Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Seefeldin MM-kisoissa nähtiin todella hämmentävä normaalimäen kilpailu vaihtelevissa olosuhteissa. Toisella kierroksella alkoi sataa lunta. Puolalainen Dawid Kubacki nousi ensimmäisen kierroksen 27. sijalta voittoon. Maajoukkuetoveri Kamil Stoch teki lähes yhtä sensaatiomaisen nousun 18. sijalta toiseksi.
Yle Urheilun asiantuntijalla Tommi Nikusella ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin todeta, että tällaista kisaa ei mäkihyppyhistoria tunne.
– Tämä oli kaiken kaikkiaan aika älytön kilpailu. Ensimmäinen kierros oli erittäin surkea. Ajattelin, että huonompaan ei voi mennä. Mutta ilma muuttui sellaiseksi, että tämä oli todella kummallista, Nikunen ihmetteli.
Nikunen tiesi erityisesti yhden henkilön, jolle käsittämätön kilpailu maistui. Viime vuosien menestysmaa Puolan päävalmentajalle Stefan Horngacherille.
– Hän on kokenut aika kovia näissä kisoissa. Puola jäi ilman mitalia joukkuemäessä ja suurmäessä. Ensimmäinen kierros meni normaalimäessä aivan poskelleen, kun paras oli 18:s, Nikunen mietiskeli.
– Horngacher kävi todella kuumana ja puputti jurylle. Mutta voi olla, että hänelle maistuu tänä iltana yksi kalja. Hän voi miettiä, että huh huh. Nyt tuli pelastettua ainakin yksi työpaikka.
Nikusen mukaan on loppujen lopuksi vaikeaa sanoa, miten päivän kisassa pystyi menestymään.
– Lähtökohta on, mitä parempi kunto ja parempi itseluottamus, sitä vähemmän tällaiset erikoiset olosuhteet vaikuttavat hyppäämiseen. Mutta totta kai tässä piti olla tuuli ok ja tärkeimpänä keulan läpi laskeminen. Eli se, missä asennossa ponnistushetkeen tullaan, Nikunen analysoi.
– Siinä nämä kaverit eroittuivat. Olosuhteessa oli sellaista kaikkea, että ei osaa sanoa siitä, mikä tämän oikein ratkaisi.
Suomalaisista ainoastaan Jarkko Määttä ylsi toiselle kierrokselle jaetulla viimeisellä 29. sijalla. Lopulta Määttä oli 19:s. Määttä on kauden aikana ongelmissakin hyppäämisen kanssa. Keski-Euroopan mäkiviikko jäi esimerkiksi kesken.
– Tietysti tämä tuli puskista, mutta upea juttu. Onnea vaan Jarkolle, Nikunen sanoi.
Suomen päävalmentaja Lauri Hakola kuittasi terävästi vaikeat olosuhteet.
– Urheilu on viihdettä ja tämä on tällaista sketsiviihdettä. Parhaat näyttävät hallitsevan nämäkin olosuhteet, Hakola sanoi Ylen haastattelussa.
Kubackille kultamitali oli ensimmäinen arvokisoissa.
– Tämä oli uskomaton kilpailu. Luulin, että kisa olisi mennyttä ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ajattelin, että oli mahdotonta taistella kärkisijoista. Mutta tein toisella kierroksella hyvän hypyn. On uskomatonta olla maailmanmestari, Kubacki iloitsi kisan jälkeen.
Kaikkialla hurjasta täyskäännöksestä ei nautittu. Esimerkiksi Norjassa tilanteesta pahoitettiin mieli. Kisan paras norjalainen löytyi vasta 16. sijalta.
– Kutsuisin tätä skandaaliksi, entinen huippuhyppääjä Johan Remen Eversen täräytti NRK:n lähetyksessä.
Hän ei pitänyt lainkaan Kubackin iloisista kommenteista.
– Provosoiduin kunnolla Kubackin kommenteista. Minusta hänellä olisi pitänyt olla voiton jälkeen enemmän kunnioitusta muita kohtaan, Eversen heitti.
Katso analyysi ja esimerkiksi Kubackin toisen kierroksen hyppy jutun kuvaa klikkaamalla!
Lue lisää: