Valtioneuvosto hyväksyi torstaina liputusasetukseen muutoksen, jonka myötä isänpäivästä (10.11.) tulee Suomessa virallinen liputuspäivä.
Aikaisemmin isänpäivä oli vakiintuneiden tapojen mukaisesti kalenteriin merkitty liputuspäivä, mutta valtion virallisen liputuspäivän asema siltä on puuttunut.
Isänpäivän asema on siis ollut vähäisempi kuin äitienpäivän (toukokuun 2. sunnuntai, tänä vuonna 12.5.), joka on virallinen liputuspäivä. Muutoksella ero liputuskäytäntöjen välillä poistuu.
– On hienoa, että äitiys ja isyys on nyt viimein saatu samalle viivalle liputuksen osalta. Eron poistaminen on osaltaan valtion viesti siitä, että vanhemmuus on yhtäläinen iloineen ja vastuineen, toteaa sisäministeri Kai Mykkänen (kok.).
Liputusasetusta on muutettu vain kerran aikaisemmin vuonna 1996, kun asetukseen päivitettiin uudet vaalipäivät.
Jutun komentointi on avoinna klo 22 saakka. Tervetuloa mukaan.