Suomalaismies hakee apua väkivaltaiseen käytökseensä yksilönä, maahanmuuttajamies taas yhteisönsä edustajana. Tämän on huomannut lähes 13 vuotta lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemistyössä mukana ollut Lyömätön Linja Espoossa -yhdistyksen toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulos.
Esimerkiksi perjantai-iltaisin yhdistyksen tiloihin kokoontuu kahdeksan maahanmuuttajataustaista miestä. He haluavat osana kotoutumistaan ennaltaehkäistä myös lähisuhdeväkivaltaa omassa arjessaan.
Kysyntää avulle on, ja siksi syksyllä on aloittamassa kaksi uutta vastaavaa ryhmää.
Maahanmuuttajataustaisten miesten yhteydenotot ovat yhdistyksen mukaan lisääntyneet vähitellen vuosituhannen alusta ja viime vuosina apua väkivaltaisuuteen on saanut vuosittain kolmisenkymmentä miestä.
Suomalais- ja maahanmuuttajamiehet ovat avunhakijoina erilaisia, Tassopoulos summaa kokemuksiaan.
Avun hakeminen voi olla kova paikka yhteisölle
Kun yksilö nähdään osana yhteisöä, hänen kunniansa on osa kulttuurisen yhteisön kunniaa. Vastaavasti myös yksilön rikos tai häpeä on yhteisön kannettavana, Tassopoulos selittää.
Väkivaltaista käytöstään käsittelevä maahanmuuttajamies saattaa miettiä, milloin asiasta on kerrottava omalle yhteisölle. Tähän liittyy myös haasteita: miehisiä arvoja vaalivissa yhteisöissä monet voivat kokea tilanteen miehen aseman ja arvovallan horjuttamisena. Avun hakemista ei arvosteta, ja se voidaan kokea jopa uhkana muille perheille.
– Mies nähdään perheenpäänä, jolla on oikeus ojentaa puolisoaan. Yhteiselämä sujuu ojentamisen kautta. Avun hakeminen koetaan uhkana koko yhteisölle ja sen jäsenille, Tassopoulos kuvailee.
Oman väkivaltaisuuden myöntäminen saattaa siis vaatia rohkeutta, sillä apua hakeneita miehiä voidaan syrjiä ja sysiä yhteisön ulkopuolelle. Tassopoulos kertoo esimerkkinä, että väkivaltaisuuteensa apua hakeneen miehen auton korjaaminen ei enää järjestykään tutussa liikkeessä entiseen tapaan.
Tuomitseeko yhteisö väkivallan?
Vakavimmillaan syrjintä johtaa jopa kokonaan yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen, sillä tiukimmin perinteisiä näkemyksiä vaalivat eivät halua naisille samanlaista tasavertaista asemaa kuin länsimaisessa kulttuurissa on.
– Taustalla on myös näkemysero perheestä. Suomalaiseen perheeseen kuuluvat yleistäen isä, äiti ja puolitoista lasta. Jo isovanhemmat ovat etäällä. Maahanmuuttajataustaisen miehen näkemys on suurperhe, johon kuuluvat omat vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, tädit, sedät, serkut, koko suku ja sukulaiset aiemmassa kotimaassa ja näiden lisäksi oma perhe eli vaimo ja lapset täällä Suomessa, Tassopoulos selventää.
Lähi-itään erikoistunut Helsingin yliopiston tutkija Päivi Miettunen tunnistaa ongelman. Miettunen on tutustunut tutkijana heimoajatteluun paikan päällä. Hän on asunut heimokulttuurien keskellä Jordaniassa, Syyriassa ja Libanonissa.
Miettusen mukaan länsimaisen naisen rooli näyttäytyy ongelmallisena perinteisessä heimokulttuurissa, jossa naisen paikka on kotipiirissä ja lasten keskellä.
– Tätä ei voi kuitenkaan yleistää, sillä suhtautuminen naisten koulutustasoon vaihtelee eri alueilla. Esimerkiksi monissa Lähi-idän maissa naiset kouluttautuvat yhä enemmän ja pidemmälle. Jordaniassa koulutettujen naisten arvo on noussut avioliittomarkkinoilla. Myös islamin uskon alla on monia eri näkemyksiä, Miettunen toteaa.
Tekoja selitellään samankaltaisilla syillä – erona suhtautuminen väkivaltaan
Apua hakeneiden suomalaismiesten ja maahanmuuttajataustaisten miesten suhtautumisessa väkivaltaan on yhteneväisyyksiä, mutta myös eroja. Kaikissa perheissä väkivallan ilmeneminen pidetään mahdollisimman pitkään salassa, perheen sisällä.
Mikään ei oikeuta väkivallan käyttöön. Jokainen väkivaltaa käyttävä on itse tekijä ja vastuussa toiminnastaan.
Kostas Tassopoulos
Kostas Tassopoulos kuvailee, että kantasuomalainen kertoo yleensä suoraan ja rehellisesti jo ensi tapaamisella, mitä on tapahtunut. Maahanmuuttajamiehellä vie aikaa ennen kuin luottamus syntyy, sillä myös Espoon yhdistystä pidetään ainakin alkuvaiheessa sosiaaliviranomaisena.
