Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Matti Heikkiseltä katkesi sauva MM-kisojen päätösmatkalla – teräsmies Oslosta jyräsi maailmanmestaruuteen

Aleksandr Bolshunov ei pystynyt vastaamaan Hans Christer Holundin vauhtiin.

Matti Heikkinen
Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hiihdon MM-kisat saatiin päätökseen miesten 50 kilometrillä. Norjan Hans Christer Holund voitti maailmanmestaruuden lähes puolen minuutin erolla Aleksandr Bolshunoviin. 30-vuotias "teräsmies" Oslosta lähti omaan irtiottoonsa puolimatkassa eikä häntä saatu enää kiinni.

Mitalikolmikon 50 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökisassa täydensi Norjan Sjur Röthe.

Suomen Matti Heikkinen oli yhdestoista. Heikkinen jäi minuutin ja kahdeksan sekuntia Holundista. Heikkisen matkalla nähtiin myös draamaa, kun hänen sauvansa katkesi loppuhetkillä.

Suomen päävalmentaja Matti Haavisto sai kuitenkin nopeasti kiikutettua Heikkiselle uuden sauvan.

Toiseksi paras suomalainen oli Lari Lehtonen, joka sijoittui 35:nneksi. Lehtonen jäi kärjestä neljä minuuttia ja 14 sekuntia.

Antti Ojansivu oli 39. ja Perttu Hyvärinen 42:s.

Lue myös:

Huoltoryhmä purkautui urheilijoiden käytöksestä – Sami Jauhojärven mielestä Suomen hiihtomaajoukkueessa on johtajuusongelma

MM-hiihdoissa kritiikkiä saanut Suomen huoltoryhmä puhuu suunsa puhtaaksi ja toivoo hiihtäjiltä käytöstapoja: "Jos latuja on kisoissa suolattu, niin on huoltoakin"

Suosittelemme sinulle