Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Maradonan lapsiluku kasvoi – tunnustaa kolme jälkeläistä Kuubassa

Jalkapallolegendalla on nyt yhteensä kahdeksan tunnustettua lasta.

 Diego Armando Maradona.
Diego Maradona ehti hurvitella huumevieroitusvuosinaan Kuubassa. Kuva: Alejandro Ernesto / EPA
Marika Harjumaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Argentiinalaisen ex-jalkapalloilijan Diego Maradonan huumevieroitusvuodet Kuubassa ovat tuottaneet yllätyksellistä hedelmää.

Maradona aikoo tunnustaa kolme lasta, jotka saivat alkunsa maassa vuosina 2000–2005. Jalkapallolegenda kävi tuolloin Kuubassa hoidattamassa kokaiiniriippuvuuttaan.

Tunnustamisen jälkeen 58-vuotiaalla Maradonalla on virallisesti yhteensä kahdeksan lasta.

Hänen 29-vuotias tyttärensä Giannina kommentoi uusia sisaruksiaan Instagramissa:

– Kolme vielä, ja sinulla on koossa 11 hengen joukkue. Kamoon, pystyt siihen! Giannina kirjoitti. Hän on syntynyt Maradonan avioliitosta Claudia Villafanen kanssa. Liitto päättyi vuonna 2003.

Maradona väitti vuosia, ettei hänellä ole muita lapsia kuin kaksi tytärtä Villafanen kanssa. Jälkeläisiä on kuitenkin ilmaantunut koko ajan lisää.

Kuubalaislasten lisäksi jalkapalloilija on tunnustanut Diego Juniorin, 32, ja Janan, 22, taisteltuaan heidän äitiensä kanssa pitkään oikeudessa. Lisäksi hänellä on kuusivuotias poika Diego Fernando suhteestaan Veronica Ojedan kanssa.

Maradona matkustaa lakimiehensä mukaan lähiaikoina Kuubaan tunnustamaan uudet lapsensa.

Suosittelemme