SEEFELD. Kymmenen vuotta sitten Suomi saavutti Liberecin MM-kisoista kahdeksan mitalia. Nyt Suomen hiihtojoukkueen mitalisaldo Seefeldin MM-kisoista on harvinaisen heikko: vain yksi pronssimitali. Suomalaishiihtäjien tulokset ovat herättäneet hämmennystä myös ulkomaalaistoimittajien keskuudessa.
– Olimme odottaneet, että Suomi olisi ollut vahvempi näissä MM-kisoissa. Me Norjassa kunnioitamme paljon Suomea, joka on meille suuri hiihtomaa, norjalaisen NRK:n hiihtoasiantuntija Torgeir Björn sanoi.
Samaa mieltä oli myös Ruotsin SVT:n hiihtoasiantuntija Anders Bolmquist. Björnin ja Blomquistin mielestä Suomen pitäisi tehdä muutoksia rivakasti.
– Historia on osoittanut, että urheilu on yhtä vuoristorataa, myös Norjassa. Aina tulee ylä- ja alamäkiä. Teidän täytyy nyt kehittää toimiva systeemi, kuten Norjassa on tehty. Meillä on nyt loistava organisaatio sekä vahva maajoukkue, joka tekee yhteistyötä päivittäin, Björn sanoi.
Tällä hetkellä Suomessa on vain kaksi hiihtäjää, jotka pystyvät kamppailemaan henkilökohtaisista arvokisamitaleista, Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski. Muun muassa Kerttu Niskanen, Laura Mononen ja Matti Heikkinen ovat olleet alavireisiä, eivätkä ole pystyneet nousemaan kärkitaistoon mukaan.
Yle Sportenin asiantuntija Glenn Lindholmin mielestä se, että Suomella on vain kaksi syömähammasta, on kaiken ydinkysymys.
– Iivo ja Krista ovat erittäin lahjakkaita, ja he olivat sitä jo tosi nuorina ja pärjäsivät nuorten MM-kisoissa. Lahjakkuus riittää. Mutta miksi he eivät ole pystyneet vetämään muita mukana? Miksi muut laahaavat perässä?
Sekä Björn että Bolmquist uskovat yhteistyön voimaan. Norjassa hiihtäjät harjoittelevat ja leireilevät paljon yhdessä, ja Ruotsissa samaa tekevät erityisesti naishiihtäjät. Blomquistin mukaan etenkin Charlotte Kallan esimerkki on kannustanut vuosien ajan monia juniorihiihtäjiä ja nyt se on nähtävissä myös tuloksissa.
– Kaikki haluavat olla kuin Kalla. Hän on jakanut maajoukkueessa kokemustaan muille hiihtäjille, näyttänyt mallia harjoituksissa, ja nyt tämä nuori joukko ajaa toisiaan eteenpäin ja tekee heistä vain vahvempia.
Ruotsissa ja Norjassa uskalletaan nostaa nuoria urheilijoita maajoukkueen mukaan harjoittelemaan ja leireilemään. Samaan ollaan pikkuhiljaa heräämässä Suomessakin. Lindholm olisi mielellään nähnyt tämän suuntauksen jo aiemminkin.
– 18–19-vuotiaiden nuorten maajoukkuehiihtäjien pitäisi päästä mukaan A-maajoukkueen ja haastajaryhmän leireille, jotta he näkisivät, mitä esimerkiksi Iivo ja Krista tekevät; mitä se vaatii päästä huipulle, Lindholm sanoi.
– Tehdään asioita yhdessä ja tavoitellaan samoja asioita jo nuorena. Vaikka hiihto on yksilöurheilua, niin tällä tasolla se on myös joukkueurheilua.
Ruotsin nuoret Frida Karlsson ja Ebba Andersson ovat murtautuneet suoraan maailman huipulle, Norjalla on Johannes Hösflot Kläbo, joka dominoi miesten puolella. Suomella ei ole vastaavanlaisia nuoria menestyjiä, mutta Björn ja Blomquist eivät olisi huolissaan. Heidän mielestään Anita Korva, Eveliina Piippo ja Johanna Matintalo ovat tulevaisuuden menestyjiä, kunhan vain heidän kehityksensä jatkuu ja he saavat oikeanlaista valmennusta ja maajoukkueessa tarvittavaa sparrausta.
