Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Krista Pärmäkoski romahti mystisesti kesken kisan – Therese Johaug ylivoimaiseen maailmanmestaruuteen

Suomen Krista Pärmäkoski jäi kauas kärjestä naisten 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa.

Krista Pärmäkoski
Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Naisten 30 kilometrin yhteislähtökilpailu oli suomalaisittain pettymys. Krista Pärmäkoski jäi kisojen päätösmatkallaan yhdenneksitoista. Pärmäkosken ero kärkeen oli noin kolme minuuttia.

Pärmäkoski pysyi lähes 20 kilometriä mitalikamppailussa mukana, mutta hän romahti mystisesti 20 kilometrin kohdalla. Eroa kärkeen tuli parin kilometrin aikana lähes minuutti.

Pärmäkosken sippaaminen tapahtui suksienvaihdon jälkeen, mutta Yle Urheilun asiantuntijan Sami Jauhojärven mukaan suomalaistähden suksissa ei vaikuttanut olevan vikaa.

Norjan Therese Johaug voitti kilpailun ylivoimaisesti. Kultamitali oli Johaugille MM-kisojen kolmas. Johaug karkasi muilta jo noin seitsemän kilometrin hiihdon jälkeen.

Hopeataistelussa Norjan Ingvild Flugstad Östberg kukisti Ruotsin Frida Karlssonin kilpailun loppuhetkillä.

Johaug voitti Östbergin 36,8 sekunnilla. Östbergin ja Karlssonin ero maalissa oli runsaat seitsemän sekuntia. Yhdysvaltojen Jessica Diggins pysyi pitkään Östbergin ja Karlssonin mukana, mutta jäi mitalitaistelusta noin 23 kilometrin kohdalla.

Laura Mononen ja Eveliina Piippo hiihtivät 20 parhaan joukkoon. Mononen (18.) ja Piippo (19.) jäivät kärjestä viisi minuuttia ja 23 sekuntia.

Kokenut Riitta-Liisa Roponen sijoittui 22:nneksi. Roponen jäi Johaugista kuusi minuuttia ja 18 sekuntia.

Lue myös:

Käyhän se näinkin! Jessica Diggins hiihtää sääret ja käsivarret paljaana

Pettynyt Kerttu Niskanen oikoo Suomen päävalmentajan lausuntoa – olisi halunnut hiihtää 30 kilometrillä: "Olen vähän puulla päähän lyöty"

Suomen mäkijoukkue 11:s, viides sija yhdistetyssä, Pärmäkoski simahti – Yle seurasi kisapäivää hetki hetkeltä

Tuleeko yhdistetyn joukkuekisasta mitali, miten käy hiihtonaisille päätösmatkalla? Katso päivän lähetystiedot ja suomalaiset

Suosittelemme sinulle