Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Minna Canth oli aikansa radikaali ja päähänpotkittujen puolustaja – nyt hänen värikkäästä elämästään tehdään esityksiä enemmän kuin koskaan

Voiko yli sata vuotta sitten elänyt nutturapää kiinnostaa lapsia ja nuoria? Kyllä. On kerrottava Minna Canthin rohkeudesta ja unelmista.

Minna Canth valokuvassa sekä piirroksissa.
Kuva: Yle / Uutisgrafiikka
Minna Rinta-Tassi
Avaa Yle-sovelluksessa

Lankakauppias, seitsemän lasta, kuolema ja tasa-arvo.

Ne ovat jääneet lapsille mieleen Minna Canthista. He ovat olleet katsomassa Sytkyt-nukketeatterin esitystä Juhlitaan Minnaa.

Siinä nukkenäyttelijä Juha Laukkanen kertoo kirjailijan värikkäästä elämästä.

– Kerron, miten elettiin ennen vanhaa ja minkälaista oli seitsemän lapsen yksinhuoltajan perhe-elämä. Tutuiksi tulevat sen ajan musiikki ja tavat.

"Kyllä 5-vuotiaankin täytyy vähän tietää, mistä sitä tullaan ja mihin mennään."

Juha Laukkanen

Laukkasen mielestä niin aikuisten kuin lastenkin on hyvä tietää, miten merkittävä vaikuttaja, kirjailija ja journalisti Canth oli.

Hän on huomannut, että aikamatka 1800-luvulle kiehtoo lapsia.

– Mielestäni historia on tärkeä asia ja kyllä 5-vuotiaankin täytyy vähän tietää, mistä sitä tullaan ja mihin mennään.

Juha Laukkanen
Nukkenäyttelijä Juha Laukkanen kannustaa lapsia ja nuoria unelmoimaan ja olemaan Minnan tavoin rohkeita. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Rautaisannos supernaista

Minna Canthin syntymästä on 19. maaliskuuta kulunut 175 vuotta. Sen kunniaksi kevään aikana järjestetään lukuisia tapahtumia.

Myös lapset ja nuoret saavat rautaisannoksen Minnaa.

Historian supernaisesta kerrotaan päiväkodeissa. Canthin näytelmiä pohditaan koulujen äidinkielentunneilla. Elämäntyö tulee tutuksi teatteriesityksissä ja näyttelyissä.

"Minna Canth on keskeinen henkilö suomalaisessa historiassa."

Leena Virtanen

Korttelimuseossa Kuopiossa on esillä kuvitusnäyttely Minna Canthista kertovasta lastenkirjasta. Kuvat on tehnyt Sanna Pelliccioni lastenkirjailija Leena Virtasen kirjoittamaan kirjaan.

Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot on ensimmäinen lapsille suunnattu elämäkertakirja suomalaisesta naisesta.

Kuvittaja Sanna Pelliccioni kuvittaa lastenkirjaa
Kuvittaja Sanna Pelliccionin mielestä koulussa puhutaan nykyisin enemmän Minna Canthista kuin hänen lapsuudessaan. Kuva: Tapio Rissanen / Yle

Kirjan kuvissa Canth juo rakastamaansa kahvia, pelaa korttia ja tapaa köyhiä.

– Persoonan yksityiskohtien löytäminen on herkullisinta. Minusta on kiehtovaa, kuinka Minna kulki vanhanaikaisissa vaatteissa ja hiustyylissä välittämättä muiden mielipiteistä, kuvittaja Sanna Pelliccioni sanoo.

– Hän uskalsi seurata intohimoaan. Hän oli rohkea ja osasi jättää omaan arvoonsa saamansa kovan arvostelun.

Lastenkirjailija Leena Virtanen muistuttaa, että muualla maailmassa naisista kertovien kuvakirjojen tekeminen lapsille on jo pitkään ollut ilmiö.

– Minna oli monipuolinen. Hänestä riittää kerrottavaa myös lapsille. Kaikki ei mahtunut yhteen pieneen kuvakirjaan.

– Minna Canth on keskeinen henkilö suomalaisessa historiassa ja kulttuurielämässä, Virtanen muistuttaa..

Toimittaja ja lastenkirjailija Leena Virtanen kirjoittaa tietokoneella.
Lastenkirjailija Leena Virtasen Minna Canthista kirjoittama kirja on Suomen supernaisia -kirjasarjan ensimmäinen teos. Kuva: Tapio Rissanen / Yle

Minna-kirjoja lapsille ja nuorille

Canthin nimi tulee nyt vastaan useissa uusissa lasten ja nuorten kirjoissa.

Elina Lappalaisen kirjoittama Ihmeellinen Minna ja suomalaiset suurnaiset sekä Vilja-Tuulia Huotarisen Heistä tuli taiteilijoita rohkaisevat tyttöjä näkymään ja kuulumaan.

Ida Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa sekä Elina Tuomen Itsenäisiä naisia – 70 suomalaista esikuvaa ovat nuorille suunnattuja kokoomateoksia.

Yleisö-Finlandialla palkittu Taru Anttosen ja Milla Karppisen Sankaritarinoita tytöille on kirja rohkeista suomalaisista naisista eri vuosikymmeniltä.

Minna Canth kuvakirjat, kansikuvat, kirjoja
Juhlavuoden kunniaksi lapsille ja nuorille on ilmestynyt useita kuvakirjoja ja kokoomateoksia, joista voi lukea kirjailijan värikkäästä elämästä. Kuva: Johannes Niva / YLE

Minna Canth ei ole menettänyt merkitystään aikansa radikaalina ja päähänpotkittujen puolustajana.

– Minna on esikuvanainen ja lapsilla pitää olla esikuvia. Mielellään myös naisesikuvia, lastenkirjailija Leena Virtanen muistuttaa.

– Naisten oikeudet eivät ole itsestäänselvyys oikeastaan missään päin maailmaa. On tärkeää, että lapset saavat siitä tietoa lapsentasoisesti ja tietävät, että asioihin voi vaikuttaa, kuvittaja Sanna Pelliccioni sanoo.

Juha Laukkanen toivoo, että lapset ja nuoret ottaisivat Minnasta mallia ja uskaltaisivat antaa unelmilleen siivet.

– Sekä tyttöjen että poikien tulee voida uskoa itseensä. Kaikki elämässä on mahdollista.

Tasa-arvo on hyvä sen takia, ettei tarvis aina riidellä, mistä leikkii.

Mette Hujo, 6 vuotta

Teatteriesityksen päätteeksi Laukkanen kertoo lapsille, että maaliskuussa nostetaan Suomen lippu salkoon Minna Canthille ja tasa-arvolle.

Esitys saa 6-vuotiaat kuopiolaislapset miettimään, mitä tasa-arvo tarkoittaa.

– Se on sitä, että on helpompi aina päättää mitä tekee, Niilo Rinkinen tuumaa.

Myös Mette Hujosta tasa-arvo on hyvä juttu.

– Sen takia, ettei tarvis aina riidellä, mistä leikkii. Se on sellaista, että pojat ja tytöt voi tehdä samoja asioita.

Mitä mieltä sinä olet Minna Canthin merkityksestä? Ota osaa keskusteluun. Keskustelu sulkeutuu klo 22.00

Suosittelemme