Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jopa keskisuurista kaupungeista löytyy nyt ongelmalähiöitä, joihin on vaikea löytää vuokralaisia – Muuttovoittoalueilla vuokralaisia riittää

Vilkas asuntorakentaminen on lisännyt vuokra-asuntojen tarjontaa ja laskenut vanhojen hintoja.

avaimet pöydällä
Kuva: AOP
Markku Sandell
Avaa Yle-sovelluksessa

Vuokra-asuntomarkkinoilla näkyy sama kahtiajakautuva Suomi kuin omistusasuntojen kohdalla. Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa vuokralaisia riittää tarjontaan nähden.

Syrjäseuduilla ja jopa pienemmissä kaupungeissa vuokralaisia ei tahdo löytyä ja vuokrat ovat laskusuunnassa.

Helsinki, Espoo ja Vantaa kiinnostavat entistä enemmän lisääntyneen vuokra-asuntorakentamisen ja asuntosijoittamisen takia. Tämä on vähentänyt kehyskuntien kiinnostavuutta.

Pääkaupunkiseudulla on runsas tarjonta erikokoisista asunnoista. Kaksioista on Vuokraturvan mukaan paikoin jopa ylitarjontaa. Vuokratason nousu on pysynyt maltillisena.

Vain pienten yksiöiden kohdalla kysyntä ylittää tarjonnan ja niiden vuokrat kohoavat muita enemmän.

– Vuokramarkkinoilla on sijoittajia ja vuokranantajia, joilla selkeästi on erilaiset tavoitteet ja lähtökohdat vuokraustoiminnassa, sanoo Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.

Viidan mukaan osa markkinaehtoisista toimijoista mieltää vuokrauksen vain tuotantovoitteen välineenä välittämättä omistamisen riskistä ja vuokranantajan velvoitteista.

Kunnalliset vuokrataloyhtiöt ovat toisessa ääripäässä. Ne vaikuttavat yhteiskunnallisesti asuttamalla vaikeasti asutettavia. Tämän hyödyn valtio saa korkotukilainaa vastaan.

Isommissa kaupungeissa kysyntä ja tarjonta tasapainossa

Pääkaupunkiseudun ohella Suomessa on keskuksia, joissa väkimäärä kasvaa. Turku, Tampere ja Oulu keräävät muuttovoittoa. Myös Kuopiossa ja Jyväskylässä Vuokraturva arvioi vuokramarkkinan olevan tasapainossa.

Esimerkiksi Turussa asuntorakentaminen on ollut vilkasta ja se heijastuu niin, että vuokralaisten vaatimukset kohteista ovat kasvaneet.

– Kaksioita on tarjolla enemmän ja niiltä vaaditaan tasoa. Yksiöt taas menevät melkeinpä sormia napsauttamalla, vuokravälittäjä Niina Salo Turun OP-kiinteiskökeskuksesta sanoo.

Uudisrakennuksissa asuntojen vuokrat ovat korkeampia ja huonokuntoisempien vuokra taas laskee.

Perheasuntoa etsivä Tommi Seesto sanoo Turun tarjonnan olevan kuitenkin varsin niukkaa, jos hakusessa on kolme huonetta, keittiö ja sauna -tyyppinen asuntoa. Pääkaupunkiseutuun verrattuna vuokrataso on Turussa edullisempi, Tommi Seesto arvioi.

Tilastografiikka
Vanhojen kerrostaloasuntojen vuokrien nousuvauhti on tasaantunut. Kuva: Mikko Airikka | Yle

Ylitarjontaa ja vuokralaiskatoa

Muuttotappioalueilla vuokrat ovat laskusuunnassa, kun muualla maassa nousu on ollut parin prosentin luokkaa.

Ongelmalähiöitä löytyy jo keskisuurista kaupungeista. Niiden kerrostaloihin ei uusia vuokralaisia löydy kovin helpolla. Vuokraturvan mukaan ilmiö on havaittavissa miltei kaikissa alle 50 000 asukkaan kaupungeissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Omistusasuntojen hinnat ovat lähteneet laskuun muuttotappioalueilla ja laskevien hintojen kierre voi iskeä myös keskisuurten kaupunkien asuntojen vuokratasoon.

Joissain kaupungeissa, kuten Kotkassa, Porissa, Hämeenlinnassa ja Kouvolassa pitkäksi aikaa tyhjäksi jäävien vuokra-asuntojen määrä on kasvussa.

Näissä kaupungeissa on rakennettu vilkkaasti. Mutta uusia asukkaita ei ole tullutkaan, joten muuttovoittoa ei alueille ole kertynyt.

Jos uudisrakentaminen silti jatkuu korkealla volyymillä, paikallinen asuntokauppa ja vuokramarkkina voivat sakata pahastikin. Tätä riskiä ei välttämättä oteta tarpeeksi tosissaan, arvioi Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola yhtiön tiedotteessa.

Asumisen hinta ja vanhan asunnon kaupaksi saaminen vaikuttavat merkittävästi työvoiman liikkumiseen. Vuokralaiset ry:n mukaan Asumisen hinta kasvualueilla horjuttaa ihmisten toimeentuloa, mutta haittaa myös yritysten kasvua. Tämä noidankehä pitäisi saada katkaistua.

– Kohtuuhintainen asuminen on kaikkien etu ja ihmisen olisi pystyttävä pärjäämään palkallaan, Vuokralaisten toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.

Kalliit asumiskustannukset haittaavat ihmisten muuttoa esimerkiksi pääkaupunkiseudulle.

Vuokra-asuntomarkkinoilla talvi on hiljaisempaa aikaa, kun perheet ja opiskelijat keskittävät muuttonsa yleensä kesään tai syksyyn. Perheillä muuttoa ajoittaa erityisesti lasten koulun vaihtaminen.

Suosittelemme sinulle