Virolaislehdet Õhtuleht ja Postimees uutisoivat maanantai-iltana, että virolaishiihtäjä Algo Kärp on myöntänyt veridopingin käytön. Kärp on kolmas virolaishiihtäjä, joka on tunnustanut dopingin käytön Seefeldin MM-hiihtojen dopingskandaalin yhteydessä.
– Rikon tällä tunnustuksellani varmaan kaikki ihmissuhteeni, mutta en voi enää elää valheessa, Kärp sanoi tunnustuksessaan virolaislehdelle.
33-vuotias Kärp ei kilpaillut Seefeldin MM-kisoissa. Maailmancupissa hän on hiihtänyt vuodesta 2006 lähtien. Kärpin uran paras maailmancupin sijoitus on vuodelta 2014, jolloin hän sijoittui Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailussa 16:nneksi.
Tunnustuksessaan virolaishiihtäjä kertoi käyttäneensä muiden kärynneiden hiihtäjien tapaan saksalaislääkäri Mark Schmidtin palveluita. Kärpin mukaan kontakti Schmidtiin tuli virolaisvalmentaja Mati Alavertin kautta.
Hiihdon MM-kisojen dopingskandaali alkoi viime tiistaina, kun poliisi teki laajoja dopingratsioita Itävallassa ja Saksassa. Mediatietojen mukaan juuri Schmidtin vastaanotto Erfurtissa oli yksi ratsian pääkohteista. Viranomaiset ovat löytäneensä Erfurtista muun muassa laittoman dopinglaboratorion.
Ratsioiden yhteydessä pidätettiin myös virolaishiihtäjät Karel Tammjärv ja Andreas Veerpalu, kazakstanilainen Aleksei Poltoranin sekä itävaltalaiset Dominik Baldauf ja Max Hauke. Kaikki hiihtäjät myönsivät kuulusteluissa veridopingin käytön.
Dopingvyyhdin yhteydessä veridopingin käytön ovat tunnustaneet myös itävaltalaispyöräilijät Georg Preidler ja Stefan Denifl.
Suomessa Kärpin tunnustuksesta ensimmäisenä uutisoi Ilta-Sanomat.
Lue myös:
Jo toinen itävaltalainen pyöräilijä tunnusti veridopingin – ei voinut enää elää salaisuutensa kanssa