Pauli Kukolla oli talvisodan syttyessä ikää 15 vuotta. Aika oli nuorelle miehelle jännittävää, sillä Kukon koti sijaitsi Karjalankannaksella, niin sanotulla Mannerheimin linjalla. Kodin lähialueet, pellot ja metsät oli linnoitettu. Sinne oli asetettu tankkiesteitä ja monenlaisia kaivantoja. Komppanian esikunta majoittautui Kukon lapsuudenkodissa.
– Ne olivat helsinkiläisen S-rykmentin miehiä. Heidän kanssaan oli mukava nuoren pojan seurustella, nykyään Kajaanissa asuva Kukko kertoo.
Tuolloin syntynyt talvisodan henki oli karjalaiselle lapselle kuin itsestäänselvyys.
– Kun Stalin yritti saada maa-alueita venäläisille, ajattelin heti, että tästä ei luovuta ollenkaan. Eikä tuumaakaan anneta periksi, sanoo Kukko.
Samanlaisia ajatuksia on myös kajaanilaisella Kari Lappeteläisellä. Hän on talvisodan päättymisen muistotilaisuuden järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kajaanissa. Lappeteläinen kertoo, että sodassa kaveria ei jätetty ja tiukassa paikassa heistä huolehdittiin. Jos kaveri kaatui rintamalla, hänet tuotiin haudattavaksi kotiseurakunnan multiin.
– Omaiset tiesivät, että pojista pidetään huolta, vaikka päällä oli kauhea tilanne.
Vaikka olisi yltäkylläisyyden aika, ei pitäisi tuhlata eikä mässätä.
Pauli Kukko
Lappeteläinen toivoo, että tämän päivän nuoret saisivat samanlaisen talvisodan hengen päälle ja hyödyntäisivät sitä.
– Silloin koulukiusaamiset loppuisivat. Kaikista välitettäisiin, heikommat otettaisiin mukaan leikkeihin, eikä ketään syrjäytettäisi pois, sanoo Lappeteläinen.
Talvisodan henki on nykypäivänä ongelmien voittamista
Kajaanilaiset 9. luokkalaiset Tuomas Haverinen ja Roosa Samelin tunnistavat talvisodan hengen itsessään. Se on suomalaista identiteettiä.
– Arjessakin tulee vastaan piirteitä talvisodan hengestä, joka ilmenee muun muassa yhteisöllisyytenä, sanoo Haverinen.
– Se on myös nöyryyttä, yhteen kerääntymistä ja arjen ongelmien voittamista, jatkaa Samelin.
Molempien mielestä talvisodan henki auttaa ymmärtämään itsenäisyyden merkitystä sekä avartaa oman maan historiaa. Samelin ja Haverinen uskovat, että nuoret haluaisivat kuulla enemmän sodasta ja sen vaikutuksista.
– On tärkeää muistuttaa siitä, että asumme omassa maassa emmekä jonkun toisen valtion alla, sanoo Haverinen.
Pauli Kukolle sodasta on jäänyt monenlaisia muistoja. Mieleenpainuvin liittyy jatkosodan loppuvaiheisiin, kesään vuonna 1944. Runsaat puoli vuotta aikaisemmin Kukko oli saanut kutsun sotaväkeen. Koulutus tapahtui Suomenlahden rannalla Koiviston Saarenpäässä, joka oli rannikkotykistön koulutuspaikka.
Kesäkuun alussa joukot perääntyivät Terijoelta tuttuun Saarenpään saareen. Siellä rykmentti oli motissa viikon verran. Juhannuksen aattoyönä joukot ohjattiin saaren pohjoisrantaan, josta heidät kuljetettiin tihkusateessa useilla moottoroiduilla veneillä Viipurinlahden yli. Kukolla oli mukana sota-aikaan harvinainen polkupyörä, jonka hän onnistui salakuljettamaan veneen kätkössä mantereelle. Veneeseen oli sallittua ottaa vain reppu ja ase.
– Muutama päivä myöhemmin polkupyörästä tuli minulle elämäni tärkein esine, kertoo 93-vuotias sotaveteraani Kukko.
Harmitus ja välähdys säästivät hengen
Kukon rykmentin seuraava sijoituspaikka oli Säkkijärven Vilaniemessä. Kukko oli viestiryhmässä majuri Tulikouran alaisuudessa. Esikunnan vääpeli kutsui Kukon puheilleen ja sanoi, että pyörä pitää antaa majurin lähetille, koska pommitusten vuoksi yhteydet eivät toimineet kunnolla. Tämä harmitti Kukkoa, sillä pyörä oli ainut mitä hän oli saanut Karjalankannaksella sijaitsevasta kodista mukaansa.
Silloin hänellä välähti. Kukko kertoi vääpelille tarinansa polkupyörästä ja sen hankinnasta. Hän pyysi, että hänet pantaisiin lähetin tehtävään polkupyörän kanssa. Kertomus teki vaikutuksen ja Kukosta tuli majuri Tulikouran lähetti. Muut joukkueen miehet siirrettiin muun muassa Teikariin ja Melansaareen.
– Tapaus oli henkeni pelastus, sillä lyhyen ajan sisällä Teikari-Melansaaren taisteluissa kaatui ja haavoittui yli 800 miestä, kertoo Kukko.
Sota opetti Kukolle muun muassa niukkuuden hallintaa. Kaikesta oli puutetta ja elämä piti sovittaa sen hetkisen tilanteen mukaan. Sota-ajan elämä opetti arvoja, joista on ollut hyötyä myös sodan jälkeen.
– Vaikka olisi yltäkylläisyyden aika, ei pitäisi tuhlata eikä mässätä. Sota-ajan oppi kantaa pitkälle, sanoo Kukko.
Nuorille pitäisi Kukon mielestä edelleen opettaa talvisodan henkeä. Hänen mukaansa nuorten pitää tuntea sodan todellinen luonne ja tietää, että jatkosodassa kuolleiden määrä oli talvisotaa suurempi. Nykyajan nuoria Kukko arvostaa ja pitää heitä valistuneina.
– Hieman he ovat vallattomia ja jättävät jälkeensä paperiroskia, mutta olen heistä aina pitänyt. Nuoret ovat iloisia ja terveen näköisiä, sanoo jatkosodan veteraani Pauli Kukko.
Elääkö talvisodan henki sinussa? Miten se näkyy? Jutun keskusteluosio on auki kommentoinnille kello 22.00 saakka.
Lue lisää:
Talvisota 13-vuotiaan silmin: "Aina oli tähtikirkas yö ja tulipalopakkanen"