Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Jätteenkäsittelyalueen naapuriksi kiertotalousalue

Tampereen ja Kangasalan rajalla 9-tien viereen tulevaa hyödyntämisaluetta esitellään torstai-iltana Tammervoiman tiloissa.

Tarastenjärven jätevoimala.
Seudun näkyvä maamerkki on Tammervoiman energialaitos. Kuva: Jussi Mansikka / Yle
Jouni Tanninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tampereen Tarastenjärven jätteenkäsittelyalue saa naapurikseen Kangasalan puolelle Tarasten kiertotalousalueen.

Uusimmissa suunnitelmissa kierrätysteollisuus on sijoitettu valtatie 9:n varteen ja käsittelykentät vähän kauemmas.

Kentillä käsitellään ja säilötään mm. maa-aineksia. Rakennusjätteille, teollisuusjätteille sekä tuhkalle tulee jokaiselle oma muutaman hehtaarin alueensa. Takanurkkaan säilötään asbesti ja muu vaarallinen roju.

Suunnitelmia esitellään torstai-iltana kello 18-20 Tammervoiman tiloissa Tarastenjärvellä. Kahvit lienee tarjolla jo vähän ennen aloitusta.

Suosittelemme