Lisäksi väkivallan ymmärtämisessä on eroja.
– Yksi merkki on se, miten väkivallan uhri kokee tilanteen. Voi olla, että puoliso ei tunnista olevansa väkivallan kohteena. Se, mikä Suomessa nähdään selkeänä väkivaltana, voi toisessa kulttuurissa olla sallittua, Tassopoulos sanoo.
Saman havainnon vahvistaa Päivi Miettunen.
– Tietynlainen ojentaminen on mahdollista. Esimerkiksi lapsia voidaan lyödä kurituksena, eikä siinä nähdä mitään ongelmaa heimoyhteisössä. Tietenkin jos väkivalta on "todella liiallista", myös heimo pitää sitä liiallisena ja puuttuu siihen, Miettunen sanoo.
Suhtautumistavan ero näkyy myös avun tarpeen kestossa. Kantasuomalaisen miehen väkivaltaisuudesta eroon pääseminen ja terapeuttiset keskustelut vievät aikaa keskimäärin vuodesta puoleentoista, maahanmuuttajamiehellä puolestatoista kahteen vuoteen.
Maahanmuuttajilla myös kieli tuo omat haasteensa, vaikka esimerkiksi Espoossa apua annetaan jopa viidellä kielellä ja tarvittaessa myös tulkin avulla.
– Tulkin käyttöön liittyy omat haasteensa. Usein tulkki on miehen kanssa samaan yhteisöön kuuluva, joten hän saattaa kääntää asioita omalla tavallaan yhteisön ajatusmallin mukaan, Tassopoulos kertoo.
Miehet selittävät väkivaltaisuuttaan osin samoilla syillä, kuten mustasukkaisuudella, ahdistuneisuudella, alkoholilla tai omilla traumoilla, esimerkiksi lapsuuden kokemuksilla tai isän puhumattomuudella. Osalle on vaikea käsitellä ja purkaa tunteita.
Maahanmuuttajilla nousevat esille usein myös vaikeat elämänkokemukset kriisialueilla, konfliktit, sodat, väkivaltaisuus ja sotatraumat. Taustalla ovat myös kulttuuriset tekijät, kuten heimokulttuuri, suhtautuminen naisiin ja lapsiin sekä väkivaltaan ja aseisiin. Nämä kaikki eroavat suomalaisesta ajattelutavasta.
– Nämä ovat kuitenkin aina selityksiä, mikään ei oikeuta väkivallan käyttöön. Jokainen väkivaltaa käyttävä on itse tekijä ja itse vastuussa toiminnastaan, Tassopoulos painottaa.
Oman väkivaltaisuuden myöntäminen on aina vaikeaa.
– Kaikki miehet taustastaan riippumatta sanovat, etteivät he tajua, miksi toimivat väkivaltaisesti. He eivät omasta mielestään ole väkivaltaisia luonteita, eikä tarkoitus ole ollut käyttäytyä väkivaltaisesti.
Tutkija: Maahanmuuttajat eivät voi vedota tietämättömyyteen
Tutkija Päivi Miettusen mukaan perinteisessä beduiini- eli paimentolaiskulttuurissa heimon ajatellaan olevan vastuussa yksilön teoista jopa viiden sukupolven ajan.
Hän painottaa, että naisen kunnia on heimoille tärkeä asia.
– Suomeen tulleet maahanmuuttajamiehet eivät voi vedota tietämättömyyteen Suomen laista tai kulttuurista, sillä sama koskemattomuussääntö naisiin on voimassa myös heidän kotimaansa kulttuurissa. Lisäksi Suomeen tulevia koskee Suomen lainsäädäntö, Miettunen toteaa Oulun raiskaustapauksiin viitaten.
Kaukana kotimaasta asuville lähiyhteisön tuen puuttuminen on hankalaa. On totuttu, että yhteisö selvittelee ja sovittelee. Kun yhteisö on kaukana, tukea ei samalla tavalla ole.
Kotoutuminen ei onnistu, jos maahanmuuttaja ei saa töitä, oleskeluluvan saaminen viivästyy ja kontaktit suomalaisiin ovat olemattomat.
Toiminnanjohtaja Kostas Tassopoulosin mukaan maahanmuuttajat haluaisivat olla tekemisissä suomalaisten kanssa. Se on kuitenkin osoittautunut hankalaksi, sellaista ei hänen mukaansa vain tapahdu.
– Kun yhteyttä ei ole, etsitään tukea omasta yhteisöstä. Palataan yhteisön perinteisiin malleihin siitä, mikä on naisen asema, mikä on lapsen asema suhteessa mieheen.
Sekä Tassopoulos että Miettunen näkevät tässä myös suuren haasteen kotoutumiselle ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumiselle: olisi tärkeää, että maahanmuuttajat asuisivat tasaisesti eri puolilla kaupunkeja eivätkä keskittyminä muutamissa kaupunginosissa.