Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Intialainen ravintola määrättiin suljettavaksi heti avaamisen jälkeen – useita ruokamyrkytyksiä viidessä päivässä

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi kolme ravintolaa pyörittänyttä miestä terveysrikoksesta, joka tapahtui vuonna 2017.

kasvisruokaa
Kuvan ruoka-annos ei liity tapaukseen. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Valtteri Kykkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kymenlaakson käräjäoikeus pui torstaina melko harvinaista tapausta, joka liittyy Kouvolassa tapahtuneisiin ruokamyrkytyksiin. Syytettynä jutussa oli kolme miestä.

Kolmikko oli avannut Kouvolan keskustaan intialaistyylisen ravintolan syksyllä 2017. Vain muutama päivä avaamisen jälkeen seitsemän ravintolassa lounastamassa ollutta ihmistä sai ruokamyrkytyksen pilaantuneesta ruoasta.

Tarkastus paljasti keittiön karmeuden

Kouvolan kaupungin terveysvalvonta teki ravintolaan tarkastuksen ruokamyrkytysten jälkeen. Tarkastusraportin mukaan ruokien säilyttäminen oli pahasti retuperällä.

Ravintolan keittiön kylmiössä säilytettiin pilaantuneita ruokia. Kylmiössä oli muun muassa sulatettuja katkarapuja, raakaa ja kypsää lihaa sekä maitoa.

Kylmiön lämpötila oli lähes yhdeksän astetta, vaikka ohjeistuksen mukaan esimerkiksi maitoa saisi säilyttää korkeintaan kuudessa asteessa. Vetolaatikosta löytyi homeisia kananpaloja, ja kypsää riisiä säilytettiin huoneenlämmössä.

Ravintolassa oli myös jääkaappi, mutta se ei ollut päällä. Kaapissa säilytettiin muun muassa juustoja. Tarkastuksessa jääkaapin lämpötilaksi mitattiin 20 astetta.

Myöskään ravintolan käyttämä pakastin ei soveltunut ruokapakasteiden säilyttämiseen, vaan se oli tarkoitettu jäätelön tarjoilupakastimeksi. Elintarvikkeita ja ruoanvalmistusvälineitä säilytettiin lattialla.

Hygienian lisäksi myös paperityöt olivat jääneet puolitiehen. Kaupungin mukaan ravintola ei ollut tehnyt ilmoitusta elintarvikehuoneiston toiminnan aloittamisesta.

Myös omavalvontasuunnitelma oli jäänyt tekemättä, eikä omavalvontaa toteutettu. Elintarvikkeita käsittelevän työntekijän suojavaatetus oli puutteellinen, samoin keittiön käsienpesupiste.

Epäkohtien vuoksi kaupunki teki kiireellisen päätöksen ravintolan toiminnan väliaikaisesta kieltämisestä. Sama ravintola ei ole enää toiminnassa.

Kahdelle ehdolliset tuomiot, yhdelle sakkoja

Ravintolan kokki toimi myös yrityksen hallituksen puheenjohtajana. Hän oli tiennyt, ettei jääkaappi toiminut kunnolla, ja valmistanut ruuat, joita ruokamyrkyksen saaneet asiakkaat olivat syöneet.

Muista syytetyistä yksi oli hoitanut ainakin yrityksen juoksevia asioita ja toisella oli tarjoilijan töiden lisäksi ollut yrityksen edustamisoikeus.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi miehistä kaksi 20 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen terveysrikoksesta. Kolmannelle miehelle tuomittiin 50 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa 1 350 euroa.

Kolme miestä velvoitettiin korvaamaan yhteisvastuullisesti seitsemälle ruokamyrkytyksen saaneelle henkilölle yhteensä noin 700 euroa sairastumisesta johtuneesta ansionmenetyksistä.

Sakkoja saaneen miehen katsottiin syyllistyneen vain törkeään huolimattomuuteen, kun kahden muun kohdalla kyse oli tahallisista teoista. Syyttäjä sanoo olevansa tyytyväinen tuomioon.

Suosittelemme