SEEFELD. Tänään hiihdetään Iivo Niskasen päämatka Seefeldin MM-kisoissa, 15 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla. Lahden MM-kisojen mestari Niskanen on valmistautunut tähän koitokseen koko kauden ajan, eikä hän anna minkään häiritä keskittymistään.
Aurinkoinen sää on tehnyt paikkakunnalla tepposet, sillä lumi on osittain mössääntynyt. Vaikeat olosuhteet ovatkin saaneet kisajärjestäjät miettimään päivän kisaradan suolausta. Suolataan rata tai ei, hän ei asialla vaivaa mieltään.
Eikä pitäisikään, sillä radan suolaus ei vaikuta Niskasen tämän päivän tulokseen, uskoo Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi.
– Suolattuna ladusta tulee kova, ja Iivo pystyy hiihtämään kovallakin ladulla kovaa. Jos latu on mössö, niin Iivo pystyy käyttämään teknistä osaamistaan hyödyksi, Jauhojärvi vakuutti.
Jauhojärvi, kuten Niskanen, toivovat toki, ettei rataa suolattaisi, sillä tuolloin kisasta tulee loivapiirteisellä radalla raskaampi. Ja se sopisi erittäin hyvin kovakuntoiselle Niskaselle, sillä silloin hän pääsisi käyttämään paljon jalkojaan eikä nousuosuuksista tulisi pelkkää tasatyöntöä.
– Minulle sopii paremmin, mitä hitaampi ja raskaampi keli on. Työpätkät ovat silloin pidempiä, pääsen käyttämään omia vahvuuksiani ja silloin on enemmän merkitystä hapenotollakin, Niskanen sanoi tiistain mediatapaamisessa.
– Minulle käy tuli mitä tuli, mennään sen mukaan. Työstetään sen mukaan. Toivottavasti ei kuitenkaan tule Falunin (vuoden 2015 MM-kisojen) toisintoa ja sitä, että rata olisi ihan jauholaari.
Kilpailun tuomarineuvosto päättää radan suolauksesta puolenpäivän aikaa, kun kisa alkaa kello 15. Jos rataa suolataan, tehdään se niin sanotun punaisen lenkin puolella. Jauhojärven mielestä rataa ei pitäisi suolata, ellei se mene täysin mössöksi.
Päädytään kumpaan ratkaisuun tahansa, on Jauhojärvellä täysi luotto Suomen huoltotiimiin. Esimerkiksi tiistain naisten kisassa huoltotiimi onnistui hyvin, vaikka samassa kisassa oli tarjolla lumikeliä, mössöä ja märkää.
– Suksi ei toimi silloin joka paikassa optimaalisesti, mutta siinä kompromississä, minkä Suomen huolto teki, onnistuttiin hyvin. Ja tiedän, että silloin jos latu suolataan, niin sieltä löytyy sellaiset tällit, joilla on onnistuttu varsin useasti. Mutta suolaus helpottaa myös kaikkien huoltojoukkueiden työtä.
Seefeldissä keli ja lumen koostumus on muuttunut päivittäin ja hiihtäjät ovat joutuneet testaamaan suksikalustoaan jatkuvasti. Niskanen ei usko, että päivän kisassa mikään voide tulee olemaan täydellinen, sen verran ääripääolosuhteita on tarjolla. Hän kuitenkin jättää enimmät pohdinnat huollon murheeksi.
– Mutta kuten (huollon projektipäällikkö) Teemu Lemmettylä sanoi: “Tuli mitä tuli, hiihdätte mahdollisimman lujaa”, Niskanen naurahti.
Seefeldin päivän lämpötila saattaa olla jopa niin lämmin, että hiihtäjät saattavat juodakin kisan aikana. Sellaista harvemmin nähdään 15 kilometrin “pikapyrähdyksessä”. Niskasen mukaan kyse saattaa olla enemmänkin suun kostuttamisesta kuin oikeasta juomisesta.
– On ikävää, jos alkaa kitalaki ja kieli olla kuivana. Ei sillä ole merkitystä nesteen tai energioiden kanssa, mutta se on ehkä enemmänkin psykologinen apu, hän myönsi.
Jauhojärvi toivoo, ettei päivän kisan keli vaadi kalustolta yhtä paljon kuin viisi vuotta sitten varsin lämpimissä oloissa hiihdetty Sotshin olympialaisten 15 kilometrin kisa. Tuolloin hänen mukaansa kisassa oli noin seitsemän hiihtäjää, joilla oli toimiva kalusto.
Mutta onko Iivo Niskasella sitten moiseen vesikeliin toimivaa suksiparia? Jauhojärvellä on tähän selkeä vastaus:
– Mietitään Iivon tuloksia: hän oli vuonna 2014 Sotshissa neljäs valkopohjasuksella. Hän otti vuonna 2017 maailmanmestaruuden Lahdessa valkopohjalla ja vuonna 2018 Pyeongchangin olympialaisissa kultaa vesikelissä valkopohjalla, joten on!
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee kuitenkin se, että Niskasen kovin kilpakumppani, Venäjän Aleksandr Bolshunov hiihtää saman suksitallin eli Rossignolin välineillä. Niskanen itse arvelee, että molemmat saavat tallilta parasta mitä on, eikä tulos jää ainakaan suksimäärästä tai testaamisesta kiinni.
Myös Jauhojärven mielestä kaksikon samaan talliin kuuluminen helpottaa tilannetta.
– Kummallakin pitäisi olla tasavertainen kalusto, eikä tuloksen pitäisi ainakaan suksesta jäädä kiinni. Kumman joukkueen huoltoryhmä onnistuu paremmin, se voittaa.
Jos molemmilla miehillä on allaan yhtä hyvät ja toimivat sukset, ei Jauhojärven mielestä ole epäilystäkään siitä, kumpi selviää kisasta voittajana, Iivo Niskanen vai Aleksandr Bolshunov.
– Iivo voittaa. Yhdistelmäkilpailun perinteinen sekä Otepään maailmancup osoittivat sen, että siellä on viivalla nälkäinen mies, joka on huippukunnossa.
Lue myös:
Kommentti: Lopetetaan jossittelu! Ärsytetty Iivo Niskanen on jälleen kultakunnossa