Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Urhea taistelu! Suomi hävisi ankkuriosuuden hurjan pronssikamppailun – miehille karvas nelossija

Norja voitti maailmanmestaruuden miesten 4x10 kilometrin viestissä perjantaina.

Katso miesten viestin parhaat palat
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomi hävisi pronssitaistelun niukasti hiihdon MM-kisojen miesten viestissä. Suomi jäi neljänneksi 4x10 kilometrin viestissä, kun Ranska juhli pronssia. Mitalin kohtalo ratkesi ankkuriosuudella Seefeldin MM-laduilla.

Ranskan sprintteritykki Richard Jouve kukisti Perttu Hyvärisen ankkuriosuuden lopussa. Seefeldin MM-sprintissä neljänneksi sijoittunut Jouve oli vahvempi loppusuoran kirikamppailussa. Suomi jäi pronssimitalista 1,8 sekuntia.

Venäjä ja Norja pääsivät karkuun kolmannen osuuden loppupuolella. Ankkuriosuudella Johannes Hösflot Kläbo oli Sergei Ustjugovia vahvempi ja toi Norjalle MM-kultaa. Kläbo teki irtioton viimeiselle kierrokselle lähtiessään, eikä Ustjugov pystynyt vastaamaan siihen.

Suomi koko ajan mitalitaistelussa mukana

Suomen avausosuuden hiihtänyt Ristomatti Hakola toi Suomen hyvissä asemissa ensimmäiseen vaihtoon. Hakola ei lähtenyt hötkyilemään, kun Venäjän Andrei Larkov lähti irtiottoon avausosuuden kolmannella lenkillä.

Hakola toi Suomen vaihtoon yhdeksäntenä 8,5 sekuntia kärkeä jäljessä.

– Ajattelin, että pannaan miesvartiointi ainakin Ranskalle ja Ruotsille, että niitä en päästä pitkälle. Samanlaista puurtamista tämä oli kuin aikaisemminkin, mutta onneksi viesti ei tähän kaatunut. Avausosuudella ei voi voittaa, mutta siinä voi hävitä, Hakola summasi.

Ristomatti Hakola ja kumppanit avausosuudella
Ristomatti Hakola avausosuudella. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Venäjä, Norja ja Saksa olivat ensimmäisessä vaihdossa pienellä karkumatkalla, mutta toisella osuudella kärkiryhmä paisui seitsemän miehen kokoiseksi.

Iivon irtiotto

Sitten tuli Iivo Niskasen irtiotto. Niskanen lähti 10 kilometrin osuutensa loppupuolella pitämään vauhtia, johon pystyivät vastaamaan vain Venäjän Aleksandr Bessmertnih ja Norjan Martin Johnsrud Sundby.

Ensin vauhdista putosivat Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Lopulta myös Ruotsin Calle Halfvarsson.

– Tarkoituksena oli hiihtää Ruotsia vastaan. Rata oli aika helpohko. Varsinkin tällä kelillä oli helppo tulla peesissä. Ajattelin, että pienellä rytminvaihdoksella olisi saanut isompaakin eroa, Niskanen sanoi.

Niskanen toi Suomen vaihtoon toisena 0,4 sekuntia Norjan takana. Keulaa Ruotsiin oli lähes 27 sekuntia.

– Olimme sopineet, että annetaan Matille peesiosuus, ettei tarvitse lähteä missään nimessä keulassa osuudelle. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, Niskanen sanoi osuutensa jälkeen.

Iivo Niskanen
Iivo Niskanen nosti Suomen kärkikolmikkoon. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Heikkinen hyytyi osuutensa lopussa

Matti Heikkinen taisteli pitkään Venäjän Aleksander Bolshunovin ja Norjan Sjur Röthen kannassa kiinni, mutta väsyi viimeistä edellisessä nousussa. Heikkinen toi Suomen vaihtoon kolmantena 17 sekuntia kärkikaksikkoa jäljessä. Etumatkaa Ranskaan oli noin kahdeksan sekuntia.

Ranskan Jouve sai Suomen Hyvärisen ankkuriosuuden alussa nopeasti kiinni. Hyvärinen joutui vetämään koko matkan, minkä vuoksi hänen paras teränsä oli lopun kirikamppailussa jo syöty.

Lue myös:

Suomen valmentaja paljasti ratkaisevan hetken, joka murskasi viestinelikon mitalihaaveet: "Jos Matti olisi pysynyt mukana"

Huijaamista, pysähtelyä ja lasitkin lensivät päästä – katso eriskummallinen huipennus Suomen MM-pronssitaistoon

Suosittelemme