. Haluan muistaa, miksi rakastuin tähän lajiin, ja miksi rakastan tätä elämäni loppuun asti, Diggins hehkutti FIS:n verkkosivuilla viime vuonna. 

Suoria sanoja supertähtenä

27-vuotiaana Diggins on suurempi tähti kuin koskaan. Kultasisko Randallia ihaillut kirkassilmäinen pikkutyttö on nyt itse esikuva, eikä piiloudu tähteytensä taakse.

Kun hiihdon kansainvälinen kattojärjestö FIS kertoi vievänsä ensi vuoden kongressinsa Thaimaan Pattayalle, Diggins oli äänekkäimpiä kriitikoita. Kun pääjohtaja Gian-Franco Kasper vihjasi lumisateiden ja pakkasen osoittavan ilmastonmuutoksen hölynpölyksi, Diggins tyrmäsi hänet blogissaan ja vaati muutosta johtoon.

– Olen todella huolissani lajimme tulevaisuuden puolesta. Kun talvien lämpeneminen jatkuu, lajimme katoaa. Se on sydäntäsärkevää, hän sanoi viime keväänä.

Sekin on hänelle sydämen asia. Kaikki hänen unelmansa perustuivat perinteikkäisiin talviin, mutta tällä hetkellä hän joutuu pelkäämään koko lajinsa tulevaisuuden puolesta.

Siksi Diggins on kampanjoinut asian puolesta haastatteluissa ja jopa Yhdysvaltain kongressissa asti.

– Minusta on upeaa, miten hienosti hän on ottanut niin rohkean roolin. On todella tärkeää, että pystyy tuomaan esiin ja ottamaan kantaa näinkin tärkeisiin, jopa vaikeisiin asioihin, toteaa Saarinen.

Olympiakulta muuttaa kenen tahansa elämän. Se on maailmanmestaruuttakin harvinaislaatuisempi titteli.

Juuri nyt, reilu vuosi Pyeongchangin unohtumattomien hetkien jälkeen, kultamitali Seefeldin MM-hiihdoista olisi kuitenkin jälleen yllätys. Syy on olympiamenestyksen kääntöpuolessa.

Jessica Diggins.
Kuva: AOP

Maastohiihdon olympiakulta ei merkitse missään muualla yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa. Maastohiihtoa kun seuraavat vain intohimoisimmat harrastajat, jotka heräävät aamuyöstä seuraamaan Euroopassa hiihdettäviä kilpailuja suorana lähetyksenä. 

Olympialaiset ovat kuitenkin avain otsikoihin.

– Yhdysvalloissa olympiakulta on aivan valtava juttu, joka on hyödynnettävä. Silloin suunnilleen jo elokuvatähdetkin ottavat yhteyttä, nousee aidoksi jenkkistaraksi. Olympiakullasta on myös pakko ottaa kaikki irti ja takoa silloin rahaa, koska ammattiurheilustahan tässä on kyse, taustoittaa Saarinen.

Kullan hyöty ja hinta

Viime kesänä Diggins oli malliesimerkki siitä, millaisia vaikutuksia olympiavoitolla on. Sen huomasi myös Saarinen, joka seurasi ystävänsä elämää sosiaalisen median välityksellä.

Yhtenä päivänä Diggins oli kertomassa kokemuksistaan syömishäiriön kanssa. Toisena hän esiintyi huonekaluliikkeen tapahtumassa, kolmantena Minnesotassa tapaamassa paikallista amerikkalaisen jalkapallon NFL-joukkuetta.

Enää ei tarvinnut kiertää pikkukylää pienen rahalippaan kanssa, sillä jokaiselle sponsorille piti kyhätä omat mainosjulkaisunsa. Kaikella huomiolla on silti hintansa, erityisesti aktiiviurheilijalle.

– Huomasin syksyllä, miten monessa hän on mukana, ja mietin, mitenköhän se vaikuttaa harjoitteluun. Nyt hän ei ole ihan yhtä loistokkaassa kunnossa kuin viime vuonna, joten uskon, että kaikki siinä urheilemisen ympärillä on vienyt jonkin verran terää. Hän on kuitenkin toiminut juuri oikein, Saarinen sanoo.

– Lukuisat uudet kumppanit ovat tärkeitä tekoja uran ja elämän eteen. Asetelma on hyvin erilainen kuin meillä pohjoismaissa.

Viime vuosi oli Digginsin uran paras. Olympiakullan lisäksi hän oli maailmancupin kokonaiskisassa toinen. Taakse jäi monta kivenkovaa pohjoismaista urheilijaa, jotka on yleensä totuttu näkemään pari potkua yhdysvaltalaisilta karussa. Voittaja Heidi Weng oli lopulta vain 40 pistettä edellä.

Jessica Diggins.
Kuva: AOP

Tänä talvena Diggins ei ole enää kyennyt aivan samaan. Hän on edelleen kärkikahinoissa, mutta ei jatkuvasti voittotaistelussa.

Hänen kohdallaan aikaa on kuitenkin valtavasti. Diggins on 27-vuotias ja potentiaalia pitäisi riittää.

Saarinen tietää, että viime vuoden vaatimat uhraukset voivat hyvinkin maksaa itsensä takaisin tulevina talvina.

– Hän tähtää taas seuraaviin olympialaisiin, joten tällä kaikella hän petaa varmasti itselleen sinne hyvät menestysmahdollisuudet. Hän on keskittynyt oikeisiin asioihin, vaikka se onkin voinut verottaa iskukykyä juuri sen verran, ettei hän ole tänä talvena yltänyt aivan voittoihin asti. En näe lainkaan, että juna olisi jotenkin mennyt hiihtomenestyksen suhteen.

Saarinen on nähnyt Digginsin tulon maailmancup-kartalle ja nousun huipulle. Diggins on jopa vieraillut Saarisen kotona useita kertoja. Siksi suomalaishiihtäjä myös tuntee nuoremman kilpakumppaninsa hyvin.

Vaikka Yhdysvalloissa Diggins tunnetaan ensisijaisesti olympiakullastaan, hiihtäjien joukossa hän on edelleen se sama innokas nuori nainen – joka on kuitenkin valmis menestymään.

– Hän on aivan mestari tunteidensa kanavoimisessa. Hän osaa kilpailla tosissaan, mutta positiivisesti, Saarinen sanoo.

– Ajan myötä hän on osannut jalostaa lapsenomaisuutensa ja säilyttää silti aitouden. Eikä pelkällä leikkimielisyydellä voiteta olympiakultaa, se on aivan selvä asia.

Lue myös:

Historiaa tehnyt Yhdysvaltojen maastohiihdon olympiakultasankari aikoo korkata samppanjapullot vanhempiensa kanssa: ”Tänä yönä ei nukuta” 

Ovatko urheilutähdet ympäristörikollisia vai voivatko he pelastaa planeetan? Talviurheilu kuolee Suomestakin, jos nyt ei herätä 

Kohutulle hiihtolajien ykköspomolle halutaan potkut! Olympiavoittaja paljasti maailmalla leviävän adressin: "Tarvitaan muutoksia" 

Kansainvälisen hiihdon ykköspomo kommentoi kohuttua Pattaya-kokousta: ”Olemme ongelmissa, jos meidän pitää laskea prostituoidut jokaisessa kaupungissa”

Suosittelemme