Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Krista Pärmäkoski joutui pettymään päämatkallaan Seefeldin MM-kisoissa. Pärmäkoski jäi neljänneksi perinteisen 10 kilometrin kilpailussa. Maailmanmestaruuden voitti odotetusti Therese Johaug. Pärmäkoski hiihti nousujohteisesti, mutta jäi mitaleilta 1,4 sekunnin erolla. Pronssia otti Ingvild Flugstad Östberg. Vielä puolivälissä Pärmäkoski yli 10 sekuntia Östbergiä perässä.
Pärmäkoski jäi lopulta kisan voittajasta Johaugista 37 sekuntia. Norjalaistähti Johaugille mestaruus oli kisojen toinen viikonlopun 15 kilometrin yhdistelmäkilpailun jatkoksi. Johaug rikkoi samalla ennen kisojansa asettamansa hämmentävän pienen yhden henkilökohtaisen mitalin tavoitteen.
Mutta Johaug joutui yllättävän tiukoille päivän kisassa. Ruotsin 19-vuotias superlupaus Frida Karlsson otti hopeaa hurjalla hiihdolla. Karlsson jäi Johaugista 12,2 sekuntia. Vielä 6,7 kilometrin kohdalla Karlsson oli alle viisi sekuntia Johaugia perässä.
19-vuotias Karlsson otti aikaisemmin tänä keväänä nuorten MM-kisoissa Lahdessa kaksi kultaa. Pitkin kautta Ruotsissa hämmästeltiin, miksi Karlssonia ei oteta aikuisten maailmancupin kisoihin. Ruotsin hiihtoliito perusteli asiaa sillä, että haluaa nuorten hiihtäjien panostavan ensisijaisesti nuorten arvokisoihin. Sen jälkeen voitiin puhua maailmancupista.
Karlsson debytoikin ennen MM-kisoja maailmancupissa Cognessa ollen juurikin perinteisen 10 kilometrin kisassa seitsemäs. Nyt hän näytti, että pystyy kilpailemaan maailman parhaita vastaan aikuistenkin tasolla.
Lue lisää: