Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Trumpin ex-kampanjapäällikkö Manafort jälleen tuomiolla

Tällä kertaa mies on saamassa rangaistuksen rahanpesusta.

Paul Manafort saapumassa oikeusistuntoon 8. maaliskuuta 2018. Taustalla on valkopartainen hipsterimies, jolla on musta pipo ja tummat aurinkolasit. Hän kannattelee päänsä yläpuolella kylttiä, jossa lukee mustalla tussilla tekstattuna "petturi".
Paul Manafort saapumassa oikeusistuntoon viime vuonna. Kuva: Getty Images / AFP
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort on tänään jälleen tuomiolla, kun tuomioistuimen Washington D.C:ssä on määrä antaa hänelle rangaistus muun muassa rahanpesua koskevassa oikeudenkäynnissä.

Manafort on myöntänyt syyllisyytensä oikeuden estämiseen ja juonitteluun Yhdysvaltoja vastaan. Häntä uhkaa jopa 10 vuoden vankeustuomio.

Viime viikolla Manafort sai jo vajaan neljän vuoden vankeusrangaistuksen erillisessä oikeudenkäynnissä vero- ja pankkirikoksista. Virginialainen oikeusistuin totesi viime vuonna, että Manafort kätki Yhdysvaltojen veroviranomaisilta kymmeniä miljoonia dollareita, jotka hän tienasi työskentelemällä konsulttina Venäjän tukemille poliitikoille Ukrainassa.

Manafortin saama rangaistus oli odotettua lievempi, sillä syyttäjien ohjeistus kyseisistä rikoksista oli 19–24 vuotta vankeutta.

Suosittelemme