50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailu päättää sunnuntaina hiihdon MM-kisat Seefeldissä Itävallassa. Suomalaisista ovat mukana Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen, Lari Lehtonen ja Antti Ojansivu. Iivo Niskanen ilmoitti jäävänsä kilpailusta pois.
Suomen miehet ovat lähestyneet kuninkuusmatkaa eri tavoin. Perttu Hyvärinen on hiihtänyt Seefeldissä jo 55 kilometriä kilpaa – ja sunnuntaina määrä kohoaa 105 kilometriin.
–Alkaa vähän painaa. Mieli on aika tyhjä viestin jälkeen ja kroppakin vähän tyhjänlainen. 50 kilometriä voi olla pannukakku tai hyväkin kisa, Hyvärinen kertoo Yle Urheilulle.
Hyvärinen muistuttaa, että esimerkiksi Norjan joukkueessa hiihtää "korkkaamattomia" 50 kilometrin spesialisteja, jotka tulevat todennäköisesti pitämään kovaa vauhtia yllä.
Lari Lehtonen sen sijaan on kilpaillut viimeksi Suomessa. Energiatankit ovat täynnä, eikä väsymyksestä ole merkkiäkään.
– Intoa riittää, en ole ainakaan kisannut liikaa. Harjoituskilometrejä on sen verran takana, että jaksaa 50 kilometriä hiihtää hyvinkin, Lehtonen kertoo.
Matti Heikkinen odottaa kovaa kilpailua vaativissa olosuhteissa. Perjantaisen viestin jälkeen Heikkinen on tankannut maltillisesti.
– Jos kroppa on tukossa tankkaamisesta, ei pysy alkuvauhdissa. Ryhmähiihto se tulee varmaan olemaan. Kantapäitä katsotaan mahdollisimman pitkään ja pyritään lopussa ratkaisuihin, avaa Heikkinen alustavaa taktiikkaansa.
Yhdistelmäkilpailussa viime viikonloppuna hiihtänyt Antti Ojansivu on 50 kilometrin vapaalla ensikertalainen. Ojansivu uskoo, että kilpailu ei tule olemaan hauska, mutta sitäkin mieleenpainuvampi kokemus.
– Keli näyttää aika mielenkiintoiselta. Siinä saa hiihtää koko rahan edestä. Tarjotaan hiihtokansalle viihdettä, Ojansivu naureskelee.
Suomalaisten taktiikka riippuu pitkälti siitä, mitä muut tekevät suksien vaihdossa. Valmentaja Teemu Pasanen arvioi kahden vaihdon olevan sopiva määrä.
– Näissä keleissä luisto huononee nopeasti. On tärkeää saada alle tuore ja liukas suksi, Pasanen toteaa.
Lue myös:
Suomen valmennusjohto toivoi Iivo Niskasta lähtöviivalle: "Ei olisi saanut itsestään parasta irti"