– Suomalaiset tietävät jo, miten päästään huipulle. Iivo Niskanen on sen osoittanut, sillä hän on maailman paras perinteisen hiihtotavan normaalimatkojen hiihtäjä. Myös Krista Pärmäkoski on ollut lähellä monta kertaa eli nyt täytyy vain katsoa, mitä parhaat tekevät Suomessa ja ottaa oppia siitä, Björn sanoi ja samaa mieltä ovat Ylen asiantuntijat Lindholm, Kalle Lassila ja Sami Jauhojärvi.
Suomen päävalmentajan Matti Haaviston mielestä Karlssonin ja Kläbon kohdalla puhutaan sellaisista huippulahjakkuuksista, joita ei tule monia. Mutta miksi Suomesta ei tule Kläbon ja Karlssonin kaltaisia huippunuoria, jotka valloittavat saman tien myös kansainväliset kilpaladut? Haaviston ja asiantuntijoiden mielestä pitää katsoa myös suomalaiseen yhteiskuntaan.
Joukkuelajit houkuttelevat nuoria enemmän kuin yksilö- ja kestävyyslajit, lasten liikkuminen ylipäätään ei ole samanlaista kuin se oli parikymmentä vuotta sitten. Suomesta ei vain löydy samanlaista liikunta- ja retkeilykulttuuria kuin esimerkiksi Norjasta, joka opettaa lapset liikkumaan jo tarhaikäisestä asti.
Haaviston mielestä lajin pariin tulee yhä vähemmän nuoria lahjakkuuksia, joten sitä pienempi prosentti heistä nousee yleiseen sarjaan sekä maailman huipulle.
– Tällä hetkellä hiihtäjiä tulee niistä perheistä, joissa on hiihdetty. Lajirajojen ulkopuolelta ei tule hiihtäjiä eikä junioreita saada kiinnostumaan lajista, Jauhojärvi sanoi ja totesi, ettei Suomessa tällä hetkellä ole tarpeeksi aktiivisia seuroja, joissa olisi esimerkiksi palkattuja vetäjiä.
– Esimerkiksi jääkiekossa, jalkapallossa ja jopa salibandyssa on ohjattua toimintaa. Vanhempien on helppo viedä lapset harjoituksiin ja hakea pois. Maastohiihdossa tällaista järjestelmää ei ole.
Suomalainen valmennus perustuu vahvasti kestävyysharjoitteluun ja muun muassa voimaan ja räjähtävyyteen satsaaminen on ollut vähäisempää. Blomquistin mielestä harjoittelun pitää olla monipuolista, mutta kestävyysharjoittelu on yhä avainasia. Tästä muun muassa käsipalloa, jalkapalloa ja yleisurheilua harrastanut Frida Karlsson on hyvä tyyppiesimerkki.
Björnin mukaan myös Norjassa on menty hieman taaksepäin harjoittelussa, mutta samalla Norjassa haetaan koko ajan uusia apukeinoja.
Norjalaiset hakivat Seefeldin sprinttiin profiililtaan sopivaa rataa ja sellainen muokattiin Vuokattiin, jossa kisattiin tammikuussa. Seefeldin MM-kisoissa norjalaiset ovat käyttäneet apunaan GPS-laitteita, jotta he ovat pystyneet katsomaan, mitä linjaa on kannattanut käyttää radalla.
– Olemme olleet yllättyneitä, että Ruotsi, Suomi tai Venäjä ei käytä moisia keinoja. Tuo olisi helppo tapa saada tärkeitä sekunteja pois, Björn sanoi.
Sekä Lassila että Lindholm pitävätkin suomalaista valmennuskulttuuria konservatiivisena, ainakin jos sitä verrataan kansainvälisesti. Urheilu, hiihto ja urheilijat kehittyvät kuitenkin koko ajan, joten jos Suomi haluaa pysyä kehityksen kärjessä, pitää pystyä irrottautua perinteistä ja kyseenalaistaa asioita tarvittaessa vahvastikin.
– Mitään ei ole tapahtunut pitkään aikaan suomalaisessa hiihdossa. Mennään vain vuodesta toiseen samalla järjestelmällä, Lindholm sanoi.
Suomalainen valmennuskulttuuri perustuu vahvasti henkilökohtaisiin valmentajiin ja Haavisto muistuttaa, että tällaisella systeemillä on tullut menestystäkin. Hän myöntää, että sitä pitää myös kyseenalaistaa.
– Se voi olla jo tämän kevään keskustelun aihe. Luulen kuitenkin, että se vaatii aikaa. Se ei ole mikään sormia napsauttamalla tehtävä juttu, hän sanoi.
Haavisto muistuttaa myös nuorten urheilijoiden monipuolisesta liikkumisesta ja harjoittelusta. Vaikka nuori olisi kestävyysurheilija talvella, ei hänen tarvitse olla sitä kesällä, vaan urheilijan kannattaa tehdä ihan päinvastaisia harjoituksia.
Lassilan mukaan yksi suomalaisen hiihdon ongelmista on siinä, että valmennuksellisesti edetään liian suppealla kaavalla eikä nähdä sitä, että menestykseen voi nousta erilaisilla ominaisuuksilla.
– Meillä on perinteitä esimerkiksi perinteisen normaalimatkoille. Osaamme ja hallitsemme tietyt asiat todella hyvin. Välillä niihin kuitenkin luotetaan liikaa ja väheksytään uusien kilpailumuotojen ja kilpailuja ratkaisevien trendien vaikutusta lopputulokseen, Lassila sanoi.
– Suomalainen hiihto- ja valmennuskulttuuri on palvellut parhaiten niitä meidän lupaavimpia ja kovimpia yksilöitä. Meidän pitäisi vielä vahvemmin kehittää erilaisia urheilijoita, joilla on erilaisia vahvuuksia.
Liberecin MM-hiihtojen aikaan Suomen maajoukkueen päävalmentajana toimi Magnar Dalen. Norjalaisvalmentaja oli ristiriitainen persoona, josta osa piti, osa ei.
Dalenin aikana painopiste oli vahvasti maajoukkueessa ja se toikin menestystä. Hänen seuraajansa Reijo Jylhä keskittyi omalla päävalmentaja-ajallaan rakentamaan suomalaiseen hiihtoon laajempaa valmennusjärjestelmää.
– Tarvitaan sellaista johtajuutta, joka vie valmentajia eteenpäin. Meillä pitäisi olla sellainen suomalaisen valmennuksen linja, joka on kaikkien tiedossa. Että tällä tavalla lähdemme kehittämään suomalaista maastohiihtoa, Lindholm sanoi.
Lassilan mukaan maajoukkuetoiminnassa on perusasiat riittävällä tasolla, mutta henkistä ja urheilullista johtajuutta tarvittaisiin enemmän.
– Meillä on tällä hetkellä paljon junioreita, jotka ovat valmiita tekemään töitä tullakseen kansainvälisiksi hiihtäjiksi. Meillä on myös paljon valmentajia, jotka tekevät paljon päivittäin töitä. Heillä kaikilla pitäisi olla suomalainen valmennuslinja ja sen variaatiot tiedossa.
Jauhojärven mukaan esimerkiksi vapaan hiihtotavan osaamista Suomesta löytyy ihan varmasti, mutta kulkeeko tieto ruohonjuuritasolle asti.
– Jos liitossa on tehty linjauksia, ne olisi syytä tiedottaa kentällekin.
Se, mikä Ylen asiantuntijoiden mielestä tällä hetkellä suomalaisesta hiihdosta puuttuu, on dalenmainen johtajuus. Johtajuusvajeesta kertovat useat ulostulot – Suomen huolto avautui Yle Urheilulle kisojen päätöspäivänä, myös Kerttu Niskanen joutui oikomaan Matti Haaviston sanomisia Yle Urheilulle.
Sami Jauhojärven mukaan kuplintaa on ollut havaittavissa maajoukkueessa jo kauden aikana, mutta alavireiset MM-kisat nostivat tunteita pintaan.
Joukkue kaipaa varmasti kauden jälkeen tiukan tuuletuspalaverin, minkä jälkeen on helpompi lähteä rakentamaan uutta hiihtokautta kohti.
– Kukaan ei tee tahallaan huonoa työtä, Jauhojärvi muistutti.
Lue myös: